Potilaat tulevat osastolle M1-tarkkailulähetteellä tai vapaaehtoisella lähetteellä. Koska avohoidon resurssit ovat kasvaneet ja kotiin vietävää hoitoa on paljon, potilaan kunto on romahtanut rajusti osastolle tullessa.
Potilailla on usein psykoosisairaus, kuten skitsofrenia tai skitsoaffektiivinen häiriö, mutta joukossa on myös ensipsykoosista kärsiviä. Joillakin on ohimenevä ja lyhytkestoinen, reaktiivinen psykoosi. Lisäksi esiintyy masennusta, ahdistusta ja persoonallisuuden häiriöitä.
On tavallista, että potilas on jättänyt lääkkeensä syömättä tai muuttanut annostaan, koska hän on tuntenut vointinsa kohentuneen.
Vanhukset ovat osaston toinen iso ryhmä. Yksinäisyys ja syrjäytyminen näkyvät Minnan työssä.
– Vanhukset ovat yleensä hädissään meille tullessaan, koska he ovat poissa tutusta ja turvallisesta ympäristöstään ja kokevat sen pelottavana. Meillä vanhimmat potilaat ovat olleet yli 90-vuotiaita.
Osastolla ollaan keskimäärin kahdeksan vuorokautta. Kun akuutti tilanne on saatu hoidettua, potilas joko kotiutuu tai siirtyy kuntouttavalle psykiatrian osastolle, joita on sairaalassa kaksi.
Potilaat ovat yhä useammin moniongelmaisia. Sairaanhoitajan ammattitaitoa tarvitaan myös somaattisten vaivojen takia. Sydämen vajaatoiminta, diabetes, haavat tai tikkien poisto ovat yleisiä.
Osastolla on 16 potilaspaikkaa, ja ne ovat yleensä kaikki käytössä. Huoneissa on kaksi tavallista sänkyä, vessa ja suihku. Lisäksi käytössä on rauhoittumishuone, eristyshuone sekä leposide-eristyshuone. Eristystiloja käytetään mahdollisimman vähän. Niissä potilas on koko ajan hoitajan tarkkailtavana.
– On tilanteita, joissa potilas voi olla vaaraksi itselleen tai muille. Lääkityksellä tilanne saadaan nopeasti rauhoittumaan.
Päivittäisiin rutiineihin kuuluu potilaiden huoneissa käyminen. Joskus potilaan kunto on niin huono, että hoitajan pitää opastaa häntä tavallisissa asioissa, kuten suihkussa käymisessä tai syömisessä. Potilaiden ei anneta erakoitua huoneisiinsa, vaan heidän kanssaan käydään keskusteluja ja rohkaistaan muiden kanssa yhteisiin tiloihin.
– Keskustelen potilaan kanssa ja yritän selvittää, mitä on tapahtunut ja miksi. Mitkä ovat syyt ahdistukseen ja kunnon romahtamiseen? Yritän näin sanoittaa potilaan tunnetilaa. Joskus se on melkein salapoliisin työtä.
Sanojen löytäminen tunteille on Minnan työn ydintä. Myös hoitajan omien tunteiden näyttäminen on täysin sallittua ja jopa suotavaa.
– On ihmisiä, jotka ovat kasvaneet ilmeettömässä maailmassa. Voi olla, että perheissä on vältetty tunteiden näyttämistä, jos lapsi on oirehtinut tai vanhemmilla on ollut psyykkisiä sairauksia.
On päiviä, jolloin puheliainkaan hoitaja ei jaksa puhua. Silloin kollega auttaa. Joskus potilas löytää yhteisen sävelen helpommin jonkun toisen hoitajan kanssa – kuten ihmisten välisessä kanssakäymisessä ylipäätään.
– Joskus sanon perheelle kuormittavan päivän jälkeen, että älkää nyt kyselkö mitään, voisin olla vähän aikaa hiljaa, Minna nauraa.
Aggressiivinen käytös, useimmiten sanallinen, on Minnan työssä hyvin tavallista. Sitä kohtaa usein nuorilta aikuisilta.
Henkilökunnalla on hälyttimet aina mukana. Kun hälytys tulee, työkaverit ovat velvollisia menemään heti apuun.
– Olen saanut joskus nyrkistä ja silmälasit ovat hajonneet. On tullut mustelmia potkimisesta, on yritetty purra ja nuoret naiset saattavat sylkeä päin naamaa. En kuitenkaan pelkää, koska työyhteisö on niin vahva. Jokainen tietää, mitä tekee. Jos jotain käy, se puhutaan läpikotaisin kollegojen kanssa.
Potilaiden hallussa on melko usein teräaseita tai lyömiseen tarkoitettuja astaloita. Hälytyskellot soivat, jos potilas ei anna lupaa käydä kassiaan läpi. Ase-epäilyssä tulee vartija tai poliisi avuksi.
– Potilaalla voi olla ase myös itsepuolustusta varten. Hän saattaa luulla harhoissaan, että muut haluavat hänelle pahaa.
Hoitohenkilökunta käy säännöllisin väliajoin koulutuksen, jossa opetetaan itsepuolustusta ja räjähdysherkkiin tilanteisiin reagoimista.
Vaikka työ on haastavaa, Minna rakastaa sitä. Valmistuessaan sairaanhoitajaksi hän ajatteli suuntautuvansa lasten kanssa työskentelyyn – ei mielenterveystyöhön. Hänen vanhempansa ja vaarinsa ovat tehneet elämäntyönsä mielenterveyshoitajina.
– Kun tulin tänne harjoitteluun, huomasin olevani heti oikeassa paikassa. Täällä saan olla oma itseni, koska tykkään puhua asioista suoraan. Olen tällainen hidas hämäläinen, mistä on potilaiden kanssa hyötyä. Kun potilas käy kierroksilla, on hyvä olla itse mahdollisimman rauhallinen.
Potilaat tekevät jokaisesta päivästä erilaisen. Juhlapyhien jälkeinen aika ja esimerkiksi kesälomien päättyminen näkyvät potilaiden lisääntymisenä.
– Parasta työssä on, kun näkee huonossa kunnossa tulleen potilaan kohentuneen ja hän pääsee jatkamaan oikeaan paikkaan. Toisaalta on hyväksyttävä, että kaikkia emme pysty auttamaan.
Jotkut potilaat menevät ihon alle. Silloin auttaa omien tunteiden sanoittaminen ja työnohjaus.
– Täällä kuulee todella rankkoja ihmiskohtaloita. Se tuska ja omaisten hätä on välillä vaikeaa kuultavaa.
Teksti: Maija Joutjärvi
