Terveydenhoitaja Indira Niittyvuopio muutti Suomeen Bosnia-Herzegovinasta ja emännöi nyt pientä terveysasemaa Karigasniemellä

Indira Niittyvuopio muutti Lappiin aikoinaan rakkauden vuoksi. Vapaa-ajalla hän metsästää ja haluaa oppia lisää saamea.

Kuvateksti
Indira rakastaa Lapin luontoa ja sen kaikkia vuodenaikoja. ”On mahtavaa käydä pilkillä ja ajaa mökille moottorikelkalla.”
Kuva: Jonna Lähteenmäki

Terveydenhoitaja Indira Niittyvuopio, 45, työskentelee Karigasniemen pienellä terveysasemalla, josta on sata kilometriä kuntakeskukseen Utsjoelle eli lähimpään lääkäriin, ambulanssiin ja laboratorioon.

Haastattelupäivänä kahteen mennessä Indira on tehnyt muutaman koronatestin, pitänyt äitiysneuvolaa sekä hoitanut ketun pureman, diabeteskontrollin ja kotisairaanhoitoasiakkaan lääkityksen muutoksen lääkärin kanssa neuvotellen. Päälle vielä kaksi Teams-kokousta ja terveysaseman labralaitteiden testaus, joka on tehtävä kerran viikossa.

”Minun temperamentilleni sopivat parhaiten nopeasti tehtävät työt, joiden tulokset ja potilaan tyytyväisyyden näen heti. Olen antanut jo 496 koronarokotusta: piikki lihaan, laastari päälle ja seuraava potilas sisään”, Indira sanoo ja nauraa.

Mostarista Lappiin

Indira on syntyisin Bosnia-Herzegovinasta. Siellä hän valmistui lasten sairaanhoitajaksi ja työskenteli vastasyntyneiden osastolla Mostarissa. Balkanin sodan jälkimainingeissa hän ei enää saanut sairaalasta töitä ja alkoi työskennellä englannin tulkkina kansainvälisessä tullissa. Hän tapasi tullissa suomalaisen miehen, rakastui ja muutti Suomeen vuonna 2000.

Aluksi hän opiskeli pari vuotta suomea, minkä jälkeen hän pääsi Rovaniemen ammattikorkeaan opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Suomi sujuu erinomaisesti, mutta saamea hän haluaa parantaa.

”Karigasniemellä enemmistö on saamelaisia ja saamenkielisiä – myös omat lapseni. Olen opiskellut täällä puhuttavaa pohjoissaamea muutaman kurssin. Vanhusten ja muistisairaiden kanssa kommunikoin suomen ja saamen sekoituksella. Kieltä tärkeämpää on kuitenkin avoin sydän.”

Perheeseen syntyi neljä lasta, mutta rakkaus loppui ja ero tuli vuonna 2017. Indiran rakkaus Lappiin ja Karigasniemeen kuitenkin jatkuu elinvoimaisena. Hän jäi ja ex-mies muutti Rovaniemelle.

Kuin elokuvasta

Terveysasemalla Indira on niin kouluterveydenhoitaja, sairaanhoitaja, laboratoriohoitaja, kotisairaanhoitaja kuin diabeteshoitaja. Hänen vastuullaan on myös kunnan äitiys- ja lastenneuvola. Lääkäri käy joka toinen keskiviikko ja fysioterapeutti kerran viikossa.

”Lähityökavereitani ovat kotipalvelun neljä työntekijää, jotka vievät vanhuksille ruokaa ja valmiiksi jaetut lääkkeet sekä auttavat pesuissa. Näitä Saamelaiskäräjien palkkaamia hoivatyöntekijöitä ja talonmiehiä kutsutaan auttaja-Aslakeiksi. He auttavat saamenkielisiä vanhuksia pärjäämään kotona. Aslak kolaa lumia, hakkaa puita ja sulattaa vesijohtoja.”

Apteekkiin Ivaloon on 130 kilometriä, Rovaniemelle 450 ja Helsinkiin 1 300.

”Mutta Norjan Kaarasjoelle on vain 18 kilometriä. Teemme paljon yhteistyötä norjalaisten kanssa”, Indira kertoo.

Indira sai yhteistyöstä omakohtaista kokemusta kaksi vuotta sitten, kun hän ajoi kotikylällään kolarin. Etupenkillä istunut Adriana-tytär menetti tajuntansa turvatyynyn lauettua. Hätäkeskus lähetti paikalle lähimpänä olevan eli norjalaisen ambulanssin.

”Olimme jo Norjassa, kun lääkäri saapui helikopterilla ambulanssin luo. Lähellä ei ollut laskeutumispaikkaa, joten lääkäri hyppäsi ketterästi alas lähelle tietä laskeutuneesta ilmassa pörräävästä helikopterista. Se oli kuin elokuvakohtaus.”

Lääkäri arvioi, että Adriana täytyy viedä sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Äiti ja tytär jatkoivat helikopterilla Tromssaan yliopistolliseen sairaalaan. Tietä pitkin sinne olisi ollut kymmenen tunnin ajomatka.

”Saamamme laadukas hoito teki minuun vaikutuksen sekä terveydenhoitajana että äitinä. Onneksi pääsimme säikähdyksellä ja kahden päivän seurannalla sairaalassa. Kotiin palasimme Suomen Kela-taksilla. Yhteistyö toimi hienosti.”

Toinen mahdollisuus

Eron jälkeen Indira on löytänyt uuden rakkauden. Hän hehkuu onnea kertoessaan miesystävästään Sami Aikiosta, jonka kanssa hän on seurustellut pian kaksi vuotta. Ihan alvariinsa kylkikyljessä he eivät ehdi kyhnyttää, sillä kotien välillä on sata kilometriä ja Indiralla on neljä ja Samilla viisi lasta.

Pariskunta tapaa viikonloppuisin. Kesäisin ja syksyisin he ovat paljon Utsjoella, jossa Samilla on talo ja mökki. Talvella he ovat enemmän Indiran luona Karigasniemellä.

”Samin lapset ovat isällään joka toinen viikko. Minun lapseni käyvät isänsä luona Rovaniemellä kerran kuussa pidennetyn viikonlopun. Lapset tulevat mukavasti toimeen keskenään, ja olemme oppineet nauttimaan isosta lapsilaumasta.”

Arkisin Indira elää kiireistä yksinhuoltajaäidin arkea. Vanhin poika Eelis, 20, käy ammattikoulua ja työskentelee rekka- ja säiliöautokuskina Rovaniemellä. Kotona asuvat Kimi, 15, Adriana, 11, ja Vanessa, 9. He kaikki käyvät koulua saamenkielisellä luokalla.

Kimi tykkää kelkoista, mopoista ja poronhoidosta. Tytöt tanssivat ja käyvät partiossa ja ampumassa.

Äidin ja tytärten yhteinen harrastus on ampumakerho kahdesti viikossa. Paikallinen metsästysseura on hankkinut Karigasniemelle Pohjois-Lapin ensimmäisen virtuaalisen ampumaradan. Seinän kokoisella simulaattorikuvalla voi juosta vaikka villisikoja ja hirviä.

”Adriana päihitti ilmakivääriammuntakisoissa myös kaikki kylän miehet jo pari vuotta sitten. Ammunta on tekniikkalaji, ja hänestä tulee varmasti hyvä metsästäjä.”

Harrastuksia voi hakea myös Norjan puolelta Kaarasjoelta, jossa on uimahalli, laskettelurinne ja musiikkiopisto.

”Vanhin poika aloitti siellä kitaransoiton.”

 

Indira Niittyvuopio hymyilee talvisessa maisemassa karvalakki päässään.
Indira on sopeutunut pohjoiseen. "Elimistöni ei kaipaa 25 astetta lämpimämpää keliä."

Nimi Gandhin mukaan

Indira on asunut jo puolet elämästään Suomessa. ”Kun käyn kotimaassa, huomaan eron. Suomessa naisen on luonnollista olla itsenäinen, vahva ja menestynyt. Perheessä sekä mies että vaimo panostavat kodin ja lasten hoitoon. Kotimaassani monet naiset kokevat edelleen syrjintää niin töissä kuin kotonakin. Äitini antoi aikoinaan minulle nimen vahvan naisen eli Indira Gandhin mukaan.”

Jotain samaakin Mostarissa ja Karigasniemellä on: läheiset ihmissuhteet ja vahva perhekeskeisyys ovat tärkeitä.

”Minulla ei lasteni lisäksi ole sukulaisia Suomessa. Sen takia yhteisön ja ystävien merkitys korostuu. Elämääni jäi avioeron jälkeenkin aitoja ystäviä läheisiksi ihmisiksi.”

Indira kävi Mostarissa viimeksi 2015, ja hänen vanhempansa vierailivat Lapissa sen jälkeen kahtena vuonna peräkkäin. Välillä Indira kaipaa kesän lämpöä ja kevätkukkien tuoksua, jotka herättävät mukavia muistoja lapsuudesta.

”Olen kuitenkin sopeutunut pohjoiseen. Elimistöni ei kaipaa 25 astetta lämpimämpää keliä. Mutta saunasta tykkään kovasti.”

Indira kokkaa balkanilaisia makuja, kun lapset ovat poissa. Hapankaalipata ja paneerattu munakoiso ovat herkullisia. Välillä hän hemmottelee Samia leipomalla filotaikinasta burek-jauhelihakääryleitä tai kiflice-voisarvia, joiden sisällä on juustoa ja kinkkua ja päällä seesaminsiemeniä ja karkeaa suolaa.

Norja on vieressä

Noin 300 asukkaan Karigasniemi olisi paljon hiljaisempi kylä, ellei Kaarasjoen 3 000 asukkaan kunta olisi niin lähellä. Suuri osa kyläläisistä käy Norjassa töissä. Paikallisessa ravintolassa kuulee lounasaikaan niin suomea, saamea kuin norjaa. Myös koulussa voi opiskella norjaa ja kaksi kertaa viikossa käy norjalaisen Tenon kunnan kirjastoauto. Kauppa on kylän hermokeskus.

”Saatan käydä kaupalla postiasioissa parikin kertaa päivässä. Joko haen Ivalosta tulevia lääkkeitä tai vien labranäytteitä lähetettäväksi Matkahuollon kautta Utsjoelle.”

Yksin työskentelevänä terveyden­hoitajana Indiran on osattava tehdä itsenäisiä päätöksiä.

”Toisaalta saan suunnitella työni itsenäisesti ja kuunnella joustavasti ihmisten tarpeita ja toiveita. Kaikki päiväni ovat erilaisia. Teams-kokoukset ovat olleet lemppareitani korona-aikana, sillä niillä vältyn tuntikausien autossa istumiselta.”

Lääkärin konsultaatiotuki on Utsjoen terveysasemalla sadan kilometrin päässä. Karigasniemeläiset ovat tyytyväisiä, ettei jokaisen vaivan takia tarvitse lähteä sinne. Indira voi konsultoida lääkäriä ja saada esimerkiksi korvakipuiselle lapselle antibioottikuurin.

”Valokuvat auttavat paljon. Otan valokuvan haavasta ennen hoitoa ja hoidon jälkeen. Sitten kysyn lääkäriltä, mitä mieltä olet? Laitetaanko hopeasidettä vai aloitetaanko antibioottikuuri?”

Indira on harvoin koko päivää terveysasemalla. Pisin kotikäyntimatka on 52 kilometriä yhteen suuntaan.

Kodeissa asuu paljon muistisairaita ikäihmisiä, jotka pystyvät asumaan itsenäisesti ainoastaan kotipalvelun avulla. Hoivakoti Utsjoella on täynnä, ja myös terveyskeskuksen vuodeosastolla on hoivakotipaikkaa odottavia potilaita.

Synnyttämään Lapin keskussairaalaan Rovaniemelle vasta pitkä matka onkin. Kunnassa syntyy vuodessa noin kymmenen lasta.

”En ole koskaan joutunut hoitamaan synnytystä, sillä keskussairaala antaa varsinkin uudelleen synnyttäjille käynnistysajan.”

Saamenpuku kuuluu juhlaan

Saamelaisuus on Karigasniemellä arkista ja elävää. Indiran lapset puhuvat keskenään suomea, mutta esimerkiksi Samin tyttöjen kanssa Adriana ja Vanessa puhuvat saamea.

”Mutta jos minä yritän sanoa yksinkertaisen lauseen saameksi Adrianalle, hän pyytää napakasti puhumaan suomea.”

Indira kannustaa lapsiaan saamelaisen kulttuurin vaalimiseen esimerkiksi hankkimalla heille saamenpuvut. Ne Indira teettää luotto-ompelijalla.

”Kaikilla lapsilla on koulukuvauksissa ja juhlapäivinä saamenpuvut. Onneksi niitä voi kierrättää sisaruksilla ja ostaa käytettynä. Minäkin myyn pieneksi jääneet, jotta voin teettää uudet.”

 

Indira Niittyvuopio nuotion äärellä miesystävänsä Sami Aikion kanssa.
Metsästys on Indiran ja Samin yhteinen harrastus. Heitä ei pysäytä edes 35 asteen pakkanen. Välillä paistetaan makkaraa ja keitetään kahvia.

Kullan kanssa metsään

Hirvenmetsästys on Indiran ja Samin yhteinen rakas harrastus. Indira metsästi Karigasniemen erämiesten porukassa jo ennen Samin tapaamista, mutta hänen kanssaan harrastuksesta on tullut intensiivisempää ja mukavampaa.

”Olemme kumpikin luontoihmisiä ja valmiita lähtemään metsälle tai kalaan kaikissa säissä. Hirvenmetsästys on jännittävää ja hyödyllistä. Luonto antaa, mitä antaa. Se tuo jotain primitiivistä tyydytystä: ruokin perheeni ja täytän pakastimen puhtaalla lihalla.”

Metsästysporukassa koetaan vahvaa yhteenkuuluvuutta, sillä metsästys vaatii luonnon ja metsän tuntemista, yhteistyötä ja suunnittelua – pitää esimerkiksi tietää, miten hirvi haistaa ihmisen milläkin tuulella ja mistä kannattaa kiertää löytääkseen sen.

”Sami on todella taitava luonnossa kulkija, kun on lapsesta asti ollut metsässä. Hän päättää tuulen mukaan paikan, mihin menemme. Emme tee turhia reissuja. Viime kesän seitsemällä reissulla ammuimme kolme hirveä.”

Indira ja Sami metsästävät ilman koiraa, vaikka se on vaikeampaa.

”Viimeksi lähdimme Samin mökiltä Vuokojärveltä moottorikelkalla valtion maalle metsälle. Lähdimme kumpikin eri suunnilta kävellen seuraamaan tuoreita hirven jälkiä. Sillä kertaa hirveä ei nähty, mutta muuten oli mukavaa 35 asteen pakkasessa.”

Vaikka metsästys sujuu ilman koiraakin, Samille ja Indiralle on pian tulossa yhteinen koira, amerikanakita-tyttöpentu.

”Toivoisin, että jossain vaiheessa meillä olisi yhteinen koti. Sitä en tiedä, haluaako kumpikaan meistä uudestaan naimisiin, kun on jo kerran lusikat ja haarukat jaettu. Lisää lapsiakaan ei kaivata, mutta Mila-koirasta tulee yhteinen vauvamme.”