Maailma muuttuu, Eskoseni – aivomme eivät

Tehy-lehden Facebookissa on käyty vilkkaasti keskustelua älypuhelimien käytöstä työpäivän aikana. Kysymys, johon keskustelu pohjautuu, koskee tauoilla oman puhelimen käytön kieltänyttä lähijohtajaa.

Jutun alla käyty keskustelu on kahden suuntaista. On heitä, jotka kannattavat kieltoa ja heitä, jotka olivat puhelimen käytön kannalla. Asiaa perusteltiin muun muassa nykyajalla, sukupolvien eroilla ja lapsiperheen arjella. Myös työelämälainsäädäntö mietitytti osaa, sillä työajasta riippuen tauot ovat joko työntekijän omaa aikaa tai työntekijän on oltava työnantajan käytettävissä tauoillakin.

On totta, että nykyisin osa työntekijöistä on kasvanut puhelin kädessä. Älypuhelin on siis kuulunut tiettyjen työntekijöiden elämään jo pienestä lapsesta, eikä elämää ilman sellaista edes oikein tunneta. Osa työntekijöistä taas on tehnyt elämässään huiman digiloikan aikuisella iällä, kun on opeteltu käyttämään ensin kännykkää, sitten älypuhelinta. Heille taas on tuttua myös aika, jolloin puhelin oli kiinteä lankapuhelin, eikä puhelimitse ihmiseen yhteyden saaminen ollut jatkuvaa tai mitenkään edes varmaa.

Henkilöhistorialla on merkitystä, ja myös sukupolvilla eroavaisuutensa. Se mihin kaikki sukupolvet kuitenkin pystyvät, on toisen ymmärtäminen ja kunnioittaminen. Siinä ei pitäisi olla eroavaisuuksia, jos vain tahtoa löytyy.

Keskustelun kommenteissa esitettiin myös hyvä kysymys. Miksi pitäisi olla tavoitettavissa koko ajan? Tätä olen miettinyt itsekin. Arki muodostuu aika vaativaksi ja kuormittavaksi, jos tulee olla koko ajan kaikkien ja kaiken tavoitettavissa.

Tätä vaatimusta tukevat esimerkiksi viestipalveluiden toiminnot, joista näkee, onko viesti saavuttanut kohteen ja onko kohde lukenut viestin. Viestin lähettämisen jälkeen voi sitten laskea sekunteja ja minuutteja vastauksen saamiseen.

Viestin saaja saattaa taas kuormittua, kun samaan aikaan tulee useammasta viestipalvelusta merkkiääni huomiota ja vastausta vaativasta viestistä, eikä kaikkiin ehdi millään vastata heti.

Aivojemme kuormitus on varmaa, eikä siihen vaikuta sukupolvikokemus, sillä aivomme toiminnat ovat kutakuinkin samanlaiset.

Kommenteissa perusteltiin puhelimen käyttöä myös palautumisen ja irtautumisen keinona. Osa kokee irtautuvansa paremmin työasioista, kun selaa Pinterestiä, vaihtaa kuulumisia ystävän kanssa WhatsAppissa ja selaa kuvia Instagramissa. Osalla keskustelu työkavereiden kanssa kahvitauolla ajautuu aina työasioiden puimiseen ja se koettiin raskaana. Tauon halutaan olevan omaa aikaa ja rentouttavaa sellaista. Eri ihmiset saavat siis erilaisia kokemuksia puhelimen käytöstä.

Tärkeimmäksi asiaksi nouseekin kenties se, miten hyvin tunnet itsesi, suhteesi puhelimeen ja vaikkapa someen. Millaisia tarpeita puhelimen käytöllä tyydytät? Miksi kollegan kanssa keskustelu on vaivaannuttavaa tai tylsää? Voiko työkaverille sanoa, ettei halua tällä tauolla puhua työasioista? Miksi toisen puhelimen käyttö kahvitauolla häiritsee sinua? 

Maailmamme on muuttunut älyteknologian värittämäksi. Erilaiset laitteet, ohjelmat ja sovellukset ovat arkipäivämme kiinteä osa. Näillä asioilla on sekä hyviä että huonoja puolia, hyötyjä sekä haittoja. Pandemian myötä erilaiset digitaaliset etätoiminnot ovat olleet yhteiskuntamme toiminnan pohjana ja yksittäisten ystävysten sekä perheiden vuorovaikutus välillä pelkästään älylaitteiden varassa.

Aivojemme kuormitus älyteknologisessa yhteiskunnassa ja työelämässä on kuitenkin tosiasia. Se on rasite jaksamisellemme ja haaste palautumisellemme. Kuten aikaisemmassa blogitekstissäni kirjoitin, mielemme ei tule jaksamaan tätä kaikkea pitkään, ja siitä syystä uusin toiveeni ”älyvapaan” kuukauden viettämisestä. Sukupolvesta, perhemuodosta tai työaikamuodosta riippumatta suosittelen kokeilemaan somen käytön ja puhelimen näpräämisen vähentämistä. Tapahtuu se sitten töissä tai kotona – kannattaa kokeilla.