”Äitini joi liikaa” – moni kärsii vielä aikuisenakin

Äidin juominen varjosti Ani Kellomäen nuoruutta. Hän selvisi kokemuksestaan vertaistuen avulla.

Kuvateksti
Ani Kellomäen kirja antaa äänen alkoholistien lapsille. Kuva: Annika Rauhala

1. Kirjasi Kosteusvaurioita tuli juuri painosta. Miksi tämä kirja?

Kirjoitin pari vuotta sitten henkilökohtaisen blogitekstin äitini juomisesta. Lukijapalaute yllätti. Moni luuli olleensa ainoa, joka on kärsinyt alkoholinkäytöstä lapsuudenperheessään. Moni kärsii vielä aikuisenakin, vaikka ympäristö viestii, että kokemuksesta olisi pitänyt päästä jo yli. Mielestäni nämä tarinat oli pakko kertoa.

Kirjan näkökulma on lapsen. Seuraavassa kirjassa kertojina voisivat olla liikaa juoneet vanhemmat.

2. Hyväksytkö alkoholin saannin helpottamisen?

En. Saatavuutta helpotettiin vuonna 1969, mikä lisäsi kokonaiskulutusta. Sitä laskua maksaa nyt minun sukupolveni.

Aikuisten halujen perässä säntäily on sikamaista lapsia kohtaan, koska lapsilla ei ole mahdollisuutta valita.

3. Minkä lapsuudenkokemuksesi olisit jättänyt mielellään kokematta?

Minulla oli turvallinen varhaislapsuus. Kun olin 17, huoltajuus siirtyi isälleni. Sitä edeltäneestä neljästä vuodesta olisin jättänyt mieluusti valtaosan kokematta, sillä äitini joi liikaa. Yli pääseminen oli kovan työn takana.

4. Mikä juomisessa on pahinta?

Lapset kokevat usein turvattomuutta ja pelkoa, vaikka juomiseen ei liittyisi aggressiivisuutta. Moni kokee myös jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, koska vanhempien huomio pyörii jatkuvasti muualla kuin lapsen tarpeissa.

Aikuisena riittämättömyyden mustaa aukkoa täytetään sitten esimerkiksi paiskimalla hulluna töitä kiitoksen toivossa. Riittämistä ja kelpaamista etsitään myös esimerkiksi maratoneilta ja triathlonkisoista.

5. Mikä viinassa viehättää?

Pulloon tartutaan ehkä siksi, ettei osata rentoutua tai käsitellä vaikeuksia muulla tavoin. Alkoholin liikakäytöstä syntyy helposti paheneva kierre.

Aiemmin alkoholi oli erikoistilanteiden juttu, mutta näin ei ole enää. Ajattele, jos täytekakkuun suhtauduttaisiin samalla tavalla. Tuntuisi absurdilta, jos joku päivittäisi Instagramiin päivittäin kuvia ilta-, sauna- ja siivouskakuista.

6. Pitääkö ja voiko lasisesta lapsuudesta toipua?

Aikuisen ihmisen olisi hyvä saada etäisyyttä menneeseen, jotta voi huolehtia seuraavasta sukupolvesta. Moni toivoo, että liikaa juonut vanhempi pyytäisi anteeksi, mutta sitä ei pidä jäädä odottamaan. Suosittelen välillistä sovintoa itsensä kanssa. Se on sitä, että kääntää oman ikävät kokemuksensa toisten hyväksi.

Uhri-identiteetti on tuhoisa. Ja vaikka vanhempi pyytäisi anteeksi, se ei vie lupaa olla vihainen kokemuksestaan.

7. Tarvitaanko ammattiapua?

Kolme vuotta terapiassa käyneenä suosittelen sitä lämpimästi. Käyn edelleen viikoittain vertaistukiryhmässä. Ammattiauttajalle meneminen on usein käänteentekevää. On tärkeää kuulla toisen suusta, että oma kokemus on rankka ja sitä on lupa surra. Paha olo ei haihdu ilman toimenpiteitä.

Terveydenhuollossa puututaan helposti tupakointiin ja lihavuuteen. Potilaan omasta alkoholinkäytöstä voidaan kysyä, mutta lisäksi pitäisi selvittää suvun historiaa ja sitä, joutuuko ihminen kannattelemaan muita.

 

Ani Kellomäki, 40

  • Toimittaja ja käsikirjoittaja.
  • Valtiotieteiden maisteri, sosiaali- ja kulttuuriantropologi.
  • Kirjoittaa Kokovartalofiilis-blogia.
  • Kirja Kosteusvaurioita – Kasvukertomuksia pullon juurelta julkaistiin elokuussa.
  • Asuu Hämeenlinnassa. Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta.
  • Harrastaa potkunyrkkeilyä, lukemista, retkeilyä ja vesijuoksua.