Tunsin, että on aika jollekin uudelle.
Pelkkään rumpujen soittoon tai opettamiseen keskittyminen ei ollut kuitenkaan taloudellisesti mahdollista.
– Aloin myös miettiä, sopiiko opettajan työ oikeastaan persoonaani, mikä on minulle henkilökohtaisesti tärkeää. Olen kuitenkin luonteeltani rauhallinen ja aika hiljainen.
Tavallaan rummut antoivat Matthiakselle idean myös fysioterapeutin ammatista. Hän oli jatkokoulutuksessa, jossa syvennyttiin soittotekniikoihin. Esimerkiksi siihen, kuinka soittaa rumpusettiä niin, että onnistuisi maksimoimaan iskun voimakkuutta mutta kroppa rasittuisi mahdollisimman vähän. Kiinnostus anatomiaan syttyi. Aiemmin Matthias ei ollut pitänyt hoitoalaa vaihtoehtona, vaikka hänen isänsä oli lääkäri.
Uudessa alassa oli heti jotain kiinnostavaa. Hän jopa hakeutui kahdeksi päiväksi paikalliseen sairaalaan seuraamaan fysioterapeutin työtä. Se viimeistään vakuutti.
Soiton opettamisen ja fysioterapian väliltä löytyi samankaltaisuuksiakin: molemmissa on hyvä nähdä ihminen kokonaisvaltaisesti, osata motivoida ja luoda luottamuksellinen suhde.
Opiskelupaikkoja kartoittaessa Matthias löysi Porista Satakunnan ammattikorkeakoulun englanninkielisen fysioterapian koulutusohjelman. Pieni lisähaaste ja maisemanvaihto alkoivat kiehtoa. Ei tarvitsisi ainakaan jälkikäteen jossitella, ettei olisi yrittänyt.
Heti ensimmäisellä hakukerralla onnisti. Matthias oli reissannut silloisen puolisonsa kanssa vuosittain Suomessa, joten perhe ja ystävät eivät yllättyneet, kun pariskunta vaihtoi maata vuonna 2016. Suomessa viehätti luonto, ja suomalaiset vaikuttivat rennoilta, jopa sympaattisilta. Täällä ammatillisuuskaan ei tarkoita sitä, ettei voisi olla rento.
– Ja sekään ei haitannut, että täällä kuunnellaan paljon rokkia ja metallia, Matthias nauraa.
Suomen kielen opiskelu alkoi jo Wienissä. Nykyisen suomalaisen avopuolisonsa kanssa Matthias puhuu englannin ohella yhä enemmän suomea. Kielitaito saikin harjoitteluissa useasti kehuja. Moni kysyy silti hämmästyneenä ensimmäiseksi, miksi ihmeessä itävaltalainen on muuttanut tänne.
Suomessa ei ole herännyt tarvetta ottaa rumpukapuloita esille tai etsiä treenikämppää. Päätös opiskella fysioterapiaa oli oikea. Musiikki ei ole menettänyt merkitystään, mutta suhde siihen on muuttunut ehkä etäisemmäksi. Parhaimmillaan musiikki antaa voimaa, motivoi ja kohottaa tunnelmaa.
Tutkintotodistus on vielä tuore. Matthias valmistui fysioterapeutiksi viime vuoden lopulla. Opinnäytetyössään hän tutki opiskelukaverinsa kanssa, paljonko pyörätuolilla kulkevat kouluikäiset liikkuvat keskimäärin päivässä. Mittaus tapahtui pyörätuoliin kiinnitettävällä matkamittarilla, Wheelerillä.
Tällä hetkellä häntä kiinnostaa erityisesti geriatrinen, neurologinen sekä tuki- ja liikuntaelinfysioterapia.
On vapauttavaa, että Suomessa ei tarvitse harrastaa jatkuvasti small talkia.
Jos vielä opintojen alussa olikin ajatus, että voisi palata Itävaltaan, nyt Suomi tuntuu kodilta. Wienistä Matthias kaipaa vain perhettä ja ystäviä.
Hän on varautunut henkisesti siihen, että ulkomaalaistaustaisena töiden löytyminen saattaa olla vaikeampaa.
– Täällä Suomessa ja fysioterapeuttina tunnen olevani enemmän oma itseni. On myös vapauttavaa, että Suomessa ei tarvitse harrastaa jatkuvasti small talkia. Täällä hiljaisuus ei tarkoita epäkohteliaisuutta. Keskustelut ovat henkilökohtaisempia ja rehellisiä.
Teksti Minna Ruotsalainen
