Lähihoitaja Iida Kasari vaihtoi pari vuotta valmistumisen jälkeen hoitoalalta nuorisokouluttajaksi. Kuva: Antti Eskola

It-hommiin, rakennusalalle, nuorten kouluttajaksi... Tyytymättömät hoitajat vaihtavat alaa

Hälyttävän moni hoitaja miettii päivittäin alan vaihtamista. Haastattelimme kolmea hoitajaa, jotka eivät enää mieti. He ovat jo lähteneet.

Joka kymmenes miettii alan vaihtamista joka päivä. Tämä käy ilmi kyselytutkimuksesta, johon vastasi reilut 3 500 erikoissairaanhoidossa työskentelevää tehyläistä. Vähintään kerran kuukaudessa alan vaihtamista pohtii peräti 44 prosenttia vastaajista.

Tehyn työvoimapoliittinen asiantuntija Mervi Flinkman pitää lukuja hälyttävän suurina.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

– Jos hoitaja miettii jatkuvasti alalta lähtemistä, se vähentää halua kehittyä työssä. Jos moni työyksikön hoitajista pohtii jatkuvasti samaa, sillä voi olla vaikutusta myös työyhteisön ilmapiiriin ja yhteishenkeen.

Pääsyitä lähtöhaluihin ovat huono palkka ja työn henkinen raskaus. Palkan mainitsi 83 prosenttia vastaajista. Psyykkinen kuormitus on melkein yhtä yleinen syy.

Kaikista tyytymättömimpiä ovat 6–10 vuotta alalla olleet. Alle 30-vuotiaista puolestaan 64 prosenttia arvelee, ettei jaksa hoitoalalla työuran loppuun.

Näiden lukujen valossa tulevaisuuden hoitajapula näyttää entistä pahemmalta. THL:n tutkimuspäällikön Juha Honkatukian mukaan sote-ala tarvitsee seuraavan 15 vuoden aikana lähes 200 000 uutta työntekijää. Nykyisiä hoitajia jää eläkkeelle. Samalla hoidon tarve kasvaa, koska väestö vanhenee ja tarvitsee enemmän hoitajia.

Haastattelemamme kolme hoitajaa kertovat seuraavilla sivuilla, miksi he vaihtoivat alaa.

Kyselytutkimuksen toteutti Aula Research Oy marraskuussa 2019. Kyselyyn vastasi 3 596 erikoissairaanhoidossa työskentelevää tehyläistä.

”Hoitoala tarvitsee oman työehtosopimuksen”

Lähihoitaja Satu Launonen-Tiala, 41, Helsinki

”Olen työskennellyt erikoissairaanhoidossa, palveluasumisen yksiköissä ja kotihoidossa kaikkiaan kymmenisen vuotta. Kotihoidossa olin viisi kuukautta ja se riitti. En halua sellaista työtä, jossa pitää miettiä työpäivän jälkeen, onko jotain jäänyt tekemättä. Periaatteeni on, että eettisen omantuntoni pitää olla puhdas. En halua tehdä työtä rimaa hipoen. Etenkin vanhustenhuollossa näkee, ettei sinne haluta laittaa resursseja. Vanhukset ovat yksinäisiä, mutta koska läsnäoloon ei ole oikeasti aikaa, hoitajan pitää peittää kiirettään vanhuksilta. Se ei ole oikein vanhuksia kohtaan.

Sairaanhoitopiireissä päätöksiä hoitotyön resursseista tekevät usein henkilöt, jotka eivät tiedä mitään lähihoitajan työstä. Hoitaja on vastuussa ihmishengestä, mutta sillä ei tunnu olevan arvoa. Etenkin kuntapuolella on valtavasti hierarkiaa. Työntekijöistä tuntuu, ettei heillä ole vaikutusmahdollisuuksia.

Viime vuoden alussa vaihdoin it-puolelle. Tuntipalkkani on nyt kolme euroa enemmän kuin lähihoitajana. Teen töitä keskimäärin 100 tuntia kuukaudessa. Voin tehdä etäpäiviä ja vaikuttaa työaikoihini muutenkin. Esimieheltä tulee kiitosta ja työnantaja kannustaa kouluttautumaan.

Teen edelleen keikkoja erikoissairaanhoitoon henkilöstöpalvelu­yrityksen kautta. Taloudellisesti se ei olisi välttämätöntä, mutta haluan pitää yllä ammattitaitoani. Kuulun edelleen Tehyyn, koska se on ainoa oikea vaihtoehto. Haaveeni on alan oma työehtosopimus.

Moni vaihtaa minun laillani alaa, koska vastuu ja palkka eivät kohtaa. Kohta ammattitaitoisista hoitajista taistellaan. Kuntapuolella hoitajapula näkyy jo.”

”Työpaikoilla kaivataan hyvää johtamista ja riittävästi henkilöstöä”

Sairaanhoitaja Anu Viitanen, 42, Kangasala

”Aloitin työt sairaanhoitajana viisitoista vuotta sitten Tampereen yliopistollisen sairaalan anestesiaosastolla. Se on paikka, jossa osaaminen punnitaan. Tunsin tekeväni työtä, jolla on merkitystä.

Työ oli raskasta ja erilaisia työvuoroja oli yhteensä 11. Oli siinä sovittelemista, kun piti mennä iltavuoron jälkeen aamuvuoroon ja viedä lapsi vuoropäiväkotiin, kun mies oli matkatöissä. Aloin miettiä, olisiko helpompia vaihtoehtoja.

Vajaa kymmenen vuotta sitten vaihdoin päivätyöhön yksityiselle puolelle. Sain vihdoin viettää joulut ja lomat muun perheen kanssa. Työ ei kuitenkaan tarjonnut sellaisia haasteita kuin olisin kaivannut. Hyvä puoli oli, että sain työskennellä monta vuotta loistavan esimiehen alaisuudessa.

Kun työpaikan johtamiskulttuuria muutettiin, alan vaihtaminen alkoi houkutella entistä enemmän.

Minulla oli jo valmiiksi taidehistorian opintoja. Kävin työvoimatoimiston ammatin­valintapsykologilla ja päädyin opiskelemaan rakennusarkkitehdin ammattikorkeakoulu­tutkintoa. Siinä on isän perintöä, sillä isäni oli rakennusinsinööri.

Olen nyt opintojeni puolivälissä. Päätös opiskelemaan lähtemisestä oli hyvä, vaikka pohjalta aloittaminen ei olekaan mukavaa tämän ikäisenä. Tykkään opinnoistani kovasti. Jos saan hyvän paikan rakennusarkkitehtinä, en palaa hoitoalalle. Toivon kuitenkin, että voisin hyödyntää hoitoalan kokemusta uudessa työssäni.

Tunnen hoitoalan edunvalvontaa, sillä ehdin toimia myös Tehyn luottamusmiehenä. Sairaanhoitajan peruspalkka on kohtalainen, mutta lisääntyvän vastuun ja kokemuksen pitäisi näkyä palkassa. Työpaikoilla kaivataan hyvää johta­mista, riittävästi henkilöstöä ja kunnollisia työskentelyolosuhteita.”

”Palkkaa pitää nostaa, sillä vastuu on ihmishengistä”

Lähihoitaja Iida Kasari, 21, Seinäjoki

”Valmistuin kolme vuotta sitten ensihoitoon suuntautuneeksi lähihoitajaksi. Tein kesätöitä parin viikon pätkissä päivystyksessä. Se oli mukavaa, mutta niitä töitä ei ollut enää kesän jälkeen tarjolla.

Sen jälkeen työskentelin vanhusten asumispalveluyksikössä. Työolot tulivat pian selviksi. Hoitajia ei ollut tarpeeksi. Aamussa saattoi olla kahdella hoitajalla 15 vanhusta, joiden kanssa piti tehdä aamutoimet. Vanhuksia käännellessä ei ollut ergonomiasta tietoakaan. Sain osastonhoitajalta moitteet, kun olin vaihtanut ulostetuhruissa olevan vanhuksen vaatteet ja vaipan. En olisi saanut tehdä sitä, sillä se ylitti päivän vaippakiintiön.

Tapoihinsa kangistuneet hoitajat kyttäsivät nuoria ja innokkaita hoitajia. Lähdin töistä joka päivä itku kurkussa, sillä en ehtinyt tehdä työtäni riittävän hyvin. Työvuorojen väliin ei jäänyt tarpeeksi palautumisaikaa, eikä minulla ollut aikaa ja energiaa omaan elämään.

Vielä ennen alan vaihtamista olin töissä sairaalassa. Siellä oli hyvä työyhteisö, mikä auttoi jaksamaan hoitajan arkea.

Vuosi sitten siirryin liikunta-alalle nuorisokouluttajaksi. Täällä työtäni arvostetaan, palkka turvaa toimeentulon ja pystyn vaikuttamaan työaikoihin. Se antaa elämälle selkeän rytmin. Jaksan paljon enemmän kuin vanhustenhoitajana.

Olen halunnut hoitajaksi pienestä asti, mutta en ole heti palaamassa alalle. Käyn kuitenkin keikoilla silloin tällöin. Hoitotyön tekemiseen tarvittaisiin enemmän aikaa ja lisää hoitajia. Ja palkkaa pitää nostaa, sillä vastuu on ihmishengistä.”

Kuvat: Antti Ekola, Kirsi Tuura ja Kimmo Torkkeli

Mainos
Mainos