Ihmeelliset ajat, ihmeelliset tekijät

Korona koskettaa ihan kaikkia. Me olemme samassa veneessä.

Noita lauseita on viime aikoina kuultu paljon. Tavallaan ne ovat totta, tavallaan eivät yhtään.

Ei tämä tilanne ole millään tavalla tasapuolinen, vaikka virus koko pallolle leviääkin.

Osa meistä katsoo koronaa silmästä silmään jokaisena työpäivänään, menee suoraan kohti ja ihan viereen. Osan tehtävä on pysyä poissa jaloista.

Yhdessä paikassa työtä on niin paljon, ettei ruokataukoja ehditä pitää ja vessassa käydä. Toisaalla on yhtäkkiä aavemaisen hiljaista.

Osa käsketään töihin lain voimalla, osa saa käteensä lomautuspaperit.

On paikkoja, joissa suojavarusteet riittävät. Sitten on niitä, joissa annetaan kertakäyttösadetakki ja sanotaan, että jatka vain hommia.

Tasapuolista tai tasaista ei ole sekään, miten tämä kaikki vaikuttaa pään sisällä. Yksi jaksaa paremmin kuin toinen. Yhtenä päivänä on helpompaa, sitten yllättäen kaikki tuntuu taas luhistuvan.

Yhdellä on kotona lauma koululaisia eikä omaa tilaa missään. Toista ei kukaan ole koskettanut pitkään aikaan.

Yksi saa virtaa, kun kutsutaan arjen sankariksi. Toinen ärsyyntyy niin, että näkee punaisena Finlandia-talon valotkin.

Vaikka tekisimme mitä, viruksen vaellus ja sen vaikutukset pyyhkäisevät elämiämme kovin eri tavoin.

Yhdellä keinolla voimme kuitenkin muuttaa tilannetta helpommaksi. Voimme auttaa toisiamme siinä, missä pystymme ja yrittää ymmärtää. Voimme soittaa videopuhelun ja tarkistaa, vieläkö hymy nousee silmiin asti.

Sitten on vielä toinen keino. Monelle se on se vaikeampi.

Voimme olla armollisia itseämme kohtaan, lopettaa vaihteeksi itseruoskinnan ja pitää vähän huolta. Muistaa, että ihmeellisiä ovat ajat, mutta niin olen minäkin.