”Tankotanssi parantaa työergonomiaa”, sanoo alan huipulla kilpaileva sairaanhoitaja

Anja Huomo hurahti tankotanssiin, vaikka aluksi kädet olivat treenien jälkeen viikon kipeänä.

Kuvateksti
Anja Huomolla on tankotanssitanko myös kotonaan. Kuva: Vilja Harala

Anja Huomo, 29, päättää kilpailuesityksensä liukumalla pelkkien jalkojensa varassa vauhdilla alas tankoa pää kohti lattiaa. On syyskuun loppu, ja takana ovat hänen ensimmäiset tankotanssin SM-kilpailunsa.

Tankotanssin Anja aloitti puolitoista vuotta sitten, ja SM-kisoissa hän sijoittui kymmenenneksi. Aloittaessaan hän oli varma, että ei kilpailisi ja pysyisi kaukana esiintymisistä.

– Ystävä houkutteli mukaan. Aloitin nollasta. Alku ei ollut sohvaperunalle helppoa, mutta erittäin hauskaa se oli.

Ensimmäisellä tunnilla Anja oppi kääntymään tangolla avustetusti ylösalaisin. Sen jälkeen kädet olivat viikon kipeinä. Jo puolen vuoden kuluttua ohjaaja puhui Anjan ympäri lähtemään kilpailuihin.

Anja työskentelee sairaanhoitajana Espoon Jorvissa lastentautien osastolla ja kokee työergonomian parantuneen huomattavasti harrastuksen myötä.

– Jaksan nostella entistä painavampia asioita, ja tiukat lääkepurkit aukeavat näppärämmin. Voin todella hyvin, kun harrastan sitä, mistä tykkään.

Nykyisin Anjalla on oma valmentaja, Henriikka Roo, ja hän treenaa lajin kilpailuihin. Tangon hän on hankkinut kotiinkin. Sen lisäksi hänellä on ulkona käytettävä lavatanko.

– Paras ulkoilmatreeni tapahtuu aurinkoisella hiekkarannalla tai nurmella piknikin merkeissä. Kovin treeni taitaa kuitenkin olla siirrettävän lavatangon roudaaminen ja kasaaminen ja halutulle paikalle, koska se painaa ja vaatii useampaa käsiparia.

Tankotanssi on Anjasta kaunista, voimaannuttavaa ja taiteellista.

– Lajissa yhdistyvät voimailu, tanssi ja akrobatia, ja siinä voi ilmaista itseään ja musiikkia.

Vaikeinta Anjan mukaan on itsehillintä, sillä lajiin jää koukkuun. Malttia pitää myös olla, jotta ei riko itseään, kun harjoittelee vaikeita dynaamisia voimaliikkeitä.

– Tunne on ihana, kun onnistuu tekemään haaveilemansa liikkeen, jota on harjoitellut pitkään. Vielä upeampaa on päästä esiintymään ja tekemään haaveliikkeet yleisölle!

Teksti Hanna Uusitalo

Lue lisää:

Anoreksiaan sairastunut röntgenhoitaja: Tanssin takia jaksoin elää

Burleskista innostunut Sirpa järjesti esityksen synttäreillään – ystävät reagoivat vaivautuneesti