Isoisä oli myös paikallisen harrastaja-yhdistyksen perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Viime vuonna Leena koosti isoisästään näyttelyn Rauman pitsiviikolle sisarustensa kanssa.
– Isoisäni langat ovat riittäneet sekä isälleni että minulle. Uusia ei ole tarvinnut ostaa kuin erikoisempiin töihin.
Pitsiä nyplätään sorvatuilla 10–15 sentin puutangoilla, nypylöillä. Niitä, rauman murteella knypylöit, Leena lennättää lähestulkoon joka päivä. Välillä käsityö vie niin mennessään, ettei malttaisi mennä nukkumaan.
Kansalaisopiston nypläyspiirissä Leena Kaskisto on käynyt yksitoista vuotta. Alun perin hän tahtoi hyvän opetuksen pariin varmistuakseen, että isoisän arkinen pitsipedagogiikka piti paikkansa.
Aiemmin Leena teki pöytäliinoja, mutta nykyään häntä kiinnostavat enemmän uudet materiaalit ja kokeilut. Hän on nyplännyt muun muassa kaula- ja rannekoruja, kaulahuivin silkkilangasta ja olkalaukun paperinarusta.
– Viime suven helteissä päätin, että teen viuhkan mustasta pitsistä. Nyt se on valmis puuosiaan myöten.
Leena työskentelee sairaanhoitajana Rauman sairaalan leikkausosastolla.
– Hiljattain työpaikalla kysyttiin, tahtoisinko nyplätä jotain pientä leikkauksessa käytettävällä langalla, joka oli poistettu käytöstä ja menossa hävitykseen.
Lanka sai uuden elämän sydämenmuotoisena avaimenperänä.
Teksti Erja Taura-Jokinen
Julkaistu Tehy-lehdessä 9/2015