Burleskia harrastava röntgenhoitaja: ”Roolileikki vie ajatukset kivusta”

Petra Padinki kärsii kroonisesta kivusta. Sen kanssa elämisessä auttavat lääkitys, mukautettu työnkuva, kirkkokuoro ja heittäytyminen burleskin maailmaan.

Kuvateksti
Kimaltavat vaatteet ja asusteet ovat osa burleskin viehätystä. Petra sanoo rakastavansa blingblingiä, jota ei voi harrastaa arkipukeutumisessa. Kuva: Harri Nurminen

Petra Padinki, 48, valmistautuu burleskituntiinsa ottamalla esiin peruukin, puuhkan ja korillisen kimaltavia asusteita. Hän pukee koristeelliset alusvaatteet, kietoutuu rubiininpunaiseen aamutakkiin ja pujottaa jalkaansa strassein koristellut korkokengät. Lopuksi hän nostaa jalkansa tuolille ja napauttaa musiikin soimaan. Diva Morana on syntynyt ja hausjärveläinen röntgenhoitaja Petra on hävinnyt jonnekin.

Burleskitunti, jolle Petra osallistuu, pidetään parinsadan kilometrin päässä Jyväskylässä. Petra osallistuu sille puhelimen tai tietokoneen välityksellä omasta olohuoneestaan, josta muu perhe on ajettu pois.

”Burleski on kuin lapsuuden ihana nukkeleikki, jossa nyt saan itse olla barbi.”

Burleskin juuret ovat 1800–1900-lukujen vaihteen kabaree-esityksissä. Siihen kuuluu riisuutumista, mutta kaikkea esiintyjät eivät paljasta. Tarkoitus on kiusoitella, viihdyttää, haastaa kauneusnormeja ja ihannoida erilaisia vartaloita.

”Vaikka vain hanskat otettaisiin pois, se tehdään sensuellein liikkein. Tunnilla opettelemme liikkeitä ja kuvioita, esimerkiksi käden asentoja ja ilmeitä. Minä teen tuolilla ja tuolin ympärillä koreografiaa, joka vaatii aika paljon staattista lihasvoimaa”, Petra kertoo.

 

Nuorena minua ei uskottu, joten minusta tuli arka puhumaan kivuistani.

Petra toteaa olevansa laiska liikkuja, ja burleski on hänelle sopivaa jumppaa.

”Burleskissa luodaan hahmoja, ja Diva Morana on ensimmäiseni. Hahmon esikuva on Marlene Dietrich, joka lauloi aamutakkisillaan Hitchcockin Esirippu laskee -elokuvassa. Yritän tehdä noin viiden minuutin esityksen, vaikka saattaa olla, että en koskaan esitä sitä kuin miehelleni olohuoneessamme.”

Esityksen musiikkina on Marlene Dietrichin kappale The laziest gal in town eli kaupungin laiskin tyttö. Diva Morana lähtee hyvin hitaasti ja venytellen liikkeelle, hän saattaa pysähtyäkin välillä, kun ei muka jaksa tehdä mitään. Samalla hän flirttailee yleisölle.

”Diva Moranan roolissa unohdan hetkeksi kivun, koska silloin olen joku muu kuin Petra. Osaan hakea sellaiset liikkeet, etteivät ne ärsytä kipeää kättäni.”

Petra kaatui viisivuotiaana pyörällä ja satutti kätensä. Lääkärissä vanhemmille todettiin, että murtumaa ei ole.

”Lapsena käsi ei oireillut, mutta kun kasvu teini-iässä loppui, kivut alkoivat”, Petra kertoo.

Ongelmat kuitattiin tenniskyynärpääksi. Parikymppisenä Petra yritti hakea apua, mutta ei saanut sitä.

”Minua ei uskottu, joten minusta tuli arka puhumaan kivuistani. Vasta lähemmäs kolmikymppisenä asiaa alettiin selvittää tarkemmin, kun työterveyslääkäri kysyi, miksi haluan uusia kipulääkereseptini.”

Työterveyslääkäri lähetti Petran röntgenkuviin. Kuvista selvisi, että käsi oli joskus murtunut ja olkaluun pää oli luutunut väärään asentoon. Väärä asento oli tuhonnut kyynärpään, aiheuttanut vaikean nivelrikon ja jatkuvan kroonisen kivun.

”Etsin käsiini vuoden 1978 röntgenkuvat, joista näin heti murtuman olkaluussa. Käsi olisi pitänyt tuolloin leikata ja korjata luu oikeaan asentoon. Siihen aikaan otettiin aina vertailukuva terveestä kädestä, ja lääkäri on varmaan tehnyt diagnoosinsa katsoen vertailukuvaa. Luulen, että kyseessä on ollut inhimillinen virhe, enkä ole siitä katkera.”

Kipua on koko ajan. Aluksi sitä oli vain liikkuessa, mutta nivelrikon edetessä alkoi myös lepokipu.

”Saatan olla kotona väsynyt, vetäytyvä ja kärttyinen. Eläimetkin vetäytyvät omiin oloihinsa sairaina. En varmaan ole aina ollut lapsille läsnä, mutta he ovat syntyneet kipeälle äidille eivätkä muusta tiedä.”’

Kotityöt ovat enimmäkseen Petran miehen ja nyt jo aikuisten poikien vastuulla.

”Omakotitalossamme oli kymmenen vuotta sitten vielä porkkanamaa, mutta enää ei ole kukkapenkkiäkään, koska en pysty hoitamaan niitä.”

Petralla on hyviä ja huonoja päiviä.

”Lepokipu on pahempaa kuin toiminnallinen kipu, sillä se häiritsee elämää enemmän. Kivun intensiivisyys vaihtelee, ja välillä se on siedettävää kuin taustamelu. Hermokipu käy todella hermoille, sillä se on aina läsnä. Tulehduskipu on terävää.”

 

Joskus minulla on toisella puolella lämpöpussi ja toisella jääpussi.

Kahden kuukauden välein Petra käy Kanta-Hämeen keskussairaalan kipupoliklinikalla. Siellä hänen ihollaan pidetään tunnin ajan tulisen polttavaa kapsaisiinilaastaria. Kapsaisiini on chilipaprikoissa esiintyvä aine, joka vähentää ihon kipureseptorien herkkyyttä eri kipuärsykkeille ja lievittää siten särkyä.

”Se on auttanut aika hyvin hermokipuun. Tavallinen kipulaastari on koko ajan selässäni, ja muutenkin minulla on iso patteristo lääkkeitä. On ollut vuosien työ hakea sopiva lääkitys, jonka avulla nukkuisin hyvin yösärystä huolimatta ja heräisin aamulla virkeänä töihin.”

Lääkkeettömistä keinoista parhaita ovat kylmä, kuuma ja ajatusten vieminen pois kivusta.

”Usein nukun jääpussi kyynärpään alla. Joskus minulla on toisella puolella lämpöpussi ja toisella jääpussi.”

Mielekäs tekeminen saa ajatukset muualle kuin kipuun. Burleskin lisäksi Petra laulaa. Kerran viikossa hän käy Hausjärven kirkkokuorossa.

”Harrastin ennen klassista laulua musiikkiopistossa, mutta se on kallista, joten vaihdoin sen ilmaiseen kuoroon. On ollut opettavaista laulaa muiden kanssa.”

Petra työskenteli röntgenhoitajana Hyvinkään sairaalassa 15 vuotta. Röntgenhoitajan työ erikoissairaanhoidossa oli monipuolista, ja joka vuosi tuli uusi laite opiskeltavaksi. Mukavasta työstä oli luovuttava, kun Petra ei käsivamman takia enää pystynyt nostelemaan painavia kuvausdetektoreita.

 

Joustava puolipäivätyö olisi huonosti nukkuvan kipukroonikon unelma.

Vuosina 2014–2019 Petra opiskeli terveystieteiden maisteriksi Itä-Suomen yliopistossa pääaineenaan ergonomia.

”Nyt teen vanhalla työpaikallani mukautettua työnkuvaa tutkimus- ja kehittämispuolella. Hion työprosesseja ja ergonomiaa paremmaksi, opastan hygienia-asioissa ja olen Apotti-tukihenkilö.”

Petra kaipaa kuitenkin hoitajan työtä, ja siihen auttaa toimiminen koulutettuna kokemusasiantuntijana ja Facebookin Kipuelämää yhdessä -vertaistukiryhmässä. Petra perusti ryhmän yhdessä muutaman muun kipupotilaan kanssa. Jäseniä on liki 1 700.

”Toivon pystyväni olemaan työelämässä mahdollisimman pitkään. Pitkillä sairaslomilla elämä oli aika yksinäistä. Voisin syventyä koulutustehtäviin, ja joustava puolipäivätyö olisi huonosti nukkuvan kipukroonikon unelma.”

 

 

Petran voimanlähteet

 

1. Koirat. ”Nukun koirieni kanssa, sillä niiden silittely ja läheisyys on ihanaa ja rauhoittavaa. Ne ovat kuin vauvojani, sillä aikuisia poikiani en saa enää silitellä.”

2. Hausjärven kirkkokuoro. ”Kuoro on yhteisöllinen harrastus. Yhdessä laulaminen vie ajatukset pois kivusta.”

3. Burleski. ”Burleski on mukava tapa liikkua ja kiehtova laji, koska siinä voi ilmaista itseään millä tavalla haluaa. Se on hauskaa kuin aikuisten nukkeleikki.”

4. Opiskelu. ”Yliopisto-opintojen jälkeen opiskelu on jäänyt päälle, ja suoritan pienimuotoisia koulutuksia ja opintoja harrastusmielessä. Vain sen verran, että se antaa virtaa eikä kuormita.”

5. Vertaistuki. ”Kokemusasiantuntija- ja vertaistukitoiminta antaa minulle paljon sekä vertaistuen antajana että saajana.”