Meeri Koutaniemi kuvasi tehyläisiä – kuvat ja tarinat kiertävät Suomea kolme vuotta

Kasvokkain-näyttelyssä katsoja kohtaa tehyläisten kuvat ja tarinat. Tehyläiset kuvasi valokuvaaja Meeri Koutaniemi.

Kuvateksti
Kuvauksiin osallistuneet tehyläiset saavat kuvansa Meeri Koutaniemen signeerauksella. Kuva: Kuvat Petri Hintsanen/Dialab

Kuusitoista tehyläistä kirjoitti tarinansa ja asettui valokuvaaja Meeri Koutaniemen kuvattavaksi. Kuvat tarinoineen muodostavat Kasvokkain-näyttelyn, joka on tarkoitettu kaikkien suomalaisten kohdattavaksi. 

Näyttelyn avajaiset olivat kesäkuun alussa Rajala Galleryssa Helsingissä. Tämän jälkeen näyttely kiertää Suomea kolmen vuoden ajan.

”Näyttely antaa äänen niille, jotka meitä hoitavat”, sanoo Tehyn viestintäpäällikkö Salla Rajala. Hän ideoi näyttelyä jo ennen korona-aikaa, mutta poikkeusaika on tuonut kuviin ja tarinoihin oman lisänsä. 

”Yhteiskunta ei ole kohdellut tehyläisiä korona-aikana oikeudenmukaisesti.”

Pandemian alussa puutteellinen suojaus vaaransi sote-alalla toimivien terveyden, ja heitä on yhä rokottamatta. Valtiovalta on puuttunut tehyläisten perusoikeuksiin valmiuslain nojalla ja jättänyt heidät ilman ylimääräistä rahallista korvausta rankasta rupeamasta. Näin on toimittu siitä huolimatta, että heidän tekemänsä työ on ollut elintärkeää.

Kuvat ja tarinat tuovat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen tekijät lähelle katsojaa. Näyttely pyrkii myös luomaan uutta kosketuspintaa ammattiliittoon ja sen jäseniin.

”Jokainen suomalainen tuntee jonkun tehyläisen.”

Perinteisesti ammattiliitto tekee Rajalan mukaan edunvalvontaa ja vaikuttamistyötä tavalla, joka kiinnostaa mediassa lähinnä politiikan ja talouden toimituksia. Kasvokkain-näyttely on uusi tapa viestiä sote-ammattilaisten työstä.

Kansalaisten lisäksi näyttely pyrkii tavoittamaan niitä toimituksia ja toimittajia, jotka eivät tavallisesti kiinnostu ammattiliittojen työstä, Tehystä ja tehyläistä.

”Toivomme, että kulttuuritoimitus kiinnostuu paikkakunnalle saapuvasta Kasvokkain-näyttelystä.”

Valokuvaaja Meeri Koutaniemeä pyydettiin kuvaamaan tehyläisiä, koska hän on tunnettu ihmisoikeuksiin, identiteettiin ja naiseuteen liittyvistä laadukkaista ja koskettavista valokuvistaan.

Rajala kokee, että Koutaniemen tehyläisistä ottamat kuvat ovat vaikuttavia ja kohtaamisen arvoisia.

”Näyttely on jo itsessään teko, manifestaatio.”

Tehyn viestintä valitsi kuvattavat tehyläiset avoimella haulla viime vuoden joulukuussa. Hakijoita oli kaikkiaan 172, ja hakemuksissaan he kirjoittivat oman työnsä merkityksestä. 

Kuusitoista puhuttelevimmin kirjoittanutta valittiin kuvauksiin, jotka pidettiin alkuvuoden aikana Koutaniemen studiolla Helsingissä. Kuvatut edustavat eri tehyläisiä ammattiryhmiä. Heistä 14 on naisia, mikä kuvaa Tehyn naisvaltaisuutta. Miehiä on kaksi. 

Koutaniemi tutustui tehyläisten tarinoihin ennen kuvauksia. 

”Tarina avasi pienen ikkunan jokaisen tekemään työhön ja persoonaan. Tutustumista oli luontevaa jatkaa kuvauksissa. On helppoa kuvata ihmistä, joka on avoin ja läsnä. Kuvattavien innostunut ja positiivinen asenne täytti molempina kuvauspäivinä studion ja mahdollisti kuvausten onnistumisen.”

Koutaniemi kiittää Tehyn ja tehy­läisten panosta näyttelyn onnistumiseksi.

”Näyttelyn yksityiskohdat on Tehyn puolesta mietitty tarkasti ja sydämellä. Mukaan hakeneet tehyläiset ovat vahvistaneet, että näyttelyn teema koetaan väistämättömän tärkeäksi.”

Toinen näyttelyyn kuvatutuista miehistä on Milad Masudi, 28-vuotias lähihoitaja Mikkelistä. 

Miksi halusit kuvattavaksi? 

”Hyvä sanoma puhutteli minua. Myös mahdollisuus uuteen kokemukseen kiinnosti. Oli hienoa ja jännittävää tulla valituksi, kun hakijoita oli kuitenkin paljon.”

Masudi matkusti Helsinkiin kuvattavaksi. Aluksi kuvattavana olo jännitti, mutta hän kertoo rentoutuneensa mukavien ihmisten ympäröimänä.

”Hieno kokemus, taitava kuvaaja ja hieno kuva.”

Jokainen kuvattu saa palkkioksi kuvansa Koutaniemen signeeraamana. Masudin kuva päätyy hänen kotinsa seinälle.  

Tehyn ammattiosastot voivat tilata näyttelyn omalle paikkakunnalleen. Sen voi pystyttää esimerkiksi taidemuseoon, kirjastoon, kauppakeskukseen tai työpaikan aulaan.

Lisätiedot: [email protected] ja kasvokkain.fi