Naisten palkoissa näkyy yhä historian vaikutus – joko siitä voitaisiin päästä eroon?

NAISVALTAISTEN ALOJEN palkan mataluus on puhuttanut ja vaivannut minua jo vuosia. Korjaan: vuosikymmeniä.

Jo terveydenhuolto-oppilaitokseen hakiessani tiedostin alan huonot korvaukset menetetystä vapaa-ajasta. Siltikin ala veti puoleensa ja työ tuntui kiinnostavalta. ”Ammatinvalintakysymys” onkin monen vastaus hoitajien valittaessa palkkauksestaan. Se ihmetyttää minua. Onko todella näin? Valinta, jonka joskus olen tehnyt, on määrittävä palkkaukseni tason lopputyöelämäni ajan? 

Eikö asiaa siis voida muuttaa? Koskaan? Moni muu asia maailmassa muuttuu ja niitä muutetaan, kun epäkohtia tuodaan esille. Miksei siis hoitoalan palkkaus voisi olla yksi näitä asioita? 

FEMINISTI kun olen, olen perehtynyt hiukan asian taustoihin. Siis naissukupuoleen työelämässä. Alun perinhän naiset olivat kotona, heille katsottiin kuuluvan lasten hoito ja kasvatus sekä kodin askareet ruuanlaitosta siivoukseen. Miessukupuoli kävi töissä ja toi rahan perheeseen.

Jossain vaiheessa yksin elävät, naimattomat naiset saivat luvan käydä töissä. Heidän palkkansa oli kuitenkin matalampi kuin perheellisten miesten, sillä työssäkäyvän naisen ei tarvinnut elättää kuin itsensä. Ei kolmea lasta, puolisoa ja itseään. Tässä on yksi historiallinen juonne, joka on vaikuttanut naisten matalampaan palkkaan. 

Naisten sitten päästessä laajemminkin töihin, koettiin heille sopiviksi hoidolliset tai huolenpidolliset työt, kuten sairaanhoitajan tai opettajan ammatit. Tämän katsottiin olevan luonnollista naissukupuolelle hoivavietin takia. Hoivavietti tarkoitti myös sitä, ettei moisen kutsumuksellisen työn takia naisille tarvinnut maksaa paljoakaan palkkaa. Nainenhan vain toteutti biologista viettiään. Tässä toinen historiallinen pohja naisvaltaisten alojen matalalle palkkaukselle. 

NYKYISIN, kuten tiedämme, eri sukupuolet työskentelevät mitä erilaisimmilla aloilla. Ihmiset eivät aina halua parisuhdetta tai lapsia. He ovat perheellisiä, uusperheellisiä, yksinhuoltajia – sukupuolesta riippumatta. Vanha ajattelu siitä, että mies elättää perheen, ei enää toimi. Eikä toimi ajatus vain naissukupuolen tarpeesta hoivata, sillä hoitoalallahan työskentelee kaikkia sukupuolia. Ja onko hoivavietti todella se syy hakeutua terveydenhuollon alalle?

Historialliset perustelut eivät toimi nykytyöelämässä, vaikka niiden vaikutukset tuntuvat edelleen.

NAISSUKUPUOLEN työelämän alkutaival on ollut taistelua oikeudesta tehdä työtä ja saada palkkaa. Se on ollut taistelua omasta itsenäisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta.

Sairaanhoidossa olemme kulkeneet pitkän matkan kylmiä kääreitä potilaan otsalla pitelevän, kutsumustyötä tekevän hoitajan polulta nykyisten rautaisten ammattilaisten työnkuvaan. Olemme kulkeneet työpäiviin, joissa pyöritämme sitraatti-kalkki-hemodialyysia, tehoelvytämme ja varmistetamme ECMO-laitteen toiminnan samalla kun pohdimme potilaan hoitolinjoja lääkärin kanssa ja lohdutamme omaisia. 

Jos ammatin sisältö ja vaatimukset ovat muuttuneet näin valtavasti, miksei palkkaus muuttuisi yhtä lailla?

Sillä ainut mikä elämässä on varmaa, on muutos.