Tasopalkkamalli etenee kunnissa

Lastenhoitajille maksetaan tasolisää tyypillisimmin lääkehoidosta.

Kuvateksti
Tasopalkkamallia noudatetaan varhaiskasvatuksessa.
Kuva: Linda Varoma

Kunta-alan palkkauudistus eli tasopalkkamalli otti askeleen eteenpäin viime vuoden lokakuun alussa. Kuntien tuli saada tuolloin uudet palkat maksuun.

Uudessa järjestelmässä palkka määräytyy tehtävän edellyttämän osaamisen ja vastuun perusteella. Osaamisen ja vastuun tasoja on kolme: A, B ja C. Jokaiseen palkkaryhmään on määritetty osaamisen ja vastuun kriteerit, joiden perusteella tasopalkka määräytyy. 

Tasopalkan lisäksi työehtosopimuksessa on niin sanottuja velvoittavia tasolisiä. Niitä maksetaan lääkehoidon toteuttamisesta ja opiskelijaohjauksesta. Velvoittavien tasolisien lisäksi voidaan sopia paikallisia tasolisiä muista lisätehtävistä tai -vastuista.

Tehyn kuntasektorin luottamusedustajille marraskuun alkupuolella tekemä kysely antaa suuntaviivoja siitä, miten uusi palkkamalli on otettu käyttöön.

”Olemme vasta uuden alussa. Vastanneista noin puolet kertoi, että tasolisät on otettu käyttöön. Jos velvoittavia tasolisiä ei ole vielä otettu käyttöön, ne tulee maksaa takautuvasti”, sanoo Tehyn neuvotteleva edunvalvonta-asiantuntija Heidi Laurila.

Viivästymisistä työnantajan tulee maksaa viivästyskorkoa korkolain mukaisesti.

Paljonko maksetaan?

Lastenhoitajien tyypillisimmät tasolisät liittyvät lääkehoitoon. Siitä maksetaan, kun lastenhoitajan lääkehoidon osaaminen on varmistettu ja hänet on nimetty lääkehoitoa toteuttavaksi henkilöksi. Tasolisä lääkehoidon toteuttamisesta on velvoittava.

Tehyn saamien tietojen mukaan lääkehoidosta maksetaan 20–106 euron tasolisiä.

”Keskiarvo on noin 45 euroa. Summan suuruuteen voi vaikuttaa esimerkiksi lääkehoitoa tarvitsevien lasten määrä ja hoitoisuus. Työnantaja päättää tasolisien suuruudesta.”

Opiskelijaohjauksesta maksettava tasolisä vaihtelee Tehyn kyselyn perusteella 10 eurosta 160 euroon kuukaudessa. Keskimäärin se on 65 euroa.

”Tiedossamme ei ole kaikkien kuntien tilanne”, Laurila muistuttaa.

Paikallisesti sovittuja tasolisiä maksetaan kyselyn perusteella digivastaavana toimimisesta, laajennetusta työaikataulusta sekä aamu- ja iltapäiväkerhon pitämisestä.

Keitä koskee?

Tehyläisistä palkkauudistus koskee lastenhoitajien lisäksi sosionomeja, varhaiskasvatuksen sijaisina toimivia lastenhoitajia ja koulunkäyntiavustajia.

”Esimerkiksi koulunkäyntiavustajille paikallista tasolisää on maksettu vaativan oppilaan ohjaamisesta”, Laurila sanoo.

Tasapalkkamalli tuli voimaan helmikuun alussa 2025.

”Ajan kanssa näemme, miten uusi järjestelmä toimii. Tasolisät voivat olla hyvä paikallisesti sovittava palkan osa.”

Palkkaryhmässä kolme tasoa

Kunta-alalla jokainen ammattiryhmä kuuluu omaan palkkaryhmäänsä. Jokaisessa palkkaryhmässä on kolme tasoa: A, B ja C. Lue tasojen kriteereistä Tehy-lehdestä 2/2025 tai Tehyn verkkosivuilta.