Perheet ja lomat – toteutuuko työpaikoilla tasa-arvo?

Kuvateksti
Unsplash: Sandy Millar

Näin kesälomakauden kynnyksellä työntekijät jännittävät, millaiseen ajankohtaan kesäloman saa. Moni haluaisi loman heinäkuulle eivätkä kaikki tietenkään siihen voi lomaansa saada. Tämä asia harmittaa, puhututtaa ja aiheuttaapa se pientä kyräilyäkin työkavereiden kesken.

Omalla osastollani tehohoidossa kesälomat tiivistetään kesä-, heinä- ja elokuulle, ja käytössä on kiertävä vuorosysteemi. Elämäntilanteen tai perheasioiden takia voi pyytää loman siirtoa toiseen ajankohtaan kuin missä oma vuoro systeemin mukaan olisi. Usein esimerkiksi lasten koulutaipaleen aloitus elokuussa on syy siirtää kesäloma sinne. Tämä onnistuukin melko helposti, sillä osastollamme on paljon henkilökuntaa. Pienemmillä osastoilla tilanne on varmasti hankalampi. 

Moni muukin tärkeä ajankohta vuodessa on vapaapäivän arvoinen. Joulu, uusivuosi, vappu, juhannus. Rippijuhlat, häät, ylioppilasjuhlat ja erilaiset valmistujaiset. Nämäkin juhlat osuvat usein samoille viikonlopuille, joten jonkun on luovuttava vapaistaan toisen tarpeen edessä. Tärkeä kysymys onkin: kenen tarve on tärkeämpi kuin toisen? Tai ennemmin: kenen tarve arvotetaan toisen tarpeen yli ja miksi? 

Joulunpyhät annetaan usein vapaaksi lapsiperheelliselle, ja onhan joulu lapsille tärkeä juhla. Ylioppilas- ja rippijuhlat kuuluvat ansiokkaasti juhlakalun vanhemmille. Hiihtoloma on lapsiperheellisten loma-aikaa ja kesällä päiväkotien tai koulujen kiinniolo määrittää monen kesälomien ajankohtaa. Äitienpäivä kuuluu äideille, isänpäivät isille se on selvä. Mutta miten toteutuu tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus? Aikamoinen palapeli lähijohtajille, jotka viime kädessä vastaavat kuitenkin osastojensa toiminnasta ja potilasturvallisesta miehityksestä. Jonkun on oltava töissä.

Olen itse ollut töissä ensimmäiset seitsemän työelämäni joulua. Hiihtolomalla olen lomaillut vain puolet viikosta, kerran. Äitien- ja isänpäiviä olen ollut töissä lukemattomat kerrat. Kaiken tuon olen tehnyt myös vapaaehtoisesti ja ymmärtäen lapsiperheellisten tarpeiden menevän minun edelleni. Lapsettomana ihmisenä minusta tuntuukin välillä vaikealle perustella omaa haluani olla vapaana tietty juhlapyhä tai haluttu ajanjakso. En voi perustella tarvettani sanalla ”lapset”, ja oma menoni tuntuukin yks kaks vähempiarvoiselta kuin kollegan.  

Suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä lapsiperhe, erityisesti heterovanhempien muodostama ydinperhe, on arvotettu korkealle. Esimerkiksi jo sana ”perhe” tuntuu automaattisesti käsittävän aina vanhemmat ja lapset. Esimerkkinä tästä on lause, jonka kuulen usein: ”Sinulla kun ei ole perhettä…” Kyllä minulla on perhe: puoliso ja minä. Siihen liittyvät myös puolisoni aikuiset lapset, omat sisarukseni perheineen sekä vanhempani. Minullakin on siis perhe, vaikkei lapsia olekaan. Perhe sanana ei ole yksiselitteinen. 

Erilaiset vapaajärjestelmät, työaikajärjestelyt ja poissaolot töistä lasten takia on muokattu hienosti lapsiperheitä tukemaan. Se on tärkeää, sillä työelämän yhdistäminen lapsiperhearkeen on monimutkaista ja raskastakin.

Emme kuitenkaan voi tulevaisuudessa enää ajatella perheen olevan suppeasti heteropariskunta ja pari muksua, sillä perhemuodot ovat moninaistuneet. Työelämän on vastattava tähän moninaisuuteen muovaamalla perhevapaasäädöksiään.

Vapaaehtoisen lapsettomuuden lisääntyessä myös lapsettomien tarpeita erilaisiin työaikajärjestelyihin ja vapaisiin on muovattava joustavammaksi. Työpaikoilla on opeteltava arvottamaan myös muunlaisia valintoja kuin lapsiperhe-elämää. Nämä tekijät tulevat olemaan myös yksi kilpailukykyisen työnantajan valttikorteista. 

Suosittelemme sinulle

Tehy
Julkaisupäivämäärä
6.4.2021
Tehy
Julkaisupäivämäärä
9.4.2021