Kaikki irti ­erilaisuudesta – Tunnistakaa kaikkien vahvuudet

Opettele lausumaan työkaverin vieraskielinen nimi oikein, niin osoitat arvostusta häntä kohtaan. Keskinäinen kunnioitus on merkki toimivasta monimuotoisesta työpaikasta.

Kuvateksti
Monimuotoisuus tarkoittaa sitä, että työntekijät ovat keskenään erilaisia.
Kuva: iStock

1. Meitä on moneksi

Työpaikan monimuotoisuuden ymmärretään usein viittaavan siihen, että osa työkavereista on syntynyt muualla kuin Suomessa. 

Monimuotoisuus on kuitenkin laajempi käsite. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että työntekijät ovat keskenään erilaisia. He ovat eri-ikäisiä tai eri sukupuolta. Heillä on erilaiset vakaumukset, arvot ja perhetilanteet. Heidän työkykynsä, neuro-ominaisuutensa, terveydentilansa ja koulutustaustansa vaihtelevat.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Monimuotoisuus vaikuttaa myönteisesti niin työhyvinvointiin, työnantajakuvaan kuin organisaation kilpailukykyyn.

2. Kaikkien vastuulla

Luokaa ilmapiiri, jossa jokainen kokee olevansa arvostettu. Hyvässä ilmapiirissa jokainen voi kertoa näkemyksensä työtehtävästä tai asemasta riippumatta. Keskustelkaa työstä: jakakaa havaintoja, tietoja ja kokemuksia. Kehittäkää yhdessä keskeneräisistä ideoista kokonaisia.

Monimuotoisuuden ruokkiminen on osa hyvää henkilöstöjohtamista ja esihenkilön toimintaa. Esihenkilöllä on tärkeä rooli, jotta työpaikalla syntyy monimuotoisuutta kunnioittava ja hyödyntävä kulttuuri, mutta sen syntyminen ja ylläpito on myös jokaisen työntekijän vastuulla.

3. Puhukaa vaikeista asioista

Luottamuksellisessa ilmapiirissä voitte puhua vaikeista asioista. Jokainen uskaltaa kertoa myös omista epävarmuuk­sistaan ja virheistään ilman, että pelkää ­tulevansa vähätellyksi tai saavansa rangaistuksen.

Luottamus on työpaikan sosiaalista pääomaa, joka mahdollistaa tiedon jakamisen, vastavuoroisuuden ja hyvät verkostot. Luottamuksellinen työyhteisö on valmis sekä kohtaamaan ongelmia että ratkomaan niitä.

4. Kunnioittakaa toisianne

Tutustukaa toisiinne, sillä se vähentää ennakkoluuloja ja stereotypioita. Opetelkaa lausumaan kaikkien työkavereiden nimet oikein. Malttakaa kuunnella myös niitä, jotka puhuvat muuta kuin äidinkieltään.

Erilaiset taustat ja arvot aiheuttavat vähemmän ongelmia, kun yhteistyö perustuu keskinäiseen kunnioitukseen. Tunnistakaa omat ennakkoluulonne ja tiedostamattomat käsityksenne.

Hyvin johdettu kulttuurinen moninaisuus lisää työntekijöiden sitoutumista työyhteisöön. Myös osaaminen laajenee, kun eri taustan omaavat työntekijät tunnistavat omaan kulttuuriinsa kuuluvien asiakkaiden tarpeet.

5. Ikä on aina vahvuus

Eri-ikäisillä ja työuransa eri vaiheessa olevilla on omat vahvuutensa ja tuen tarpeensa. Tunnistakaa vahvuudet ja ottakaa ne käyttöön.

Työuran alussa ja keskivaiheella olevien tarpeiden huomioiminen vaikuttaa siihen, miten työuran loppu sujuu. Kun eri ikäisten tarpeet otetaan huomioon, työhyvinvointi ja tuottavuus paranevat ja sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys vähenevät. 

Lähteenä käytetty: Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työyhteisössä. Työturvallisuuskeskus 2023.