Chilen kaivosonnettomuus tapahtui elokuussa 2010. Kaikki loukkuun jääneet 33 kaivosmiestä saatiin pelastettua lokakuussa.
– Oli suoranainen ihme, että kaikki olivat hengissä. Tuntui mukavalta, että pääsi kerrankin kertomaan jotain positiivista. Yleensä kun tulee iso uutinen, on tapahtunut jotain pahaa, Kati sanoo.
Nykyään Kati työskentelee sairaanhoitajana. Viidentoista vuoden radiotyöskentely on jättänyt kuitenkin jälkensä: radion kuuntelijanakin hän on keskivertoa tarkempi ja analyyttisempi.
– Jos kuuntelen radiota, helposti myös kommentoin sitä. Onneksi radioalalla työskentelevä mieheni muistuttaa silloin, että lepo Kati.
Joskus Katin ääntä saattaa kuulla vielä taajuuksilla, sillä hän tekee satunnaisesti radiojuttuja. Säännöllinen radiotyö jäi kuitenkin kolme vuotta sitten, kun Kati irtisanottiin kymmenien kollegoiden joukossa.
Jo pari edellistä vuotta olivat olleet henkisesti rankkoja monien yt-neuvotteluiden vuoksi. Jos itse olikin saanut pitää sillä kertaa paikkansa, hyviä kollegoita oli joutunut lähtemään.
Kati päätti, että jos hänet irtisanotaan, hän alkaa toteuttaa pitkään hautunutta B-suunnitelmaansa: sairaanhoitajaopintoja. Ajoittain oli jo pohdituttanut, olisiko työelämä samaa uutisjournalismia eläkeikään asti.
– Kun ratkaiseva päätös tuli, lapset odottivat kotiin potkut saanutta, itkevää äitiä. Mutta minä tuuletin, että minusta tulee sairaanhoitaja.
Kati oli täyttänyt 50 vuotta ja ajatteli, että kovin paljon myöhemmin hän ei olisikaan ehkä uskaltanut lähteä uudelle alalle.
Sairaanhoitajaopinnot tuntuivat sopivan pituisilta ja opiskelemaan pääsy realistiselta. Uudessakin ammatissa piti olla sopivasti haastetta.
Katin kiinnostus terveysteemaan kumpuaa luultavasti teinivuosilta, jolloin hän oli mukana SPR:n Valkeakosken nuorisoryhmässä. Ensiavun opiskelu ja etsinnöissä auttaminen tuntuivat silloin järkeviltä – niihin suorastaan hurahti.
Uudet ammattisuunnitelmat auttoivat yt-neuvottelujen jälkimainingeissa. Irtisanominen kaiveli silti hetkittäin koko sairaanhoitajaopintojen ajan. Miksi juuri minä, olinko huonompi vai oliko kaikki pelkkää sattumaa?
Kati on vaihtanut alaa ennenkin. Alun perin hän valmistui Sibelius-Akatemiasta, jossa hän opiskeli musiikkikasvatusta. Opetettuaan useita vuosia viulunsoittoa ja toimittuaan neljä vuotta musiikinopettajana Katista alkoi tuntua, että hän kaipasi jotakin uutta.
Kati haki harjoittelijaksi pieneen paikallisradioon. Lopulta Sävelradiosta tuli hänelle radion tekemisen korkeakoulu. Kun kanava ei saanut uutta radiotoimilupaa, Kati siirtyi samoissa tiloissa olleeseen MTV:n Uutisten radiotoimitukseen.
Joskus Katin mielessä on välähtänyt, olisiko pitänyt opiskella jo alun perin hoitajaksi. Ehkei kuitenkaan, parempi näin, sillä radiotoimittajan työ oli kovin kiinnostavaa.
Kati valmistui sairaanhoitajaksi viime talvena, kahden ja puolen vuoden ripeän opiskelun jälkeen. Opintoja oli kuusi päivää viikossa, kesäisinkään ei ehtinyt juuri huilaamaan.
Toimittajatausta auttoi tiedonhaussa ja oleellisten asioiden hahmottamisessa, mutta välillä Kati tunsi itsensä oudoksi linnuksi nuorten opiskelijoiden keskuudessa.
Työpaikalla pelotti aluksi, kuinka vuosikymmeniä alalla työskennelleet ottavat samanikäisen noviisin vastaan.
– Mutta hoitajat eivät ole onneksi besserwissereitä. He muistuttivat, ettei tyhmiä kysymyksiä ole, Kati naurahtaa.
Viime vuoden lopulla Kati aloitti työt Hyksin Syöpäkeskuksessa. Syöpätaudit ja niiden kehittyvät hoidot kiinnostavat.
Eräs kaveri ihmetteli aikoinaan, kuinka Kati pystyi lukemaan traagisia uutisia itkemättä. Äskettäin opiskelijakaveri taas totesi, ettei pystyisi työskentelemään Katin tavoin syöpäpoliklinikalla.
Uutistoimituksessa oppi ottamaan faktat faktoina. Asioita ei voi alkaa käydä tunnetasolla läpi, kun täytyy toimia.
Työ- ja vapaa-aika erottuvat nyt selkeämmin kuin toimittajana. Kati nauttii vapaista viikonlopuista ja siitä, ettei tarvitse enää seurata maailman menoa joka hetki niin tarkasti kuin ennen.
– Ensimmäinen vuosi on joka paikassa aina uuden aloittelua, saati sitten kokonaan uudella alalla.
Teksti Minna Ruotsalainen
