Oma kokemus oikomishoidosta auttaa Heidi Hännistä asettumaan potilaan asemaan. Kuva: Jari Lifländer

Suuhygienisti oikomistiimissä: Purentavirhe vaatii paljon työtä

Heidi Hännisen työpaikalla eriparisista leuoista tehdään toisiinsa sopivat.

Kolmen vuoden oikomishoito on ohi, ja Heidi Hänninen poistaa potilaaltaan oikomiskojeet. Kojeet vaihtuvat kevyempiin, ja kevyt on potilaan mielikin. Hoidossa on alkamassa saavutetun tuloksen ylläpitovaihe – tulos tuntuu ja näyttää hyvältä.

Heidi työskentelee suuhygienistinä Taysin Suu- ja leukasairauksien poliklinikalla oikomistiimissä. Suuri osa tiimin potilaista on ortognaattisia potilaita. Heillä on hampaiden virheasennosta ja voimakkaasta leukojen luuston epäsuhdasta aiheutuva purentavirhe, jonka korjaaminen vaatii sekä oikomishoitoa että leuansiirtoleikkausta.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

– Kun leuat ovat eriparia, pureskelu usein vaikeutuu. Kasvojen alueella voi olla jännitys- ja kiputiloja ja esimerkiksi päätä voi särkeä.

Hoito voidaan aloittaa yleensä, kun leukojen kasvu on päättynyt. Hoito kestää pitkään ja vaatii sitoutumista, sillä hampaita oiotaan ennen ja jälkeen leikkauksen ja oikomiskojeita on aktivoitava noin kuuden–kahdeksan viikon välein. Jotta keskeytyksiä ei tulisi, potilas tarvitsee riittävästi tietoa päättääkseen, ­ryhtyäkö hoitoon vai ei.

Taysissa hoitoa harkitseville potilaille järjestetään kerran kuussa tilaisuus, jossa potilaan kysymyksiin on vastaamassa koko hoitotiimi eli oikojahammaslääkäri, suuhygienisti, suu- ja leukakirurgi ja psykologi. Paikalla on myös hoidon läpikäynyt potilas. Tilaisuuden organisointi ja järjestäminen on Heidin vastuulla.

– Purentavirhe ei uhkaa henkeä, eikä se nuorella ihmisellä välttämättä vielä oireile. Siinä mielessä hoito ei ole välttämätöntä. Potilas päättää itse, hoidetaanko häntä vai ei.

Ortognaattisilla potilailla hampaiden oikomiseen käytetään kiinteitä kojeita. Hampaiden pinnalle kiinnitetään metalliset kiinnikkeet ja takahampaiden ympärille laitetaan metallirenkaat. Näihin kiinnikkeisiin ja renkaisiin kiinnitetään metallinen kaarilanka, jonka voima siirtää hampaita. Tarvittaessa apuna käytetään esimerkiksi kumilenkkejä tai jousia.

– Suurin osa potilaista sopeutuu oikomiskojeisiin hyvin, eivätkä he juuri nolostele niitä, Heidi kertoo ja hymyilee niin, että hammasraudat näkyvät alaleuassa.

Hoitajan omat kokemukset oikomishoidosta kannustavat potilasta kysymään hoitoon liittyviä, askarruttavia kysymyksiä.

– Oma avoimuuteni lisää potilaan luottamusta.

Valmis hoitotulos saattaa muuttaa potilaan ulkonäköä. Vaikka muutos on myönteinen, sopeutuminen muuttuneeseen ulkonäköön ei ole potilaalle aina helppoa. Siksi hoitotiimissä on tarvittaessa mukana psykologi. Heidin aiemmasta koulutuksesta ja työstä sairaanhoitajana on apua potilaan henkisessä tukemisessa.

– Potilaissa on pelkopotilaita. Heille pelkkä hoitotuoliin istuminen voi olla paha paikka, toimenpiteistä ja isosta leikkauksesta puhumattakaan.

Luottamuksellinen hoitosuhde vähentää pelkoja. Siksi hoidossa pyritään siihen, että potilaan hoitotiimi pysyy koko prosessin ajan samana.

– Tieto rauhoittaa, ja siksi kerron potilaalle koko ajan, mitä teen seuraavaksi. Otan potilaan pelon ja tuntemukset vakavasti ja valitsen työtavat siten, että hän uskaltaa tulla vastaanotolle uudestaankin, Heidi miettii.

Jos potilaan oikomiskojeista irtoaa osa tai koje alkaa pistää tai painaa, Heidi korjaa kojeen. Hän ottaa hoidon suunnittelua ja oikomiskojeen tekoa varten hampaista jäljennöksiä, kiinnittää oikomiskojeita potilaille, purkaa ne pois suusta ja aloittaa ylläpitovaiheen. Työ vaatii sorminäppäryyttä ja luovuutta: suut ja potilaat ovat yksilöllisiä. Se mikä onnistuu yhdellä, ei toimi välttämättä toisella.

Heidillä on oma vastaanottohuone, ja työ on itsenäistä. Seitsemän työvuoden aikana toimenkuvaa on vähitellen laajennettu, kun Heidille on karttunut työkokemusta ja lisäkoulutusta.

– Kun potilaita on paljon, on järkevä miettiä oikojahammaslääkäreiden ja suuhygienistien työnjakoa. Oikojahammaslääkäri tekee hoitosuunnitelman ja päättää sen toteutuksesta, mutta suuhygienisti voi osallistua moneen hoitovaiheeseen itsenäisesti.

Itsenäinen työskentely palkitsee. Samoin se, että Heidi saa keskittyä kerralla yhteen potilaaseen.

– Hoitosuhde pääsee syventymään, sanoo aiemmin ensihoitoon ja kirur­giaan suuntautuneena sairaanhoitajana työskennellyt Heidi.

Ortognaattisten potilaiden perushammashoito tapahtuu perusterveydenhuollossa tai yksityisellä. Jos Heidi huomaa esimerkiksi kariesta tai hammaskiveä, hän neuvoo potilasta ottamaan yhteyttä omaan hammaslääkäriinsä tai suuhygienistiinsä. Koko hoitoprosessin ajan hän ohjaa potilasta suuhygieniassa.

– Vaikka oikomiskojeet hankaloittavat puhdistusta, kotihoito on pääpiirteissään samanlaista kuin ilman niitäkin: harjaus fluoritahnalla kahdesti päivässä ja hammasvälien puhdistus säännöllisesti.

Kun purennassa on ongelmaa, kaikkien hammasvälien puhdistus ei välttämättä onnistu. Mutta kun oikominen etenee ja hammasrivit suoristuvat, ­hampaiden väliin tulee tilaa ja puhdistaminen helpottuu, mikä innostaa ­potilaita jatkamaan hoitoa. Ortognaattiset potilaat ovatkin motivoituneita hoitoon.

Kotihoidon perusteet ovat potilaille tuttuja, joten heidän kanssaan on helppo miettiä, miten ja millaisilla välineillä hoitoa jatketaan oikomishoidon aikana.

– Keskustelen potilaiden kanssa pikemminkin siitä, onko sähköhammasharja vai perinteinen hammasharja parempi, kuin siitä, että hampaita tulisi ylipäätään harjata päivittäin.

Vaikka hoito on kuormittavaa eikä sen tuomasta avusta voi tietää etukäteen, valtaosa potilaista on tyytyväisiä hoitoonsa. He kävisivät sen tarvittaessa uudestaan läpi.

– Useimmat kokevat, että hoito paransi heidän elämänlaatuaan. Eräs potilaamme pääsi ortognaattisella hoidolla migreenistä, jota lääkittiin aiemmin 17 valmisteella.

Teksti Virve Järvinen

Mainos
Mainos