Tehyn ekonomisti: Terveydenhuolto on huutavan hukassa, jos emme toimi nyt

Hoitajien palkat korjataan, kun poliittiset päättäjät niin valitsevat, sanoo Tehyn ekonomisti Ralf Sund.

Kuvateksti
Ralf Sund huolehtii siitä, että neuvottelukierroksella esitettävät luvut ovat oikein. Kuva: Kirsi Tuura

1. Jäit eläkkeelle viime vuonna STTK:n ekonomistin paikalta. Mikä sai sinut lähtemään Tehyn ekonomistiksi?

Kevään työmarkkinatilanne on poikkeuksellinen. Tehyn ympärillä on tapahtunut noin 12 vuoden välein, ja jälleen on otatus menossa. Otatus tarkoittaa, että Tehystä otetaan mittaa.

Kun olin jäänyt viime kesänä eläkkeelle, aloin puolessa vuodessa kaivata työyhteisöä. Tehyssä pelipaikkani on katsoa, että neuvottelukierroksella esitettävät luvut ovat oikein. Kyseessä on koko kansantalouden tasoinen asia.

2. Tuleeko työehtoneuvotteluista pitkät?

Yleensä teollisuusliitoissa on saatu aikaan nopea ratkaisu, mutta nyt neuvotteluja käytiin viisi kuukautta. Kun aikaisemmin teollisuus avasi, niin muut kopioivat sen ratkaisua eivätkä muiden alojen palkankorotukset voineet ylittää teollisuuden korotuksia. Nyt tämä käytäntö on ohi.

3. Mitä tapahtuu, jos hoitajat eivät saa kunnollisia palkankorotuksia?

Korkeatasoisen terveydenhuollon säilyttäminen on kansallinen pelastustehtävä, ja viiden vuoden päästä olemme huutavan hukassa, jos emme toimi nyt. Liitot ajavat sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa ja haluavat estää paon alalta. Hoitajien palkat ovat kaukana vastaavan tasoisen koulutuksen saaneiden teknisten työntekijöiden palkoista. Jos kunnan sähköjärjestelmä pettää, se tulee kalliiksi. Jos menetetään ihmishenki, sillä ei ole samanlaista rahallista arvoa.

Luvuilla käytävä informaatiosota on käynnissä. Työnantajia edustava KT Kuntatyönantajat on ilmoittanut, että liittojen esittämä 10-vuotinen palkkaohjelma tulisi maksamaan veronmaksajille 8 miljardia euroa. Samaan hengenvetoon KT toteaa, ettei ole rahaa. Aina sanotaan näin, mutta samana aikana kuntien kokonaismenot ovat 570 miljardia. Siitä 8 miljardia on 1,5 prosenttia.

4. Mitä alan palkkaohjelma maksaa kuntalaiselle?

KT vedättää. Se lähtee laskelmissaan siitä, että käytössä on ainoastaan kuntalaisilta kerättävät verot, vaikka todellisuudessa kuntien tuloista vain 44 prosenttia tulee kunnallisverona ja 56 prosenttia muina tuloina. Isoon virheeseen KT syyllistyy siinä, että se ottaa huomioon vain 2,5 miljoonaa palkansaajaa vaikka kunnallisveroa kerätään 3,8 miljoonalta. Kun lasketaan oikein mutta käytetään KT:n ilmoittamaa 8 miljardia, kuntalaisen maksettavaksi tulisi lisää noin 17 euroa kuukaudessa. Tämäkin on teoreettinen maksimisumma.

5. Milloin naisten euro on sama kuin miesten?

Hyvissäkin oloissa toteutuminen vie kymmeniä vuosia. Se edellyttää naisvaltaisten alojen kuoppakorotuksia ja radikaalia perhevapaauudistusta tyyliin 6 + 6 + 6. Mallissa kummallakin vanhemmalla on oma, vain hänen käytössään oleva 6 kuukauden perhevapaajakso, minkä lisäksi kolmas jakso on jaettavissa.

6. Koska on hoitajien vuoro?

Tämä on lähinnä arvostuskysymys. Kun päättäjät ovat sitä mieltä, silloin asia korjataan. Kyseessä on kymmenien vuosien aikana syntynyt vinouma. Korjaus vaatii pitkän ohjelman. Rahaa on. Elämme yhteiskunnassa, jossa valtio maksaa markkinataloudellisin ehdoin toimiville yrityksille 4 miljardia euroa vuodessa, mitä tekee 10 vuodessa 40 miljardia euroa. Tämä tuki on katsottu yhteiskunnassamme tärkeäksi.

7. Harrastat tietovisailua pubissa. Mikä on sen suola?

Se viihdyttää ja virkistää muistia. On myös tärkeää huomata, miten vähän oikeasti tietää.

 

Ralf Sund, 64

  • Tehyn ekonomisti.
  • STTK:n pääekonomisti 2005–2019.
  • Teoksia Uhrataan puolue­sihteeri (2002) ja Ero! Selviytymis­opas miehille (2005).
  • Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan Miehen työ -palkinto 2011.
  • Perheeseen kuuluu puoliso ­sekä neljä aikuista lasta ja ­kaksi lastenlasta.
  • Harrastaa melontaa, shakkia, uintia ja viulunsoittoa.