Metsässä kulkeminen on tutkimustenkin mukaan aivoille hyväksi, tai siis ylipäätään luonnossa liikkuminen. Melko tuoreena koiran omistajana olen ollut ilahtunut uusista kaupunkiluonnon ulottuvuuksista, joita olen koiraani ulkoiluttaessa löytänyt. Samalla tietysti toteutuu toinen tiedetty fakta: lemmikit tukevat ihmisen mielenterveyttä.
Olen koirani myötä tutustunut myös hillittömään määrään uusia ihmisiä, koiranomistajia. Kaduilla ja puistoissa on nykyisin monta moikattavaa koirakkoa, joiden kanssa voi vaihtaa hymyn ja muutaman sanan. Sosiaaliset kontaktit ovat ihmiselle hyvin tärkeitä ja mielestäni osa palautumista, mielen tuulettamista. Moni on huomannut tämän tosiasian luita ja ytimiä myöden todeksi tämän pandemian riehuessa maapallollamme.
Liikunta on monelle tärkeä palautumiskeino. Käydään salilla, kävellään, avantouidaan, maastopyöräillään ja tanssitaan. Liikuntalajeja on onneksi moneen makuun. Työterveyslaitoksen tutkijoiden mukaan liikuntalajilla on merkitystä työstä palautumisessa. Fyysisesti raskaan ja sykettä kohottaneen työpäivän jälkeen ei korkeasykkeinen HIIT-treeni välttämättä olekaan paras valinta. Silloin kannattaisi valita rauhallinen kävely vaikka lempimusiikkia kuulokkeista kuunnellen.
Huomaan psyykkisen psyykkisen kuormituksen aiheuttavan keholleni samankaltaista rasitusta kuin fyysisesti raskas työrupeama. Syke on koholla, hengitystiheys noussut ja varmaan verenpainekin on koholla. Kehomme reagoi tunteisiin, joita työssä koemme.
Monesti työpäivä teho-osastolla sisältää molempia: fyysistä ja psyykkistä kuormitusta. Viimeksi jätin tankotanssitreenin välistä saatuani kolmen vuoden opiskelun päätöspisteeseen. Lopputyöseminaarin jälkeen tunsin oloni täysin loppuun rutistetulta ja veltolta, ihan hyvällä tavalla, mutta treenaaminen ei enää tuntunut oikealta valinnalta. Pää ja keho tarvitsi rentoutta ja lepoa.
Palautuminen ei kuitenkaan saisi olla vain työntekijän vastuulla eikä pelkästään vapaa-ajalla tapahtuvaa. Myös työpäivän keskelle olisi saatava mahdollisuus pysähtyä ja palautua. Enkä nyt puhu kahvi- ja lounastauoista. Terveydenhuollon työssä nuo tauot sisältävät liian usein työasioista puhumista tai ratkaisujen pohtimista työasioihin. Moni ruokatauko teho-osastolla keskeytyy, kun joku soittaa potilaaseesi liittyvistä asioista. Toki puhelimen voi jättää pois taskustaan tauon ajaksi, mutta aina se ei ole mahdollista, kun hoidon suunnittelu ja toteutus on aikataulutettava kiireisesti. Välillä kahvitauot jätetään myös pitämättä samaisesta syystä. Vuodeosastoilla työskenteleville tämä on varmasti enemmän sääntö kuin poikkeus.
Miten työnantaja sitten voisi edesauttaa työntekijänsä työpäivän aikana tapahtuvaa palautumista? Omalle osastolleni kaipaisin rauhallista huonetta, jossa voisi kesken työpäivän istua hämärässä ja viileässä. Voisi kuunnella hiljaisuutta tai nauhalta meren kohinaa. Jos kaipaisi kehon herättelyä voisi tilassa olla jumppapallo, joogamatto ja muutamia tyynyjä. Olisi lupa sulkea silmänsä, keskittyä tyhjentämään mieli, hengittää itsensä rauhallisemmaksi. Puhelimia ei tilaan saisi viedä, eikä sisällä olijaa häiritä. Eikä tilaa saisi käyttää mihinkään muuhun. Se varattaisiin ainoastaan palautumiselle.
Vaikean potilastapauksen jälkeen tähän huoneeseen saisi vetäytyä hetkeksi rauhoittamaan itsensä. Ennen haastavaa kohtaamista omaisten kanssa voisi huoneessa käydä keskittymässä tulevaan. Kaikesta tästä hyötyy potilas, työnantaja ja työntekijä. Palautuminen keskellä työpäivää kuulostaakin minun korvaani vain ja ainoastaan hyvälle idealle.
Olenkohan ajatukseni suhteen yksin? Vai ottaakohan joku työyhteisö ja työnantaja tästä kopin?
