Kätilö saattaa Lapissa synnyttäjät: "Joskus sairaalaan on menty jarrut kirskuen jalkakäytäviä myöten"

Outi Palojoensuu työskentelee neuvolan kätilö-­terveydenhoitajana Muonion terveyskeskuksessa. Hän lähtee ambulanssin mukaan saattamaan käsivarren äitejä synnyttämään.

Kuvateksti
Outi Palojoensuu ja juuri maailmaan autettu vauva ambulanssissa. Kuvan on ottanut vauvan isä.

"Nuoret muuttavat pois. Synnyttäjät ovat Lapissa vähenemään päin. Tämä vuosi on ensimmäinen, kun ei ole ollut yhtään matkasynnytystä. Toisaalta vuonna 2011 niitä oli viisi.

Odottajat ottavat neuvolassa ensimmäisenä puheeksi, miten sairaalaan ehtii. Työhöni kuuluu, että lähden ambulanssin matkaan saattelemaan käsivarren äitejä synnyttämään. Olen tehnyt tätä vuodesta 1990 lähtien. Enontekiön Hetassa on toinen kätilö, sitten olen minä ja Kittilässä jo useampi. Jos en pääse mukaan, ambulanssi poikkeaa tarvittaessa synnyttäjän kanssa Kittilässä vaikka kätilön kotipihassa, jossa hän tarkastaa tilanteen.

Välillä Lapin keskussairaalaan on menty jarrut kirskuen ja jalkakäytäviä myöten. Tunti ja 45 minuuttia on nopein aika. Muoniosta Rovaniemelle on 240 kilometriä.

Synnyttäjät ovat olleet rauhallisia, jopa ylirauhallisia. Sanon aina, että kuuntele minua. Teemme kaikkemme, että tämä onnistuu. Ensihoitajat katsovat, että happi ja imu toimivat, minä teen melkeinpä muun. Minulla on mukana avaruuskankaasta ompelemani lämpöpussi, jotta vauva pysyy lämpimänä. Moni äiti sanoo, että hyvä kun olit mukana. Helpottaa, kun olen heille ennestään tuttu.

Ensihoitajat tietysti jännittävät synnytyksiä. Onnettomuudessa loukkaantuneet he hoitavat ilman mitään, mutta jos ambulanssiin tulee synnyttäjä, he pyytävät heti mukaan ja lupaavat kahvit.

Pari vuotta sitten olin Rovaniemellä kouluttamassa ensihoitajia matkasynnytyksestä. He toivoivat kädentaitojen opetusta, kuten mitä tehdä napanuoran kanssa. Keskussairaalaan pääsee halutessaan seuraamaan synnytystä ja saamaan oppia.

Matkasynnytykset ovat nouseva trendi enempi Etelä-Suomessa. Meillä osataan varautua. Ambulanssi lähtee kuljettamaan synnyttäjää, ei isä. Kela maksaa yöpymisrahaa, jos lääkäri on arvioinut, että kannattaa olla lähellä sairaalaa.

Jos vauva on perätilassa, synnyttäjä lähtee sairaalaan hyvissä ajoin. En suostu ottamaan riskejä. Synnytyksiä myös käynnistellään hellästi ballongilla, jos aiempi synnytys on ollut nopea.”