Pääkirjoitus: Neuvola pelasti henkeni

Sinulla on toksemia, totesi äitiysneuvolan kokenut kätilö-terveydenhoitaja, kun astuin ovesta.

Olin 28-vuotias, ensimmäistä kertaa raskaana, enkä ollut ikinä kuullutkaan toksemiasta. Oloni oli vallan mainio.

Mittaukset vahvistivat havainnon, ja sain passituksen äitiyspoliklinikalle. Terve, joskin pieni, vauva syntyi käynnistyksellä muutama päivä myöhemmin.

Toksemiaan eli raskausmyrkytykseen kuolee maailmassa vuosittain noin 70  000 naista ja 500  000 vauvaa.

Minä ja tyttäreni selvisimme vauriotta ja hengissä, koska Suomessa on järjestelmällinen, tehokas ja turvallinen äitiyshuolto.

Tänä vuonna 100 vuotta täyttävää neuvolaa kiitellään juhlapuheissa – ja hyvästä syystä.

Neuvola on suomalaisen ter­veydenhuollon ja ennaltaehkäisyn kivijalka. Neuvola on ollut houkutteleva työpaikka, koska työ on itsenäistä, vastuul­-
lista ja monipuolista.

Hyödyt ovat kiistattomat: äitiyskuolleisuus on lähes olematon ja imeväiskuolleisuus maailman pienimpiä. Perheet ovat tutkitusti tyytyväisiä palveluihinsa. Rahaakin säästyy, sillä terveyden edistäminen on korjaamista huokeampaa.

100-vuotias ei kuitenkaan ole elämänsä kunnossa. Sille on viime aikoina ilmaantunut koronan vuoksi vaivoja, jotka kielivät järjestelmän rapautumisesta: lasten terveystarkastuksia on karsittu, henkilöstöstä on pulaa ja ­terveydenhoitaja saattaa vaihtua joka käynnillä.

Vuodenvaihteessa neuvolat siirtyvät hyvinvointialuiden vastuulle. Ennaltaehkäisevää ja edullista neuvolaa ei pidä päästää rappiolle, sillä pahimmillaan se tarkoittaisi äiti- ja lapsikuolemia, pahoinvoinnin lisääntymistä ja kustannusten nousua.

Sairastuin toksemiaan vielä kahdesti, mutta nekin raskaudet päättyivät onnellisesti. Myös oma äitini oli 1960-luvulla sairastunut samaan, periytyvään häi­riöön, joten ilman neuvolaa en ehkä istuisi tässä kirjoittamassa.

Lue lisää:
 
Sata vuotta neuvolaa – virstanpylväät aikajanalla

Konkari ja vastavalmistunut kertovat työstään 100 vuotta täyttävässä neuvolassa