Kätilö Liisi Lappalainen on mukana, kun uhrista otetaan oikeuslääketieteelliset näytteet Seri-tukikeskuksessa. Kuva: Jaakko Martikainen

Kätilöt raiskatun rinnalla – uhrille avaimet toipumiseen

Kymmenen vuotta sitten Erika joutui seksuaalirikoksen uhriksi. Avun saaminen kesti pitkään. Siihen aikaan ei ollut Seri-tukikeskuksia, joissa kätilöt ja psykologit auttavat toipumisen alkuun.

Erika heräilee kotonaan iltapäivällä. Hänen päätään särkee hirvittävällä jyskeellä. Eilen hän oli tavannut baarissa uusia ihmisiä ja ottanut juoman tuntemattomalta. Erikalla on aavistus, että jotain pahaa on tapahtunut. Mutta mitä, sitä hän ei juuri muista.

Erika ei tiedä, mitä tehdä ja mihin ottaa yhteyttä. Hän päättää mielessään, että mitään ei ole tapahtunut.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Kymmenen vuotta sitten ei ollut Seri-tukikeskuksia, jotka auttavat seksuaalirikosten uhreja. Yksi keskuksista sijaitsee Helsingin Naistenklinikan K-rapussa. 
Jo ulko-ovelle tulee vastaan kätilö. Paikka on auki ympäri vuorokauden, ja siellä on aina paikalla joku keskuksen kymmenestä kätilöstä.

– Osan potilaista saattaa paikalle poliisi. Jotkut ensin soittavat itse, jotkut hakeutuvat tänne suoraan. Osa menee ensin terveyskeskukseen. Usein mukana on läheinen, ystävä tai äiti, kertoo kätilö Leena Malmi.

Jos alkaa itse lietsoa ja kauhistella, se on haitaksi.

Uhri on yleensä sokissa. Kätilö ohjaa hänet rauhallisesti sisään, vie sängyllä varustettuun huoneeseen ja keskustelee uhrin kanssa tapahtuneesta. Ja kirjoittaa samalla tietoja esitietolomakkeeseen.

Keskukseen tullessa otetaan veri- ja sukupuoliteitse tarttuvien sukupuolitautien laboratoriotutkimukset ja oikeuskemialliset näytteet sekä tehdään raskaustesti. Kaikki testit ovat uhrille vapaaehtoisia.

Testit ovat niin sanottuja nollatestejä. Niistä ei vielä selviä, onko raiskauksessa tarttunut esimerkiksi sukupuolitauti, mutta ne antavat kuvan uhrin senhetkisestä terveydentilasta. Tarvittaessa annetaan myös jälkiehkäisy ja hiv-estolääkitys. Sukupuolitautien ensimmäiset seulontanäytteet otetaan kuukauden kuluttua tapahtuneesta.

– On tärkeää, miten ihmisen kohtaa. Jos alkaa itse lietsoa ja kauhistella, se on haitaksi. Uhri peilaa omia tunnetilojaan meidän kasvoiltamme, sanoo kätilö Pia Vatanen.


Kätilöt Liisi Lappalainen, Leena Malmi ja Pia Vatanen ovat kuulleet monen raiskatun tarinan.

Lääkäri saapuu paikalle Naistenklinikan päivystyksestä. Hän puhuu uhrin kanssa, kun kätilö menee valmistamaan tutkimushuonetta. Kätilö ottaa poliisin seri-pakkauksen esiin ja purkaa sieltä ­dna-näytteille tarkoitetut putket, lasit ja pussit.

Uhrin ei ole pakko tehdä rikosilmoitusta, mutta siihen toki kannustetaan. Oikeuslääketieteelliset näytteet voidaan ottaa joka tapauksessa siltä varalta, että uhri haluaa tehdä rikosilmoituksen myöhemmin. Dna-näytteet voidaan ottaa vielä kymmenen päivän päästä tapahtuneesta.

Kätilö kuvaa mahdolliset ruhjeet ja mittaa uhrin humalatilan alkometrillä. Lääkäri ottaa dna-näytteen ensin jokaisen sormenkynnen alta. Näytteet otetaan uhrin kertomuksen mukaisesti. Jos uhri kertoo tekijän esimerkiksi puristelleen rintoja, niistäkin otetaan dna:ta. Pumpulitikulla otetaan spermanäytteet kehon aukoista lasilevyille.

Me kätilöt olemme tärkeä linkki rikoksen selvittämisessä, joten kaikki pitää tehdä ja nimetä äärimmäisen huolellisesti.

Laki määrää, että oikeuslääketieteellisen tarkastuksen ja näytteiden ottamisen suorittaa lääkäri. Kätilö avustaa koko ajan ja sinetöi näytteet.

– Sanon aina, mitä teemme ennen kuin koskemme uhriin. Me kätilöt olemme tärkeä linkki rikoksen selvittämisessä, joten kaikki pitää tehdä ja nimetä äärimmäisen huolellisesti. Olemme tässä prosessissa ikään kuin uhrin rinnalla kulkijoita. Meidän pitää olla aidosti läsnä, koska uhri vaistoaa heti, jos ei kiinnosta, Leena Malmi sanoo.

Näytteet otetaan rauhallisesti mutta ripeästi. Uhri ei ole koskaan kokonaan alasti. Kun näytteet on otettu ylävartalosta, paita puetaan takaisin päälle. Aukkonäytteet otetaan vasta viimeisenä.

Rikosprosessin varalle otettuja näytteitä säilytetään Seri-tukikeskuksessa vähintään kymmenen vuoden ajan. Vastaisuudessa aika pitenee luultavasti 20 vuoteen, mikä on törkeän raiskauksen vanhenemisaika.


Poliisin seri-pakkauksessa on kaikki valmiina.

Kymmenen vuotta sitten Erika jatkoi elämäänsä, mutta jotain oli muuttunut. Hän oli jostain syystä alkanut pelätä kameroita ja sai niistä outoja paniikkikohtauksia. Hän ei pitänyt enää esiintymisestä, vaikka aiemmin hän oli rakastanut laulamista.

Erika oli vielä lukiossa, kun hän muutti Tampereelle. Sen jälkeen hän meni lähihoitajakouluun. Vuoden kuluttua tapahtuneesta Erika sai puhelun keskusrikospoliisilta. Se muutti kaiken.

Poliisi oli eräässä kotietsinnässä löytänyt videon, jossa oli Erikan näköinen nainen joukkoraiskauksen uhrina. Teko oli osa laajempaa rikosvyyhtiä. Erikan tapaus tuli ilmi ikään kuin vahingossa.

Erika joutui katsomaan videon esitutkinnassa. Poliisi antoi hänen katsoa pelkkiä pysäytyskuvia, mutta näky oli silti musertava.

En pystynyt puolustautumaan, koska olin niin rikki. Oloni oli pieni, haavoittunut ja avuton.

Erika ohjattiin rikosuhripäivystykseen. Sieltä sanottiin, että terapian saaminen kestää jonkin aikaa, joten hän voi pyytää ensihätään psykologin apua opiskelijaterveydenhuollon kautta. Psykologi oli ensimmäinen terveydenhuollon ammattilainen, jolle Erika kertoi tapahtuneesta.

– Psykologi vähätteli ja sanoi, että voisikohan kuvauspelkosi johtua siitä, että olet nyt ymmärtänyt olevasi huonompi laulaja kuin kuvittelit. En pystynyt puolustautumaan, koska olin niin rikki. Oloni oli pieni, haavoittunut ja avuton.

Päällimmäisenä tunteena oli valtava häpeä. Erika syytti tapahtuneesta itseään.

Seri-tukikeskuksessa ihminen autetaan psyykkisen toipumisen alkuun. Psykologi Pertti Hakkarainen suunnittelee, organisoi ja osin toteuttaakin hoitoa. Tarjolla on myös sosiaalityöntekijän ja sairaalapastorin apua.

Ensikäyntiin keskuksessa menee kahdesta kolmeen tuntia. Käynnin aikana annetaan tietoa rikosuhripäivystyksestä, raiskauskriisikeskus Tukinaisesta sekä Tyttöjen ja Poikien talosta. Uhrilta kysytään, saavatko vapaaehtoiset olla häneen suoraan yhteydessä. Lisäksi tarjotaan ilmainen B-hepatiittirokotus.

Potilas käy Hakkaraisen puheilla keskimäärin viisi kertaa, jonka jälkeen hänet ohjataan tarvittaessa jatkohoitoon vapaaehtoissektorin toimijoille tai hänestä voidaan kirjoittaa lähete psykiat­rian konsultaatiopoliklinikalle. Jonot psykiatrian palveluihin ovat usein pitkät, minkä takia Hakkarainen tapaa potilaita joskus useamminkin. Monesti potilaalla on jo valmiiksi hoitokontakti, mikä auttaa purkamaan tapahtumaa.

Psykologi kuuntelee ja kertoo, millaisia oireita seksuaalirikoksen jälkeen tyypillisesti tulee ja kuinka niitä voi käsitellä. Takaumat ja pelot ovat yleisiä oireita. Tärkeintä on, etteivät oireet ala kroonistua.

Tärkeintä on rauhallisuus, lämpö ja tuomitsemattomuus.

Hakkaraisen mukaan uhrin ensikohtaaminen on erittäin tärkeä. Tärkeintä on rauhallisuus, lämpö ja tuomitsemattomuus. Kun terveydenhuollon ammattilainen pystyy käsittelemään asiaa rauhallisesti, uhri saa viestin, että tapahtunut ei ole maailmanloppu. Hoitaja ei voi viedä pois potilaan pahaa oloa, mutta hän voi olla edesauttamassa sitä, että potilas hakeutuu jatkohoitoon.

– Toipumisen kestossa on valtavasti yksilöllisiä eroja. Usein seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen nostaa esiin perustavanlaatuisia kysymyksiä: olenko turvassa, voinko luottaa ihmisiin, miten paljon voin itse vaikuttaa siihen, mitä minulle tapahtuu?

Jos kysymykset ovat vaivanneet jo aiemmin, niiden käsittelemisessä voi mennä pitempään. Jos niitä ei käsittele, ne voivat Hakkaraisen mukaan vaikuttaa vuosikymmeniä siihen, miten ihminen suhtautuu seksuaalisuuteen ja ylipäätään maailmaan.

Vuonna 2014 voimaan tullut Istanbulin sopimus velvoittaa EU-maita perustamaan keskuksia seksuaaliväkivallan uhreja varten.

– Minulle Istanbulin sopimus oli unelmieni täyttymys, koska tällainen toiminta oli puuttunut Suomesta, sanoo pitkään seri-kätilönä työskennellyt Leena Malmi.

Hän on ollut mukana suunnittelemassa ja perustamassa Helsingin tukikeskusta. Hän on myös käynyt auttamassa Suomen muita tukikeskuksia alkuun yhdessä Pertti Hakkaraisen ja Seri-tukikeskuksen lääkäreiden kanssa.

Jokaiselle näytteelle on pussi, joka kertoo, mistä päin kehoa näyte on otettu.

Helsingin keskus avattiin toukokuussa 2017. Perustamisen jälkeen siellä on käynyt ensikäynnillä yli tuhat seksuaalirikoksen uhria, eli noin yksi henkilö päivässä.

– Suuri määrä ei kerro raiskauksien lisääntymisestä vaan siitä, että niistä ilmoitetaan herkemmin. Toivoisimme, että meille uskaltautuisi enemmän miehiä, ulkomaalaistaustaisia ja perheväkivallan uhreja.

Miehiä keskuksessa on käynyt alle 50 ja transsukupuolisia kymmenkunta.

Uhreista lähes 80 prosenttia on saapunut Seri-tukikeskukseen kolmen päivän kuluessa tapahtuneesta. Lähes puolet on tullut ensimmäisen vuorokauden aikana. Viimeistään Seri-tukikeskukseen pitää hakeutua kuukauden kuluessa tapahtuneesta.

Iältään uhrit ovat olleet 12–78 vuotiaita. Alle 16-vuotiaiden tutkimukset hoidetaan Lastensairaalassa, mutta Seri-tukikeskuksen kätilö menee gynekologin kanssa avuksi näytteenottoon.

Tyypillinen uhri on 20–24-vuotias nainen, joka on ollut tapahtumahetkellä päihtynyt. Usein taustalla on valmiiksi psyykkisiä ongelmia. Pikkujoulut ja helleaallot näkyvät piikkinä tilastossa. On kuitenkin harvinaista, että joku ilmestyisi puskasta ja raiskaisi. Kolmessa tapauk­sessa neljästä raiskaaja on tuttu.

Uhrin tyypillinen ajatus on, onko minussa jotain sellaista, että olen ansainnut tällaisen teon?

– Usein uhri syyttää itseään siitä, miten hän ei voinut tajuta tätä etukäteen. Miten sellaista voi tajuta, mitä tekijä itsekään ei vielä tiedä? Usein nämä ovat hetkessä syntyviä tekoja, jotka eivät sisällä pirullisia juonia. Sellaisiakin toki on, mutta vähemmän, Pertti Hakkarainen selvittää.

Toinen uhrin tyypillinen ajatus on, onko minussa jotain sellaista, että olen ansainnut tällaisen teon?

– Meillä on uskomus, että me saamme, mitä olemme ansainneet. Kukaan ei ole ansainnut seksuaalista väkivaltaa tai väkivaltaa ylipäätään. Ihmisellä on psyykkinen tilaus ajatella niin, että jos tein nämä virheet itse ja jos ne korjaisin, olisin turvassa.

Erika sai rikosuhripäivystyksen kautta terapeutin, jonka kanssa hän pystyi viimein purkamaan tapahtunutta. Terapiaan kului kaikkiaan kolme vuotta. Se ei ollut helppoa; Erika itki joka päivä. Oli päiviä, jolloin hän vain halusi kyyhöttää peiton alla turvassa. Osa Erikalle silloin läheisistä ihmisistä ajatteli, että tapahtunut oli Erikan oma syy.

– Se ei auttanut asiaa. Jos annat yhdenkin kerran ymmärtää, että tapahtuma on uhrin oma vika, se ihmissuhde on menetetty, Erika sanoo.

Samaan aikaan käynnissä oleva oikeusprosessi oli Erikan mielestä yhtä helvettiä. Hän oli kolmessa oikeudenkäynnissä todistajana ja vastasi tekijöiden puolustusasianajajien kysymyksiin. Tekijät saivat lopulta syytteen törkeästä raiskauksesta ja heidät tuomittiin vankilaan.

– Jossain kohtaa oli vain lopetettava olemasta uhri. Olin sairaanhoitajaopintojeni aikana vaihdossa Turkissa. Muistan sen hetken siellä, kun saatoin ensi kertaa kunnolla hengittää. Uskalsin alkaa elää uudelleen.

Seri-keskuksen kätilöiden työhön kuuluu tutkimusten lisäksi paljolti puhelimessa olemista. Jos potilas ei saavu sovittuna aikana seurantanäytteisiin, hänelle soitetaan aina perään ja kannustetaan niihin. Ilmainen B-hepatiitin vahvistusrokote on ollut hyvä porkkana saada uhri käymään uudelleen. Silloin voi kysyä, miten hän voi. Yleensä jo paljon paremmin.

– Toisinaan kuulee, että näyttö ei riittänyt syytteen nostamiseen. Se on aina kurjaa uhrin toipumisen kannalta. Työmme riskinä on myötätuntouupumus. Joskus tuntuu, että haluaisi tehdä enemmän, mutta rajat on tiedettävä. Meitä auttaa säännöllinen työnohjaus, Pia Vatanen kertoo.

Työ on silti palkitsevaa.

– Kaikilla terveydenhuollon ammattilaisilla on yhteistä se, että haluaa auttaa. Tässä auttamisen tunne on koko ajan läsnä. Joskus voi olla, että täällä käynti saa potilaan hoidon piiriin ja hänen elämässään ylipäätään tapahtuu käänne parempaan, miettii kätilö Liisi Lappalainen.

Erika Isohanni joutui seksuaalirikoksen uhriksi vuosia sitten. Hän on käsitellyt asian niin, ettei se häiritse.

Jutun Erika ei ole keksitty henkilö eikä hänen nimeään ole muutettu. Hän on sairaanhoitaja Erika Isohanni, jolle oikeasti tapahtui näin. Hän kertoi raiskauksestaan viime syksynä julkisesti Twitterissä, koska yksi rikoksen tekijöistä oli ottanut häneen yhteyttä Facebookin kautta. Rikoksen tekijä oli sitä mieltä, että hän ei ollut tehnyt oikeasti mitään.

– Ensin tuli paniikki, että tuleeko se kohta ovelle. Sitten tuli viha, kuinka se kehtaa! Sitten tuli voima, että tästä on koiduttava jotakin hyvää. Päätin puhua asiasta julkisesti.

Erika sai Twitterin kautta valtavasti viestejä, niin naisilta kuin miehiltäkin. Monet olivat kokeneet seksuaalista väkivaltaa. Erika päätti antaa äänen sellaisille, jotka tuntevat häpeää ja ovat hiljaa.

– Viestini on, että raiskauksesta voi selvitä ja apua saa. Minä olen käsitellyt asian ja pystyn auttamaan muita. Tapahtunut ei ole enää maton alla. Voin ottaa sen ikään kuin kirjan kirjahyllystä – ilman hätää ja paniikkia – ja tarkastella sitä.

Erika työskentelee sairaanhoitajana Lempäälän terveyskeskuksen päivystyksessä. Toisinaan sisään tulee potilaita, joita on kohdannut valtava kriisi. Erika tietää, että potilas miettii, onko hoitajalla kiire. Ja että kiinnostaako Erikaa oikeasti potilaan asia.

– Vaikka minulla olisi miten kiire tai olisin kuinka väsynyt, tärkeintä on pysähtyä. Antaa potilaan kertoa tapahtunut ilman, että olettaa mitään. Jos en juuri silloin pysty muuten auttamaan, niin kirjoitan lapulle puhelinnumeron, mihin voi soittaa.

 

Seri-tukikeskukset

  • Seri tarkoittaa seksuaalirikosta.
  • Helsingin Naistenklinikalla sijaitseva Seri-tukikeskus on Suomen ensimmäinen. Se avattiin toukokuussa 2017. Pääkaupunkiseudulla asuvien lisäksi Seri-tukikeskuksessa hoidetaan pääkaupunkiseudulla tapahtu­neiden raiskausten uhrit.
  • Sittemmin keskuksia on perus­tettu myös Turkuun, Tampereelle, Kuopioon ja hiljattain Ouluun.
  • Pienempiä Seri-tukikeskuksia eli niin sanottuja satelliittituki­keskuksia perustetaan keskussairaalakaupunkeihin. Tarkoituksena on, että hoito olisi tasa­laatuista kaikkialla Suomessa.
  • Istanbulin sopimus on Euroopan neuvoston yleissopimus, joka velvoittaa ehkäisemään ja torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa. Suomessa sopimusta sovelletaan myös miehiin ja poikiin.

Mainos
Mainos