Unsplash: Ravi Roshan

Teho-osastolla näkyy, että elämän ja kuoleman välillä on harmaan sävyjä

Elämä on rajallista. Me kaikki kuolemme joskus - toiset aikaisemmin kuin toiset, jotkut ihan liian aikaisin ja osa liian myöhään kärsimyksiinsä nähden. Elämän rajallisuus voi tietysti olla myös jotain muuta. Rajalliset taloudelliset mahdollisuudet, rajallinen osaaminen, rajalliset välineet ja fyysinen ympäristö.

Olemme myös rajallisia ihmisinä, yksilöinä. Emme aina onnistu noudattamaan lakia, vastustamaan kiusausta tai antamaan anteeksi toiselle. Rajallisuus onkin mielestäni elämämme keskeisimpiä ominaisuuksia. 

Sain osallistua Turun arkkihiippakunnan järjestämään elämän rajallisuuden kohtaamista käsittelevään paneelikeskusteluun, jossa edustin erityisesti tehohoidon ja sairaanhoidon näkökulmia. Ja tietysti edustin myös omaa näkökulmaani yksilönä. Aiheeseen oli hiukan paneuduttava etukäteen, jotta on keskustelussa jotain sanottavaa ja pystyy vastaamaan kysymyksiin. Olenkin tarkastellut itseäni, työtäni, potilaita ja heidän omaisiaan sekä kollegojani rajallisuuden lasien läpi viime viikot. 

Tehohoidossa elämän rajallisuus, nimenomaan elämä-kuolema-akselilla, on se helpoiten nähtävä kerros. Potilas tuodaan teho-osastolle kriittisesti sairaana ja kuoleman vaara on läsnä. Teemme lujasti töitä potilaan hengen säilyttämiseksi ja usein siinä onnistummekin. Kuoleman vaara loittonee ja potilas jatkaa toipumistaan jollain toisella osastolla.

Kuvaus on muitenkin melko mustavalkoinen. Elämän ja kuoleman välillä on myös harmaan eri sävyjä. Tarkoitan siis erilaisia vammautumisia ja sairauksia, jotka eivät ole vieneet henkeä, mutta pysyvät ihmisen elämässä mukana tästä edespäin. Nämä asiat kenties rajaavat potilaan elämää jollain tavoin. Ihminen ei ehkä enää pysty harrastamaan itselleen tärkeää lajia. Tai hän ei kykene liikkumaan enää täysin itsenäisesti vaan tarvitsee apua. Mielenterveys on koetuksella ja elämä tuntuu ahdistavalle, vaikealle. . 

Ihmisinä olemme rajallisia, ja myös se näkyy tehohoidossa, kuten myös muualla sairaanhoidossa. Potilas on ajanut autoa lain vastaisesti humalassa ja aiheuttanut ulosajon seurauksena vakavat vammat itselleen ja kyyditettävilleen. Ammattilaisina kohtaamme näissä tilanteissa välillä oman rajallisuutemme, kun huomaamme, ettemme voi antaa moista tekoa anteeksi.

Elämän rajallisuus on läsnä myös koronapandemiassa. Sairastuvuus ja kuolevaisuus tulee lähelle itse kutakin, kun luemme tilastoja. Samalla oman elämän hauraus ja sattumanvaraisuus on levitetty silmiemme eteen. Elämänhallinnan tunne on järkkynyt monella. Olemme siis rajallisia tämänkin asian edessä. 

Paneelikeskustelun lopuksi meiltä panelisteilta kysyttiin yhteinen kysymys: Miksi elämän rajallisuus tulisi hyväksyä? Vastasin elämän olevan helpompaa niin. On helpompi elää, kun ymmärtää oma rajallisuutensa, sitä kautta muiden rajallisuuden ja hyväksyy myös elämämme olevan rajallista. Silloin on helpompi antaa anteeksi muille, olla itseään kohtaan myötätuntoinen ja oppia nauttimaan elämästä, joka on tässä ja nyt. Ihmeellisenä, ainutlaatuisena ja rajallisena.