”Palovammojen hoito on käsityöihmisen hommaa”, sanoo lastenvaatefirmaa sivutyönään pyörittävä sairaanhoitaja

Kristiina Vettenniemi unohtaa kokonaan ajankulun, kun hän ryhtyy ompelemaan.

Kuvateksti
Kristiina Vettenniemi haaveilee, että Isabellan mennessä kouluun hän tekisi lyhyempää työaikaa sairaanhoitajana ja ehtisi panostaa enemmän lastenvaateyritykseensä.
Kuva: Hanna Tarkiainen

Tasainen saumurin surina rauhoittaa viisivuotiasta Isabella-tytärtä, joka odottaa sängyssään nukkumattia. Hänestä on ihanaa nukahtaa äidin ompelukoneen ääneen.

”Pikkuneiti nukahtaa yhdeksään mennessä, mutta minä havahdun usein vasta puolenyön aikaan, että pitäisi varmaan mennä nukkumaan”, sanoo äiti, tuusulalainen Kristiina Vettenniemi, 45.

Saumurilla valmistuu muutamassa tunnissa neljä mekkoa sekä parit paidat ja housut. Kristiinalla on neljä ompelukonetta: kaksi saumuria, yksi peitetikkikone ja yksi tavallinen suoraommelkone.

Kristiina ompeli jo lapsena äitinsä kanssa, ja koulussa hän valitsi tuplakäsityötunnit. Täysillä ompeluhimot hyrähtivät käyntiin, kun Kristiina ompeli lastenvaatteita nyt jo aikuistuneille tyttärilleen.

Ammatti löytyi kuitenkin hoitoalalta. Kristiina oli pitkään sairaanhoitajana vastasyntyneiden teho-osastolla Naistenklinikalla, ja nykyään hän työskentelee Jorvin sairaalan Palovammakeskuksen teho-osastolla.

”Palovammojen hoito on käsityöihmisen hommaa, pientä näpräämistä. Sidoksia voi olla päälaelta varpaisiin.”

Iltatähdelleen Isabellalle ompelemistaan vaatteista Kristiina julkaisee kuvia Facebookissa ja Instagramissa. Tutut ja tuntemattomat ovat alkaneet pyytää ompelemaan heillekin. Siitä saa hyvää mieltä – ja rahaakin.

Työkaveri innosti Kristiinaa perustamaan oman firman, jolle hän keksi kivan nimen, Kaisma Design. Se tulee tyttärien nimistä Karoliina, Isabella ja Marika.

Kristiina pitää ompelua hyvin rentouttavana. Välillä hän vetäytyy kolmen ystävänsä kanssa mökille Säkylään ompelemaan yötä myöten.

”Luovuuden toteuttaminen on minulle tärkeää. Sain juuri kotiin kangaspuut. Niillä aion kutoa mattoja ja torkkupeittoja.”