Kun aivojen yritys paikantaa läheistä epäonnistuu jatkuvasti, hän paikantuu O’Connorin mukaan ”energiaan”. Läheisen voi tuntea samassa tilassa tai hän tuntuu tulevan pian ovesta sisään. Vaikka kyseessä on illuusio, tunne läheisyydestä auttaa tutkijoiden mukaan kestämään suruun liittyviä tunnevaihteluja.
O’Connorin mukaan myös kuolleiden näkeminen on melko yleistä eikä se tarkoita, että jotain olisi vialla. Kiintymysside toiseen on muuttanut aivojen hermoyhteyksiä eivätkä nämä linkitykset katoa koskaan. Rakas läheinen on pysyvästi koodautuneena aivoihin.
Jossittelua ja vihaa
Jossittelu on raastavan surun keskellä tyypillistä: ”Minun olisi pitänyt…” tai ”Olisin voinut…” Nämä ajatuskulut päättyvät lähes aina tilanteeseen, jossa läheinen henkilö on vielä elossa. O’Connorin mukaan tällainen jossittelu on ongelmallista, koska se estää sopeutumasta nykyhetkeen.
Joskus kuolema on surijalle täysin käsittämätön ja epätodellinen. Perimmäisenä ydintunteena on viha, joka voi häiritä surevan muita ihmissuhteita.
”Olen nähnyt kuinka läheinen huutaa vihaansa niin kuolemaa kuin kuolluttakin kohtaan”, kuvaa psykoterapeutti ja sairaalapastori Leena Leppälä surua käsittelevässä kirjassaan.
Leppälä kuitenkin muistuttaa, että kenenkään käytös, keholliset reaktiot tai tunteet eivät ole vääriä tai virheellisiä. Mikään tunne ei kestä loputtomiin, vaan tunteilla on aina alku, huippukohta ja loppu. Sen jälkeen tulee uusi tunne, joka muuttaa oloa mielessä ja kehossa.
Uniikki suru
Aiemmin ajateltiin, että suruprosessissa täytyy käydä läpi tietyt vaiheet, mutta uudempi surukäsitys korostaa surun yksilöllisyyttä. Jokainen suree omalla tavallaan ja omassa tahdissaan.
”Jokaisen suhde menetettyyn ihmiseen on uniikki. Jokaisella on omanlaisensa yksilölliset ja ympäristöön liittyvät tekijät, jotka vaikuttavat menetykseen sopeutumiseen”, sanoo suruun erikoistunut psykoterapeutti Soili Poijula.
Surun voimakkuuteen sekä kärsimyksen syvyyteen ja kestoon vaikuttaa eniten suhteen läheisyys. Tämä näkyy erityisesti huolenpitoon liittyvässä kiintymyksessä, kuten vanhemman ja lapsen suhteessa. Sopeutumista menetykseen määrittää paljon myös surevan resilienssi eli psyykkinen palautumiskyky. Siihen vaikuttavat niin materiaaliset tekijät, sosiaalinen tuki kuin yksilön ominaisuudet.
Surua ei voi nopeuttaa millään konstilla.
”Ihmiset, joilla on vahva perusturvallisuus eli turvallinen kiintymyssuhteen kehitys lapsuudessa ja nuoruudessa, sopeutuvat menetyksiin turvattomia ja ahdistuneita todennäköisemmin”, Poijula kertoo.
Keskimäärin sopeutuminen kestää pisimpään niillä, joiden suru on seurausta läheistä kohdanneesta traumaattisesta kuolemasta, kuten henkirikoksesta, itsemurhasta tai onnettomuudesta.
”Älä ajattele edes huomista”
Olennaisinta on antaa surulle aikaa ja tilaa – sitä ei voi nopeuttaa millään konstilla. Surun välttäminen tai yritys kontrolloida sitä voimistavat surun otetta ja vaikutusvaltaa. Surua ei voi ratkaista, mutta sen kanssa pystyy tekemään sovinnon, jolloin sen muoto muuttuu, Poijula sanoo. Silloin kykenee taas keskittymään nykyhetkeen, iloitsemaan ja odottamaan tulevaa.
”Vaikeina aikoina mennään eteenpäin pienin askelin. Tee mitä pitää, mutta pikkuhiljaa. Älä ajattele tulevaisuutta, älä edes sitä, mitä huomenna voi tapahtua”, Poijula neuvoo.
Traumaattiseen suruun, pitkittyneeseen suruhäiriöön tai masennukseen voi auttaa surun hoitoon erikoistunut psykoterapia. Siinä hoidetaan kuolemantapahtuman aiheuttamaa traumaa ja annetaan tukea suremiseen.
Mary-Frances O’Connor: The Grieving Brain – The Surprising Science of How We Learn from Love and Loss.
Leena Leppälä: Lähtösi jälkeen – Kertomuksia surusta ja selviytymisestä.
Milloin suru on häiriötila?
- Tutkimusten mukaan noin kymmenelle prosentille surevista kehittyy niin kutsuttu pitkittynyt suruhäiriö. Se on määritelty Suomessa lähivuosina käyttöön otettavassa ICD-11-tautiluokituksessa.
- Duodecimin mukaan pitkittynyt suruhäiriö voi heikentää elämänlaatua merkittävästi, lamauttaa toimintakykyä ja olla jopa hengenvaarallinen. Suruhäiriötä voidaan epäillä, kun suru on kestänyt vähintään kuusi kuukautta. Sairastumisen riskiä lisäävät erityisesti oman lapsen tai puolison kuolema tai läheisen yllättävä kuolema esimerkiksi itsemurhan seurauksena.
- Tässä suruhäiriössä muistot eivät tunnu lohduttavilta, vaan enemmänkin kuormittavilta ja ahdistavilta. Sureva saattaa etsiä syitä ja syyllisiä ja keskittyä enemmän kuolintapaan kuin itse ihmiseen. Päivittäiset askareet voivat tuntua ylivoimaiselta ja esimerkiksi musiikin kuuntelu järkyttävältä. Fysiologisina oireina voi ilmetä muun muassa hengenahdistusta, rytmihäiriöitä ja vatsavaivoja.
- Pitkittynyttä suruhäiriötä hoidetaan terapialla, joka auttaa kestämään kuolemaa tosiasiana ja suremaan menetystä. Duodecimin mukaan on tärkeää, että suruhäiriö tunnistetaan, jotta siihen sairastunut voi saada tarvitsemaansa tukea.
