Sirkkaliisa toimi ministerin erityisavustajana: ”Opin nukahtamaan salkku pakattuna”

Sirkkaliisa Virtanen aloitti hoitajana, mutta utelias asenne vei hänet ministeriöihin ja apulaispormestariksi.

Kuvateksti
Sirkkaliisa on maalannut akvarelleja vuosikymmeniä. Syyskuussa hänellä oli näyttely galleria Koppelossa. Kuvat: Jari Lifländer ja Sirkkaliisa Virtasen kotialbumi

Synnyin Pohjois-Pohjanmaalla Pyhännän kunnantalolla. Olen nauranut, että olikohan se enne kunnallispoliitikon uralleni. Seinänaapurissamme asunut kätilö vei minut hetkeksi luokseen, mutta äiti ei saanut levättyä, kun kuuli seinien läpi kovan itkuni.

Muutimme isoon maataloon Pulkkilaan, kun olin neljä. Muistan ison pihan, eläimet ja talon putkan, sillä talossa käytiin käräjiä. Välillä tutkintavangit vaelsivat kahleissa pihan poikki huussiin. Lapsuuteni oli tarinoiden täyteinen. Äitini kertoi paljon Tytärsaaresta, josta joutui evakkoon 16-vuotiaana. Tarinoihin saaristolaiselämästä ja veljien seikkailuista maailman merillä kätkeytyi varmasti ikävöintiä.

Kotona oli ajatus, että niin kauan koulutetaan kuin päätä riittää. Kävin neljä vuotta kansakoulua, kunnes pyrin oppikouluun. Vanhempani yrittivät siirtää oppikoulua myöhemmäksi, jotta olisin voinut aloittaa lähempänä. En halunnut odottaa, vaan muutin 11-vuotiaana 65 kilometrin päähän Oulaisiin.

Kotona kävin kerran kuukaudessa, sillä opiskelu täysmajoituksineen oli kallista. Matkakin kesti linja-autolla kolme tuntia suuntaansa. Kolmantena vuonna siirryin kotipaikkakunnalle perustettuun keskikouluun.

Lähdin 16-vuotiaana kesätöihin Maraboun suklaatehtaalle Tukholman lähelle. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen palasin Ruotsiin vuodeksi lampputehtaalle ja panimolle.

Aloitin sairaanhoitajaopinnot Tampereella 1970. Päädyin oppilaskunnan puheenjohtajaksi ja kaupungin vasemmistolaisiin opiskelijapiireihin. Opin, ettei vääryyksistä tarvitse olla hiljaa. Mielestäni työsopimuksiin pitäisi kirjata velvollisuus kehittää työtään ja ilmoittaa epäkohdista.

Kun aloitin kotisairaanhoitajana, terveyssisaret ja kätilöt eivät katsoneet kentälle tullutta uutta ammattiryhmää suopeasti. En saanut käyttää heidän sinistä asua, vaan oli pyöräiltävä valkoisessa mekossa.

Kerran jouduin poistamaan alahampaan syrjäisen mökin ikämieheltä, joka ei suostunut hammaslääkäriin. Paikallinen diakonissa antoi hammaspihdit ja vähätteli tehtävän vaikeutta. Mutta siinä oli lähteä ylähammaskin!

Erikoistuin kätilöksi 1975. Kun tyttäreni syntyi, pelkäsin synnytystä enemmän sitä, miten käyttäydyn kollegoiden edessä.

Äidiksi tultuani halusin pois vuorotöistä. Opiskelin terveydenhuollon hallinnon tutkinnon ja aloitin ylihoitajan sijaisena Hämeenlinnassa. Sieltä siirryin Pirkkalaan johtavaksi hoitajaksi ja pääsin vaikuttamaan uuden terveyskeskuksen suunnitteluun. Se tuntuu enemmän kuin työpaikalta, koska olin siellä töissä kolmekymmentä vuotta lukuun ottamatta muutamaa virkavapaata.

Olen ollut aina kiinnostunut kaikista maailman asioista ja huono sanomaan ei. Asenne on vienyt kiinnostaviin ja vaativiin tehtäviin.

Valtakunnan ja EU-politiikkaa seurasin aitiopaikalta, kun minut pyydettiin Lipposen hallituksiin ensin sosiaali- ja terveysministerin ja sitten kuntaministerin erityisavustajaksi. Onneksi olen yökukkuja, joka pärjää viiden tunnin unilla. Opin nukahtamaan salkku pakattuna ja vaatteet viikattuina sängyn vieressä.

Kaupunginvaltuustossa olen ollut 35 vuotta. Kun Tampere siirtyi pormestarijärjestelmään, minusta tuli lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluista vastaava apulaispormestari. Eläkkeelle jäätyäni ja luottamustehtävien vähennyttyä olen saanut aikaa maalaamiselle.

Kun olin kuusi vuotta sitten sydämen ohitusleikkauksessa, tunsin suurta ­ylpeyttä hoitohenkilöstä ja siitä, että olen saanut olla hoitoalalla.”

Sirkkaliisa Virtanen

72-vuotias eläkkeellä oleva ylihoitaja, hoitotyön johtaja ja kunnallisneuvos Tampereelta.

Jos en olisi työskennellyt hoitoalalla, olisin halunnut toimittajaksi, kuvataiteilijaksi tai juristiksi.

Teksti Minna Ruotsalainen

Lue lisää:

Verojuristi opiskeli kätilöksi ja lähti maailmalle: "Haluan auttaa kaikkein heikoimpia."

Minna painoi neljää työtä, jotta pojat saivat harrastaa: "Jääkiekko on ollut hyvä lastenvahti, vaikkakin kallis"