Ilmaiskut Jemenissä ovat jatkuneet neljä vuotta. Niissä on kuollut tuhansia siviilejä.

Ilmasota yllätti suomalaisen konkarihoitajan Jemenissä

Sairaanhoitaja Hannele Toivola kohtasi sotatoimien keskellä pahimmat pelkonsa.

Tämä on turvattomin maa, minkä olen kokenut. Päivät ovat yhtä melskettä ja öisin kaduilta kuuluu ammuskelua sänkyyn.

Näin kertoi sairaanhoitaja Hannele Toivola Tehy-lehden haastattelussa vuoden 2017 alussa. Hän oli tuolloin Punaisen Ristin avustustyöntekijänä Etelä-Sudanissa.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Hannele ei arvannut, mitä on edessä. Vielä saman vuoden syksynä hän sai kutsun osallistua leikkaussalin käynnistämiseen ja ylläpitämiseen taistelutantereeksi muuttuneessa Jemenissä. Uusi tehtävä houkutti.

Yksi asia kuitenkin askarrutti. Hannelella oli periaate, joka oli ollut siihen asti kynnyskysymys.

– Olin aina sanonut, että jos sotaa käydään ilmasta käsin, niin en lähde.

Hannele perehtyi Jemenin tilanteeseen huolellisesti. Hän luki maan kulttuurista ja ihmistä. Hän sai kuulla pääkaupunki Sanaassa työskenteleviltä avustustyöntekijöiltä, että ilmaiskuja on 80 kilometrin päässä. Kollegoiden mukaan ilmapommitukset kuuluvat kaupunkiin vain etäisenä jymynä.

Kuukauden asiaa punnittuaan Hannele teki päätöksen. Hän lähtee. Myönteisen päätöksen puolesta puhui se, että hänen tiiminsä kaksi sairaanhoitajaa, anestesialääkäri ja kirurgi olivat tuttuja aikaisemmilta komennuksilta.

– Tiesin, että tämän tiimin kanssa työ sujuu.

Kun Hannele saapui Jemeniin lokakuun puolivälissä 2017, asiat eivät edenneet suunnitelmien mukaisesti. Tutut kollegat olivat kyllä koolla, mutta varsinaisen työnsä se pääsi aloittamaan vasta kahden kuukauden päästä. Aloittaminen oli mahdotonta ennen kuin 52 000 tarvikelaatikkoa oli saatu tullista läpi.

Jemenissä Hannelen yhtenä henkireikänä toimi takapihan puutarha.

 

Käynnistymistä kuitenkin helpotti se, että tiimi pystyi palkkaamaan toiselta avustusjärjestöltä jääneet 110 paikallista terveydenhuollon ammattilaista. Heidän avullaan saatiin rakennettua sotakirurginen sairaalayksikkö. Silti kesti vielä kuukauden ennen kuin ensimmäinen potilas pystyttiin ottamaan vastaan.

– Siinä vaiheessa Punaisen Ristin päämajasta Genevestä ilmoitettiin, että meidät vedetään maasta pois, jos toiminta ei kohta pääse käynnistymään.

Alun perin Hannele oli sopinut olevansa Jemenissä kolme kuukautta, mutta projektin käynnistymisvaikeuksien jälkeen hän jatkoi sopimustaan puolella vuodella.

Odotusaika ei mennyt Hannelen mielestä hukkaan. Sen aikana ehti kouluttaa paikallista hoitohenkilöstöä, valmistaa kattavat suunnitelmat suuronnettomuuden varalle sekä rakentaa triagen, joka ohjaa leikkaussalitoimintaa potilaiden vammojen vakavuuden perusteella.

– Kerran tuli tilanne, että pommituksessa loukkaantuneita tuli noin 50 yhdellä kertaa. Saimme tilanteen hoidettua, koska olimme osanneet varautua.

Valtaosa potilaista oli taisteluihin osallistuneita miehiä. Potilailla oli ampuma- ja veitsivammoja, luunmurtumia, tulehtuneita haavoja sekä keskivartalon ja pään alueen vammoja.

Komennukseen liittyi yksi suuri yllätys. Sairaala sijaitsi parinkymmenen kilometrin päässä Sa’dasta, pienestä vuoristokaupungista, josta oli tullut ilmaiskujen sotatoimialuetta. Etulinjaan oli noin 80 kilometriä.

Kun Punaisen Ristin työntekijöille tuli tietoa seuraavan ilmaiskun ajankohdasta ja koordinaateista, heidän piti poistua lähikaupungissa sijaitsevaan asuintaloonsa, vaikka leikkaus olisi ollut kriittisesti kesken.

– Ei auttanut kuin jättää tehtävät paikallisten käsiin.

Naapurimaa Saudi-Arabian tekemät ilmaiskut olivat alueella arkipäivää, mutta niihin ei tottunut koskaan.

– Ilmapommituksia olin pelännyt etukäteen eniten. Ja nyt olin keskellä niitä.

Eräänä lauantaina ohjusisku tuli kotiovelle asti. Puutarhanhoitoa harrastava Hannele oli perustanut talon sisäpihalle pienen kasvimaan, jossa kasvoi yrttejä, porkkanoita ja retiisejä. Hannele aloitti lauantaiaamunsa yleensä puutarhassa, mutta sinä päivänä se jäi väliin.

– Oliko se jonkun suojelusenkelin varjelusta? Muuten en olisi välttämättä tässä, sillä pihaan lensi kuumia ohjuksen osia.

Kesti pari kuukautta ennen kuin sairaalan tarvikkeet saatiin tullista läpi ja varsinainen hoitotyö pystyttiin käynnistämään.

 

Jemen poikkesi valtavasti Hannelen aiemmista komennuksista. Hänen ensimmäinen matkansa suuntautui kymmenisen vuotta sitten Haitiin auttamaan maanjäristyksen uhreja. Neljä vuotta myöhemmin Hannele oli Keski-Afrikan tasavallassa. Maassa käytiin taisteluita, mutta avustustyöntekijät pystyivät osallistumaan myös tavalliseen paikalliseen elämään.

– Kävimme jopa tanssimassa, Hannele muistelee.

Pohjois-Jemenissä kaikki oli toisin. Asuinolot olivat moneen muuhun paikkaan verrattuna poikkeuksellisen hyvät: sähköä riitti ja hanasta tuli kuumaa ja kylmää vettä. Mutta elämä oli rajoitettua paitsi sotatoimien myös tiukan islaminuskon vuoksi. Naisena Hannelen täytyi pukeutua kädet, jalat ja hiukset peittävään asuun myös leikkaussalissa. Se oli todella epäkäytännöllistä ja epämukavaa.

Arki Jemenissä noudatti aina samaa kaavaa. Autonkuljettajat veivät tiimin kaupungissa sijaitsevalla toimistolle kello 8.15. Siellä pidetyn palaverin jälkeen siirryttiin sairaalaan, jossa tehtiin töitä kello 16.15 asti. Sitten palattiin taas toimistolle ja kotiin kello 18.

Tiimin turvallisuudesta huolehtivat omat autonkuljettajat.

– He pystyivät parhaiten seuraamaan sotatoimia ja ilmoittamaan, milloin pitää lähteä kotiin suojaan.

Edes kotia vastapäätä olevaan sekatavarakauppaan ei ollut asiaa ilman, että autonkuljettaja lähti mukaan.

– Hän tarkasti samalla, ettei jalassa ole varpaita paljastavia sandaaleita eikä näkyvillä yhtään hiuskiehkuraa.

Käänteentekevä isku tapahtui, kun Hannele oli ollut komennuksella seitsemän kuukautta ja lähdössä juuri lomalle Beirutiin.

– Kollega teloitettiin ohi ajaneesta autosta. Se oli järkyttävää. Avustustyöntekijätkään eivät ole enää suojassa, vaan heistä on tullut kohteita.

Lomansa aikana Hannele mietti asioita. Stressi kasvoi ja selkä jumiutui kahdesti.

Loman aikana tuli tieto, että tilanne Jemenissä oli käynyt niin vaaralliseksi, että Punainen Risti keskeyttää toimintansa ja evakuoi avustustyöntekijänsä maasta. Hannelen komennusta oli jäljellä kuusi viikkoa. Hän päätti palata vielä Jemeniin, mutta sitten selkä päätti toisin.

– Jouduin ottamaan kipupiikin. Samalla päätin, että seuraava koneeni suuntaa Suomeen.

Päätös kannatti. Viimeiset avustustyöntekijät evakuoitiin luodinkestävissä ajoneuvoissa.

Hannele sanoo suoraan, että Jemenin kokemus oli liikaa. Hän otti ilomielin vastaan Punaisen Ristin tarjoaman kriisiterapian viime kesän aikana.

– Enää ei tule lentokoneen äänen kuullessa sellainen olo, että pitää mennä pöydän alle piiloon.

Hyvä ennakkosuunnittelu auttoi siihen, että kirurgiset toimenpiteet hoituivat hyvässä järjestyksessä.

 

Kokemus vahvisti, että ihmisen pitää kuunnella itseään. Hannele on nähnyt komennuksilla, kuinka varsinkin nuoret ovat niin innoissaan humanitäärisestä avustustyöstä, että puskevat eteenpäin vaaroista piittaamatta.

– Vaikka ajattelisi riskeeraavansa vain itsensä, siinä vaarantaa koko tiimin. Meilläkin anestesialääkäri olisi ollut valmis jatkamaan leikkauksia henkensä kaupalla. Lopulta saimme hänet uskomaan, ettei se ole kenenkään etu.

Kotiinpaluun jälkeen Hannelen aikuiset lapset halusivat viedä äitinsä pariksi päiväksi mökille. He kertoivat, kuinka huolissaan olivat olleet äitinsä turvallisuudesta.

– Stressi voi olla kotiväellä vielä kovempi kuin lähtijällä. Olenkin esittänyt Punaiselle Ristille, että avustustyöntekijän läheiset tarvitsisivat oman kriisiterapiansa.

Jemenin kokemuksista viisastuneena Hannele aloitti viime syksynä uudessa kansainvälisessä tehtävässä. Hannele on nyt kolmannella komennuksellaan Etelä-Sudanissa, mutta tällä kertaa hän työskentelee sairaalaprojektipäällikönä. Hän on rakentamassa keskussairaalatasoista sairaalaa.

– Terveydenhuollon ammatit ovat siitä antoisia, että niissä pystyy hyödyntämään aikaisempaa osaamistaan. On kuin kerrostaloa rakentaisi. Vielä en tiedä, montako kerrosta tulee.

 

Jemeniläiset kärsivät nälänhädästä ja kolerasta

  • Jemen oli jo ennen sotaa alueen köyhimpiä valtioita. Arabikevään kansanousu vuonna 2011 suisti maan syvempään epävakauteen. Uusi hallitus ei onnistunut ulottamaan valtaansa koko maahan. Tätä tyhjiötä ovat täyttäneet al-Qaida, huthi-kapinalliset ja Etelä-Jemenin separatistit.
  • Vuonna 2015 Jemen ajautui sisällissotaan ja Saudi-Arabian johtama liittouma teki ensimmäiset ilma­iskut huthi-kapinallisten kohteisiin.
  • Maan 29 miljoonasta asukkaasta noin 22 miljoonaa tarvitsee ruoka-apua. Yli yhdeksää miljoonaa uhkaa nälänhätä. Unicefin mukaan lähes kaksi miljoonaa lasta ja yli miljoona imettävää äitiä kärsii aliravitsemuksesta. 16 miljoonaa ihmistä joutuu elämään vailla puhdasta vettä.
  • Terveydenhuoltojärjestelmä on romahtanut. Maassa riehuu maailman laajin koleraepidemia. Epäiltyjä tapauksia on yli miljoona. Myös kurkkumätätapaukset ovat lisääntyneet.
  • Jo ennen konfliktia Jemen oli lähes täysin tuontiruoan ja -lääkkeiden varassa. Tällä hetkellä alle 30 prosenttia lääkkeistä pääsee maahan, eikä tavallisella kansalla ole varaa ostaa niitä.
  • Lähes kolme miljoonaa ihmistä on paennut maan sisällä.

Lähde: Suomen Punainen Risti

Kuvat: Pasi Leino, iStock ja Hannele Toivolan kotialbumi

Mainos
Mainos