Olipa kerran 25-vuotias sairaanhoitaja, joka sai pitkään haaveilemansa neljän viikon kesäloman. Etukäteen ajateltuna kuukauden mittainen vapaa tuntui hänestä uskomattoman pitkältä. Niinpä hoitaja teki valtavasti suunnitelmia.
Hänen kalenterinsa pursuili kesäjuhlia, sukulointimatkoja ja mökkiviikonloppuja ystävien kanssa. Ja tietenkin myös kotona odotti kaikenlaista rästiin jäänyttä tehtävää: silmiinpistävimpinä esimerkkeinä pesemättömät ikkunat ja edelleen esillä olevat joulukoristeet.
Mutta ei hätää, hän ajatteli, kyllähän sitä neljässä viikossa ehtisi.
Loman lähestyessä hoitajaa alkoi ahdistaa. Hän ei yksinkertaisesti jaksaisi juhlia, ei sukulaisia, mökkireissuista tai siivousurakoista puhumattakaan. Työ oli puristanut hänestä kaikki mehut ja täyteen ladattu loma tuntui vain yhdeltä uudelta taakalta.