Jos nuoret lähtevät yhtä matkaa vertaisryhmän tapaamisesta, Minna Issakaisesta, 52, tuntuu erityisen hyvältä. Se voi olla ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun nuori ei ole yksin, vaan osa porukkaa.
Minnan työpaikka on Joensuussa Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Järvi-Suomen piirissä. Hän on selviydytään kiusaamisesta -toiminnan koordinaattori, ja nuorten vertaistukiryhmien ohjaaminen on tärkeä osa hänen työtään.
Kiusaaminen on ryhmäilmiö, johon liittyy vallan tavoittelu. Erilaisuuden hyväksymiseen kilpistyy paljon. Minna kertoo, että kiusaajan silmätikuksi joutuu usein nuori, joka on sateenkaareva tai jolla on neuropsykiatrisia piirteitä. ”Tutkitusti yli puolet autismikirjon lapsista kokee kiusaamista.”
Alkusyksystä Minna käy oppilaitoksissa, jotta tulisi nuorille tutuksi. Nuoria tavoitetaan myös Instagramissa ja Tiktokissa. Usein nuoren ensimmäiset viestit tulevat somen kautta.
Tutkittua tietoa
Ensimmäisellä tapaamisella Minna kohtaa nuoren kaksin joko toimistolla tai Teamsissa. He puhuvat kiusaamishistoriasta ja pohtivat, jatketaanko kaksin vai ryhmässä. Monia ryhmä jännittää.
Vertaistukiryhmään pätee sama kuin terapian aloittamiseen: kipeiden asioiden työstö vaatii voimavaroja. Aina voimat eivät riitä. Voi olla parempi aloittaa yksilötapaamisilla ja tulla ryhmään myöhemmin.
Menetelmän pohjana on Päivi Hamaruksen opas ja väitöstutkimus. Työskentely on traumatietoista, ja tavoitteena on vahvistaa asioita, joita kiusaaminen on heikentänyt.
”Vertaistuki on merkityksellinen hoitava elementti. Omia vanhempia halutaan usein suojata pahimmalta, ja ryhmässä pystytään jakamaan tilanteita, joista ei ole ennen puhuttu. Nuorille tehdyissä kyselyissä nousee esille kokemusten jakamisen tärkeys. On ainutlaatuinen hetki saada ymmärrystä ja kuulla, etten ole ainoa”, Minna toteaa.
Ryhmä kokoontuu kerran viikossa, yhteensä yhdeksän tai kymmenen kertaa. Jokainen osallistuu harjoituksiin siten kuin itsestä tuntuu hyvältä. Ensimmäisellä kerralla voi vaikka kuunnella muita viereisestä huoneesta. Ryhmässä on neljästä kuuteen nuorta, ja heitä koskee vaitiolovelvollisuus – muiden kertomaa ei levitellä. Kiusaamista käsitellään eli pohditaan, mitä tunteita se on herättänyt ja miten se on vaikuttanut omaan käytökseen.
Ryhmät ovat 12–21-vuotiaille, mutta ikärajoissa joustetaan. Hiljan on pilotoitu 10–12-vuotiaiden junioriselviytyjien ryhmää. Selviydytään kiusaamisesta -toimintaa on usealla paikkakunnalla. Minnan kollegoja on Jyväskylässä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Porissa ja Seinäjoella. Verkon kautta nuoret voivat osallistua ryhmään mistä päin Suomea tahansa.
Lempeä katse
Kiusaaminen ilmiönä porskuttaa, vaikka jo päiväkodeissa harjoitellaan kaveritaitoja ja tunnetaitoja. Kiusaaminen ei ole vain pipon heittämistä loskaan, jonka näkee muutama. Fyysistä väkivaltaa ja nöyryyttämistä kuvataan ja jaetaan somessa. ”Kokemukset ovat yksilöllisiä, mutta tavallisesti kiusaaminen on jatkunut pitkään. Se on henkisesti lannistavaa. Kiusatut häpeävät, vaikka kiusatuksi tuleminen ei tietenkään ole oma syy.”
Kiusaamista tapahtuu paljon aikuisten huomaamatta. Kiusaamisesta ei uskalleta kertoa, ettei se muuttuisi pahemmaksi. Joskus kiusattu voi kääntyä kiusaajaksi, jotta pysyisi turvassa.
”Kunpa kiusaaja ymmärtäisi, kuinka syvät haavat ’läpänheitto’ voi aiheuttaa. Niinhän kiusaamista usein selitetään – se oli vain läppä.”
Kiusaamista kokeneen on usein vaikea luottaa ihmisiin. Hän on valppaana ja varuillaan. Toisaalta monelta kiusatulta löytyvä herkkyys ja kyky kuunnella muita on arvokas sosiaalinen taito.
Kun kuulee itsestään huonoja asioita, niihin alkaa uskoa. Kiusaaminen vääristää minäkuvaa.
Usein ryhmiin hakeutuu toisen asteen opiskelijoita, jotka käsittelevät yläkoulun aikaista kiusaamista. Ikävä fakta on, että kiusatun rooli seuraa usein mukana. Vaikka koulu vaihtuisi, kiusaaminen saattaa alkaa uudelleen.
”Mieli on siitä erikoinen, että kun kuulee itsestään huonoja asioita, niihin alkaa uskoa. Kiusaaminen vääristää minäkuvaa.”
Yksikin hyvä kohtaaminen voi olla merkityksellinen. Eräs nuori antoi Minnalle unohtumattoman palautteen: Kun tavattiin, mulla oli paha olla. Koin, että tulin nähdyksi. Sinulla on lempeä katse.
”Haluan luoda toivon hippusia. Kiusatuksi tullut voi olla täynnä vihaa ja koston ajatuksia. Irtipäästäminen ja hyväksyminen voivat olla vielä kaukana, mutta elämä voi muuttua paremmaksi.”
Kiusaamista vähentävät tutkitusti selkeät toimintamallit kiusaamistilanteiden ratkaisemiseksi. Minnalle antavat toivoa Opetushallituksen myöntämät hankeavustukset. Esimerkiksi Pohjois-Karjalaan on syntymässä toimintamalli.
Vuosi kerrallaan
Välillä Minna yllättyy, miten paljon lapsi on kestänyt. Aina kiusaajina eivät ole ainoastaan samanikäiset nuoret, vaan väheksyjä voi olla myös oma vanhempi. Arvostelu on voinut kestää läpi elämän.
”Ohjaajan tehtävä on olla turvallinen, kannatteleva aikuinen. Tarinat voivat olla rajuja. Silmä voi kostua, kun nuori kertoo kokemastaan.”
Ryhmää ohjaa Minnan lisäksi yksi tai joskus kaksikin vapaaehtoista. Syksyn ryhmässä Minnan kanssa on sosionomiopiskelija, joka hyödyntää ohjauskokemusta opinnoissaan. Joillakin vapaaehtoisilla on kokemuksia kiusatuksi tulemisesta, mikä on toivon luomisessa arvokasta. MLL kouluttaa vapaaehtoiset ja huolehtii heidän jaksamisestaan.
Järjestötyössä kuormittaa rahoituksen epävarmuus.
Minna on koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja. Hän on työskennellyt aiemmin pitkään nuorisoasemalla ja lastensuojelussa vastaanottokodissa. ”Jokainen työni on ollut sen hetken unelmatyö”, hän kuvailee.
Neurokirjon nuorten kohtaaminen käy Minnalta luontevasti. Hän on kouluttautunut neuropsykiatriseksi valmentajaksi, ja lisäksi hänellä on kotona oma autismin kirjolla oleva nuori.
”Isot tunteet ja rankat asiat ovat aina olleet työssäni läsnä, mutta järjestötyössä rahoituksen epävarmuus kuormittaa uudella tavalla. Työni on ihanaa ja tulokset hyvät, mutta seuraavasta vuodesta emme tiedä.”
