Leena Kaskisto lennättää nypylöitä päivittäin.
Leena Kaskiston isoisä, diplomi-insinööri John Östman muutti 1930-luvulla Tampereelta Raumalle ja hurahti nypläykseen. Hän täsmensi ja uudisti satoja perinteisiä pitsimalleja, joiden hahmotelmia löytyi muun muassa hapertuneiden kenkälaatikoiden kansista.
Näin nyplääjät saivat käyttöönsä laadukkaat mynsterit eli mallit, joiden päälle pitsi rakentuu.
– Isoisäni opetti minulle tekniikan ja lahjoitti nypläystyynyn, kun olin 11-vuotias. Tyyny on edelleen käytössä ja hyvin rakas, Leena kertoo.
Isoisä oli myös paikallisen harrastaja-yhdistyksen perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Viime vuonna Leena koosti isoisästään näyttelyn Rauman pitsiviikolle sisarustensa kanssa.
– Isoisäni langat ovat riittäneet sekä isälleni että minulle. Uusia ei ole tarvinnut ostaa kuin erikoisempiin töihin.
Pitsiä nyplätään sorvatuilla 10–15 sentin puutangoilla, nypylöillä. Niitä, rauman murteella knypylöit, Leena lennättää lähestulkoon joka päivä. Välillä käsityö vie niin mennessään, ettei malttaisi mennä nukkumaan.
Kansalaisopiston nypläyspiirissä Leena Kaskisto on käynyt yksitoista vuotta. Alun perin hän tahtoi hyvän opetuksen pariin varmistuakseen, että isoisän arkinen pitsipedagogiikka piti paikkansa.
Aiemmin Leena teki pöytäliinoja, mutta nykyään häntä kiinnostavat enemmän uudet materiaalit ja kokeilut. Hän on nyplännyt muun muassa kaula- ja rannekoruja, kaulahuivin silkkilangasta ja olkalaukun paperinarusta.
– Viime suven helteissä päätin, että teen viuhkan mustasta pitsistä. Nyt se on valmis puuosiaan myöten.
Leena työskentelee sairaanhoitajana Rauman sairaalan leikkausosastolla.
– Hiljattain työpaikalla kysyttiin, tahtoisinko nyplätä jotain pientä leikkauksessa käytettävällä langalla, joka oli poistettu käytöstä ja menossa hävitykseen.
Lanka sai uuden elämän sydämenmuotoisena avaimenperänä.
Julkaistu Tehy-lehdessä 9/2015
