Fysioterapeutti Moonalle maksettiin vuosia palkka väärin – saatavia kertyi pitkä penni

Työnantaja määrättiin maksamaan fysioterapeutti Moona Ala-Ajokselle yli kymppitonni maksamatta jääneitä henkilökohtaisia lisiä.

Kuvateksti
Moona Ala-Ajos on helpottunut, kun oikeusprosessi on ohi. Moona on kuvattu Serlachius-museo Göstan puistossa Mäntässä.
Kuva: Tomi Aho

Kivi putosi harteilta, kun päätös tuli. Muutaman satasen korotus palkkaan on iso asia, kun on viisihenkinen perhe, toteaa fysioterapeutti Moona Ala-Ajos, 42.

Moonan työnantaja, Pihlajalinnan ja Mänttä-Vilppulan kaupungin yhteisyritys Mäntänvuoren Terveys joutuu maksamaan hänelle takautuvasti yli 10 000 euroa henkilökohtaista palkanlisää, jota oli vuosia maksettu liian vähän. Hovioikeuden päätöksen myötä Moonan palkka nousee kahdellasadalla eurolla.

Oman työnantajan haastaminen oikeuteen mietitytti.

”Me suomalaiset olemme aika arkoja sanomaan, kun sen paikka olisi. Mieluummin puhutaan kahvihuoneessa. Pelko elämässä on kompastuskivi monessa asiassa. Pelkäsin, että menetän kasvoni, jos häviän. Tunsin itseni pieneksi ison Pihlajalinnan edessä.”

Isän esimerkki

Moona korostaa, ettei olisi selvinnyt yksin. Ympärillä oli hyviä ihmisiä: perhe, ystävät, työkaverit ja pääluottamusmies Anneli Helander. Moona kiittää Tehyä – oikeuspalvelu otti asian käsiteltäväkseen, minkä jälkeen hänen piti tässä tapauksessa vain päättää viedä asiaa eteenpäin ja liitto huolehti lopusta.

”Olen taistelijaluonne ja armeijan käynyt. Minulla on vahva oikeudenmukaisuuden taju, ja tahdon elää arvojeni mukaan. Asiat kuuluu saada järjestykseen.”

Moona sanoo, että rohkeus lienee perua hänen isänsä elämänasenteesta. Moonan isä joutui Kuorevedellä Hallin varuskunnassa reilut 25 vuotta sitten räjähdysonnettomuuteen, jossa menetti silmänsä, toisen kätensä ja puolet kasvoistaan.

”Se vaikutti ammatinvalintaani. Näin miten fysioterapeutit nostivat isän pystyyn. Isä on valtavan vahvatahtoinen ja valoisa luonne. Poljemme joka kesä tandemilla 134 kilometrin Pirkan Pyöräilyn.”

Työkokemuksesta on maksettava

Palkkariidan juuret olivat liikkeenluovutuksessa. Moona siirtyi vuonna 2013 Mänttä-Vilppulan kaupungilta Mäntänvuoren Terveyteen, kun kaupunki ulkoisti sote-palvelunsa. Palkka maksettiin aluksi kunnallisen sopimuksen mukaan, mutta kun sopimuskausi seuraavana vuonna päättyi, työehtosopimukseksi vaihtui terveyspalvelualan sopimus.

Moona oli jonkin aikaa toiminut vastaavana fysioterapeuttina ja tutki siksi pääluottamusmiehen kanssa palkkakuittiaan. Samalla he huomasivat väärin maksetun henkilökohtaisen lisän.

Luottamusmies kutsui asiasta koolle palaverin. Sen jälkeen vuonna 2019 työnantaja muutti palkkarakenteen palkanosia, jotta välttyi maksamasta palkanlisää. Oikeuden mukaan työnantaja ei voi omalla päätöksellään muuttaa palkkarakennetta vuosia liikkeenluovutuksen jälkeen. Hovioikeus katsoi, ettei Moonalle ollut vuosien kuluessa maksettu asianmukaisesti 11 prosentin henkilökohtaista palkanlisää. Moonalla on siihen oikeus, koska hänellä on työkokemusta yli seitsemän vuotta.

Kokemus vahvisti sitä, minkä Moona psykofyysisenä fysioterapeuttina tietää: keho ja mieli ovat kokonaisuus.

Asiaa käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa ja Turun hovioikeudessa. Kumpikin päätti asian samalla tavalla Moonan eduksi. Moonan ei tarvinnut osallistua istuntoihin.

Työnilo löytyi uudelleen

Raskain vaihe oli, kun työnantaja päätti vajaa kaksi vuotta sitten valittaa käräjäoikeuden päätöksestä hoviin. Samoihin aikoihin Moonan työpaikalla tehtiin organisaatiomuutos. Hän menetti asemansa esihenkilönä, mikä tuntui rankan koronavuoden ja oikeusjutun keskellä pahalta.

”Se oli yllättävän kova pala ja kolaus ammatti-identiteetille. Olen käynyt purkamassa tätä työpsykologilla ja työnohjauksessa. Rohkaisen siihen muitakin.”

Kokemus vahvisti sitä, minkä Moona psykofyysisenä fysioterapeuttina tietää: keho ja mieli ovat kokonaisuus. Hän kertoo miettineensä työasioita yökaudet. Stressaantuneena uni ei tullut ja kykyä palautua piti etsiä luonnosta, urheilusta ja läheisistä.

Työtään Moona rakastaa. Siitä on löytynyt uutta ja innostavaa suoravastaanoton kautta.

”Minulle oli iso asia, että voitin oikeudessa enkä kärsinyt turhaan. Olkaa rohkeita elämässä, kaikin puolin.”

Paljonko työkokemuksesta maksetaan?

Sote-sopimuksessa työkokemuslisä on 3 prosenttia tehtäväkohtaisesta palkasta, kun työntekijällä on työkokemusta 5 vuotta. 10 vuoden työkokemuksen jälkeen lisä on 8 prosenttia.

Terveyspalvelualan työehto­sopimuksessa vuosisidonnainen takuu on 4 palvelusvuoden täyttyessä vähintään 6 prosenttia ja 7 palvelusvuoden täyttyessä vähintään 11 prosenttia työntekijän tehtäväkohtaisesta palkasta.

Myös tehtäväkohtaiset palkat määräytyvät eri työehtosopimuksissa eri tavalla.