Cp-vammainen Aino: ”Kaipaan sitä, että minut nähdään naisena”

Aino Ikävalko toivoo, ettei hänen haaveitaan perheestä torpattaisi alkuunsa.

Kuvateksti
Aino Ikävalko on menevä nuori nainen. Hänestä tuntuu hyvältä, että se on ymmärretty Validiassa ja esimerkiksi laittautumiseen saa apua.
Kuva: Petri Blomqvist

Aino Ikävalko, 27, opiskelee viestintää Jyväskylän yliopistossa ja asuu Validialla. Hän sai cp-vamman hapenpuutteen vuoksi syntyessään keskoskaksosena.

”Olen pohtinut seksuaalisuutta paljon. Minut on mielestäni kohdattu aina ihan normisti lukuun ottamatta sitä yhtä elämänaluetta. Esimerkiksi kykyyni opiskella on uskottu. Kuitenkin jo nuoresta pukeutumiseni ajateltiin sen mukaan, mikä on avustajalle helpointa. Farkkujen sijasta valittiin mieluummin olohousut. Ei ollut väliä, miltä näytän.

Kun muille nuorille jaettiin ehkäisyvälineitä, ylitseni hypättiin. Lähipiirissäni ei ajateltu, että voisin haluta joskus perheen. Ehkä vanhempien on aina vaikea puhua lapsille seksiin liittyvistä asioista, ja kun lapsi on vammainen, se on ekstravaikeaa.

Täällä Validiassa on ymmärretty, että olen nuori nainen ja aika menevä. Minua on autettu pukeutumaan ja laittautumaan, kun olen ollut lähdössä viettämään iltaa. Se tuntuu tärkeältä.

Kaipaan sitä, että minut nähdään naisena. Joskus olen kuullut jonkun pohtivan, että mikäs se tuolla menee – ai, se on pyörätuoli. Baarissa olen saattanut katsoa jotakuta sillä silmällä ja toinen tuleekin kysymään: kulkeeko kärry kovaa?

Toisaalta laukaisen joissain miehissä hellyydenpuuskan tai hoivavietin ja minua tullaan halailemaan. Kai minua pidetään jonkinlaisena matalalla sijaitsevana söpöliininä. Joskus joku on tarttunut rintoihini tuosta vain ja kertonut samalla, miten paljon arvostaa minua.

Usein ihminen itsekin tajuaa kommenttinsa tyhmyyden, kun ollaan hetki puhuttu.

Joskus koen olevani muodoton, hoidettava ihmismöykky. Viikossa minut saattaa nähdä alasti 21 eri asumisyksikön hoitajaa. Olen tottunut siihen, mutta toivon, että olen muutakin kuin työtehtävä ja hoitajat ajattelisivat, miltä minusta tuntuu olla autettava. Vakituisia työntekijöitä on tällä hetkellä vähän, suurin osa on keikkalaisia.

Yksikköni hoitajat ovat älyttömän kiireisiä. Vessassa käymiset ja ravinto ovat tärkeimpiä tarpeita, joista he huolehtivat. Voi vain kuvitella, millä sijalla tärkeysjärjestyksessä olisi nautinto kuten seksilelun pesu tai oikeaan asentoon asettelu.

Avusteinen seksi on Suomessa lapsen kengissä. Hoitajat ehkä säikähtävät ajatusta. Ehkä he ajattelevat, että töitä on muutenkin kamalasti, palkka huono ja vielä tällaistakin pitäisi tehdä. Se vaatisi paljon luottamusta myös minun puoleltani. En halua, että kukaan rikkoo rajojaan vuokseni. Asia pitäisi ehkä ottaa puheeksi heti, kun palkkaa uutta avustajaa.

Haluaisin, ettei haaveitani perheestä torpattaisi alkuunsa. Tahtoisin tilaa haaveilla ja puhua asiasta. Asenteet voivat olla tasoa, että ”en maksa veroja siksi, että vammainen saisi leikkiä äitiä”. Välillä mietin itsekin, uskallanko toivoa äitiyttä.

Olen nähnyt tarinoita, joissa perheen perustaminen käy luontevasti. Tunnen pareja, joista toinen on vammainen tai molemmat ovat vammaisia. Se ei ole yleistä, mutta ei myöskään äärimmäisen harvinaista.

Ilon kyynel kihosi silmääni, kun luin erään Validian asumisyksikön ilmoitusta. Siinä kirjoitettiin, että kämppään voi muuttaa myös pariskunta ja siinä voi elää perheenä. En ollut ikinä ennen nähnyt sellaista. Ajattelin, että jes, mikä suunta!”

Aino Ikävalko oli kokemusasiantuntija Aspan Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeessa.

Lue lisää: Saako rakas jäädä yöksi? – Vammaisten seksuaalisuus lakaistaan yhä usein maton alle

Muokattu otsikkoa 9.3.2022

Suosittelemme sinulle

Tehy
Julkaisupäivämäärä
9.4.2021
Tehy
Julkaisupäivämäärä
22.6.2021