Osaatko kertoa, että sanat loukkasivat?

Kuvateksti
Unsplash: Elia Pellegrini

Sanan "anteeksi" sanominen on helppoa. Hei sori! Anteeksi, ei ollut tarkoitus. 

Sanan sanominen ääneen on varmasti kaikille arkipäivää, mutta sydämestään anteeksi pyytäminen onkin jo vaikeampaa. Silloin haluaa vilpittömästi pyytää anteeksi toiselta. Samalla myöntää olleensa väärässä, käyttäytyneensä hölmösti tai aiheuttaneensa toiselle todella pahan mielen. Anteeksipyytäjä katuu tekoaan ja haluaa myös saada anteeksi.

Anteeksipyynnön tulisi myös sisältää lupaus siitä, ettei pyytäjä enää toimi niin kuin hetki sitten. Jos ihminen on vaikkapa toistuvasti myöhässä tapaamisista ja pyytää sitä joka kerta anteeksi, muttei kuitenkaan muuta tapojaan, onko anteeksi pyytämisellä mitään merkitystä? Sana ”anteeksi” kärsii nopeasti inflaation. 

Anteeksi antaminen voi olla yhtä vaikeaa kuin anteeksi pyytäminen. Anteeksi voi antaa monta asiaa, kun toinen vilpittömästi katuu tekoaan. Vaikeammaksi anteeksi antaminen käy, kun asia on loukannut syvästi. Kun loukkaus koskettaa ihmisen identiteetin herkimpiä osia, kuten esimerkiksi seksuaalisuutta, voi asiaa olla hyvin vaikea antaa anteeksi. Itsekin muistan tarkasti vuosien takaisia tokaisuja, joita minulle on sanottu kerrottuani olevani vapaaehtoisesti lapseton. Olen nämä sutkautukset antanut sanojilleen anteeksi ihan itseni takia mutta muistan ne silti. 

Anteeksianto kannattaa -jutussa on listattu anteeksi antamisen hyötyjä – jopa sen terveysvaikutuksia. Ja kieltämättä, loukattuna ja vihaisena oleminen on raskasta, anteeksi antaminen helpottaa oloa. Tiedän sen myös itse anteeksipyytäjänä. Kuinka mukavalta ja helpottavalta tuntuukaan, kun saa anteeksi tekonsa. Muiden ihmisten loukkaamista ei oikein voi elämässä välttää, ja joskus loukkaamme toista sitä itse edes ymmärtämättä. Ihmissuhteet ovat sellaisia. Tärkeää onkin kertoa toiselle loukkaantuneensa, jotta anteeksi pyytäminen mahdollistuu. Tärkeää on myös pystyä antamaan anteeksi itselleen, sillä kaikenlaisia mokailuja sattuu väkisinkin elämässä kunkin kohdalle. 

Anteeksiantoa helpottaa se, että yrittää ymmärtää toista ihmistä. Ymmärtää toisen toimintaan johtaneita seikkoja ja miettii, miltä kyseisestä ihmisestä tuntuu tekonsa jälkeen. Itse ymmärsin loukkaavia kommentteja minulle laukoneiden ihmisten ajatelleen, että heidän oma tapansa elää on niin upea ja mahtava, etteivät he halunneet minun jäävän sellaisesta paitsi. Toisin sanoen he varmasti tahtoivat minulle vain hyvää, eivätkä kyenneet ymmärtämään minun tapaani elää ja sitä, että se tapa on minulle paras mahdollinen.