Kolumni: Ovellemme tulee lähes päivittäin ihmisiä, jotka etsivät sairaanhoitajaa

Pikkuinen tyttö kärsi kovasta, horkkamaisesta kuumeesta. Tytön äiti oli tuonut lapsen jo aikaisin sunnuntaiaamuna kotimme terassille. Hän oli neljän lapsen yksinhuoltaja, ja perhe asui yhden huoneen savimajassa. Patjaa ei ollut ja iltaisin valonlähteenä toimi kynttilä. Tyttö oli käynyt kotivastaanotollani aikaisemminkin. Tällä kertaa kuumeen syy oli selvä. Malariatesti oli positiivinen.

Elämä sairaanhoitajana pienessä savimajakylässä on vähintäänkin haastavaa. Täällä Keniassa, Kwalen piirikunnan alueella, lapset kärsivät likaisen veden ja huonon hygienian aiheuttamista taudeista, huonosta koulutustasosta ja köyhyyden tuomista uhista. Perheillä ei ole varaa kalliisiin yksityisiin terveyspalveluihin, ja julkisen puolen palveluiden laatu on heikko ja saatavuus huonoa. Lisäksi virheelliset tiedot ja vähäinen terveystiedotus johtavat jatkuvasti tapauksiin, joissa lapselle syntyy pitkäaikaisia haittoja, koska hoito on aloitettu myöhässä.

Lähdin Keniaan ensimmäisen kerran vapaaehtoistöihin kuusi vuotta sitten. Työskentely lasten hyväksi vei mukanaan, ja perustin oman hyväntekeväisyysjärjestön. Välillä opiskelin Suomessa sairaanhoitajaksi ja kuljin kahden maan väliä, kunnes lopulta asettauduin kenialaisen puolisoni ja kahdeksan orvoksi jääneen ottolapsen kanssa pieneen savitaloon Makongenin kylään. Sana sairaanhoitajan taidoistani kiiri nopeasti eteenpäin, ja ihmiset alkoivat tulla pyytämään apuani ongelmiinsa.

Tarinat ovat usein sydäntä särkeviä, mutta ne antavat kasvot ongelmille, jotka tarvitsevat ratkaisun.

Kotivastaanottoni resurssit ovat olemattomat, mutta avun tarve on valtava. Lähes päivittäin kotimme terassille saapuu lapsia, perheitä ja vanhempia, joilla ei ole varaa lääkärimaksuihin tai lääkkeisiin. Lähes viikoittain hoidan potilaita, joilla on haavoja: kuuman teen aiheuttamia palovammoja, tulehtuneita ympärileikkaushaavoja ja puukon tai muun terävän esineen aiheuttamia viiltohaavoja.

Työ antaa paljon, mutta tuo mukanaan myös paljon eettisiä kysymyksiä. Paikallisten sairaaloiden hoidon laatu on huono, mutta en voi auttaa kaikkia kotonakaan. Rahallisen tuen antaminen sairaalaan pääsemiseksi voi olla sekin huono vaihtoehto. Olen seurannut turhautuneena vierestä lukuisia kertoja, kun lapsia on menehtynyt sairaalaan, jossa he eivät ole saaneet hoitoa.

Vaikka tarinat ja tapaukset ovat usein sydäntä särkeviä ja vievät ajoittain yöunet, ne myös antavat kasvot ongelmille, jotka tarvitsevat ratkaisun.

Vuosien myötä auttamistyömme on kehittynyt tarpeiden mukaan. Viime kuussa pitelin käsissäni ensimmäisiä sairaalan piirustuksia. Idea omasta sairaalasta oli kytenyt jo pitkään, ja lopulta päätimme yhdessä järjestömme tiimin kanssa hankkia lisää maata ja luoda uuden suunnitelman.

Alun perin turvakotikeskuksemme yhteyteen piti rakentaa pieni klinikka. Nyt suunnittelemme, että tarjoaisimme tulevaisuudessa turvapaikan lisäksi hoitoa akuutissa tarpeessa oleville lapsille ja perheille sekä äitiyshuoltoa ja synnytyspalveluita odottaville äideille. Se, kuinka kauan projektin toteuttamiseen kuluu aikaa, on vielä mysteeri, mutta olemme päättäneet edetä askel kerrallaan.

Olo on ihmeellinen. Tämä on se, mitä minä voin antaa ja miten minä voin auttaa.

Lue lisää:

Keniaan asettuneen Violan ensimmäinen projekti oli puuro: ”Työ täällä tuntuu merkitykselliseltä”