Toivoin, että pääsisin lukion jälkeen opiskelemaan farmasiaa, mutta paikka ei auennut. Onneksi sain tyydytettyä kiinnostustani työskentelemällä apteekissa. Parin vuoden jälkeen hakeuduin opiskelemaan sairaanhoitajaksi Joensuuhun, isosiskoni kannustamana.
Kun valmistuin vuonna 1997 sairaanhoitajaksi, kotikaupungissani Lieksassa oli 30 kollegaa työttömänä. Palasin sinne, mistä olin lähtenyt, eli tuttuun apteekkiin. Viivyin lääkehuollon tehtävissä yli kymmenen vuotta, mutta aloin kaivata vaihtelua. Pääsin sijaiseksi Lieksan kaupungin kotisairaanhoitoon. Koska hoitoalan kokemuksistani oli ehtinyt kulua 14 vuotta, jännitin.
Epävarmuus suli, kun pääsin hyvään perehdytykseen. Kuljin ainakin viikon vanhemman työntekijän mukana – ja myöhemminkin sain aina tukea. Vaikka kuljin minuuttiaikataulun mukaan, työ ei ollut minusta liian kuormittavaa. Sen sijaan aloin kaivata enemmän tietoa, miten kohdata ja auttaa yksin asuvia muistisairaita ja heidän omaisiaan.
Hakeuduin Kuopioon vuoden kestävään muistihoitajan koulutukseen, jonka suoritin työn ohessa. Koska olin silloin sijainen, maksoin nelinumeroisen summan itse. Kyllähän se kukkarossa tuntui.
Kotiseutuni kuntayhtymän eli nykyisen Siun soten muistihoitajana aloitin 2016. Tälläkin kertaa sain loistavan perehdytyksen ammattilaiselta, joka jäi eläkkeelle.
Siun soten muistihoitajat tekevät entistä tiiviimpää yhteistyötä. Nykyisin Juuan muistihoitaja tulee auttelemaan minua muutamina kuukauden päivinä. Olen tyytyväinen joustavaan työaikaan. Hyvältä tuntuu myös se, että saan itse suunnitella työpäiväni.
Luulen, että lasteni ansiosta innostuin uimisesta uudelleen. Se tapahtui seitsemisen vuotta sitten. Aloin käydä Brahean Uimareiden Masters-treeneissä ja viime vuonna kauhoin taas useamman SM-voiton eri matkoilta. Seuraavaksi kisaan maaliskuussa.
Oman uintitreenini teen yleensä kolme kertaa viikossa, kahdesti aamulla ja kerran iltapäivällä. Suhtaudun harjoitteluun armollisesti: kurjalla fiiliksellä en lähde puurtamaan, vaan jään kotiin.
Lisäksi olen uimahallissa kahtena päivänä valmentajan roolissa yhdeksälle juniorille. Tahdon olla rehti ja reilu koutsi, joka antaa kiitoksen ja tarvittaessa kurinpalautuksen saman tien, perustellen. Koen, että minulla on uimahallissa auktoriteettia. Kun Sanna on paikalla, ei löysäillä!
En ole tahtonut jäädä kiinni elämässäni vastoinkäymisiin. Niitä tulee kaikille. Äitini kuolema otti koville – samoin avioero, jonka jälkeen ajattelin, etten tahdo enää miestä rinnalleni.
Toisin kävi. Marraskuun ensimmäisenä päivänä pistin päälleni juhlakoltun, astelin maistraatissa vihille ja kävimme pienellä joukolla syömässä vähän normaalia juhlavammin.
Nimettömässäni kiiltelee äitini vihkisormus. Yritän muistaa vastata puhelimeen Piiroinen, Soinisen sijaan."
Sanna vuonna 1984.
Sanna Piiroinen
46-vuotias muistihoitaja Lieksasta.
Jos en olisi hoitoalalla, pitäisin kukkien saattohoitokotia ja viljelisin luomusti.
Teksti Erja Taura-Jokinen
