Hoitajapula lävähti naamalle – ja sen korjaamiseen on keino

PITKÄÄN ENNUSTETTU ja paljon puhuttu hoitajapula on konkretisoitunut maassamme vakavalla tavalla. Potilasturvallisuus natisee liitoksistaan, vaikkei sitä vielä joka paikassa halutakaan myöntää tai nähdä.

Hoitajat väsyvät, kyllästyvät, suuttuvat ja äänestävät jaloillaan. Eli hakeutuvat toisiin töihin, muihin työpaikkoihin ja opiskelemaan. Iso syy hoitajakatoon on huono palkka ja sen myötä koettu arvostuksen puute. Palkka sijoittuu, surullista kyllä, suomalaisen keskiansion alapuolelle.

LÄÄKKEEKSI on ehdotettu opiskelupaikkojen lisäämistä, mikä kuulostaa absurdilta tilanteessa, jossa nykyisiäkään opiskelupaikkoja ei saada täyteen. Ihmisiä kiinnostaa luonnollisesti kouluttautua mieluummin aloille, joissa työ on kevyempää niin henkisesti kuin fyysisesti ja palkka parempi.

Työssä etenemisen parantaminen eli jonkinmoinen urapolkumalli on ollut myös kehityslistalla. Kaikki eivät kuitenkaan voi edetä hoitotyön asiantuntijoiksi, opettajiksi tai ylihoitajiksi, sillä potilaat tarvitsevat ihmisiä vierelleen käytännön hoitamiseen. Ja juuri näiden ”ruohonjuuritason” työntekijöiden tuleekin nyt olla huomion keskipisteessä.

TYÖSSÄ VIIHTYMINEN, työhyvinvointi ja työntekijöiden työmotivaatio ovat asioita, joihin on keskityttävä hoitoalan vetovoimaa mietittäessä ja nykyisistä hoitajista kiinni pidettäessä. Keinoja on tähänkin, mutta tietysti nekin maksavat jotain.

Yksi keino ovat esimerkiksi erilaiset joustot työajassa ja työaikaprosenteissa. Jollekin työntekijälle voisi olla lottovoitto saada tehdä pienempää työaikaprosenttia voimia vievässä elämäntilanteessa. Tauko yövuorojen tekemisessä helpottaisi montaa, silloin valvominen sekoittaa rytmin ja elimistön pitkäksi aikaa. Myös eri-ikäisten työntekijöiden huomioiminen työaika- ja lomajärjestelyissä olisi tervetullutta. Peräänkuulutan siis ikäjohtamista!