Muista: Anna asiakkaan määritellä sukupuolensa, perheensä ja perheenjäsentensä roolit. Käytä perheenjäsenistä niitä termejä, joita perhe itse käyttää.
2. Adoptioäiti vie lapsensa päivähoitoon. Lapsi ei haluaisi jäädä vaan alkaa itkeä äitinsä perään. Toisen lapsen isoäiti kysyy lastenhoitajan kuullen adoptioäidiltä, milloin lapsi on viimeksi tavannut oikean äitinsä.
On tavallista, että erilaiset perheet herättävät keskustelua, mietintää ja erilaisia oletuksia. Varhaiskasvatuksessa henkilökunnan on hyvä olla tietoinen, missä määrin lapsi tuntee taustaansa. Jos perhe on avoin adoptioon liittyvistä asioista, lastenhoitaja voi kertoa lapsen olevan adoptoitu ja että hänen äitinsä on oikea äiti. Hoitaja voi keventää tilannetta ja jatkaa, että päivän mittaan osalle lapsista saattaa tulla ikävä vanhempiaan, mutta päivähoidossa osataan kohdata sellaiset tilanteet.
Aikuisten tulisi oppia lasten avoimuudesta. Lasten mielestä oma perhe on tavallinen ja muut perheet mielenkiintoisia. Lapsi ei arvota eri perheitä.
Muista: Adoptiovanhempien kanssa kannattaa keskustella, kuinka he toivovat, että lapsen taustaa käsitellään päivähoidossa.
3. Pariskunta saapuu sairaan lapsen kanssa terveyskeskukseen sairaanhoitajan vastaanotolle. Isä on kantasuomalainen ja äiti kotoisin Brasiliasta. Äiti osaa heikosti englantia ja suomea. Hän on selvästi huolissaan, minkä myös lapsi aistii. Lapsi on korvakivun vuoksi rauhaton. Sairaanhoitaja sanoo, että lapsen temperamentti tulee varmaan äidin kulttuurista. Sairaanhoitaja tuskin katsoo naista silmiin. Hän puhuu vain miehelle.
Kielimuuri hankaloittaa monikulttuuristen perheiden arkea. Kun puolisoista toinen on suomenkielinen, käy usein niin, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen puhuu vain suomea osaavalle. Myös kulttuurien heikko tuntemus voi aiheuttaa vääriä oletuksia ja johtaa tilanteisiin, jotka koetaan jopa loukkaaviksi.
Akuutissa tilanteessa voi olla vaikea saada paikalle tulkkia. Kielimuurista huolimatta hoitajan tulisi pystyä rauhoittamaan äitiä ja saada hoidon kannalta olennainen tieto. Isä pystyy todennäköisesti toimimaan tiedonvälittäjänä.
Hyvääkin tarkoittavat kommentit saattavat loukata. Sen sijaan, että kysyisit, kuinka sinun tai puolisosi kulttuurissa toimitaan, on parempi kysyä, kuinka nämä asiat tehdään teidän perheessänne.
Muista: Ketään ei saa jättää huomiotta. Vältä kulttuuriin liittyviä oletuksia ja osoita puheesi koko perheelle.
4. Uusperheen 13-vuotias tyttö saa lähetteen nuorisopsykiatriselle osastolle. Tytön on vaikea hyväksyä uutta perhekuviota. Hän on erittäin masentunut. Psykiatrinen sairaanhoitaja alkaa heti selvittää, ketkä vanhemmista voivat toimia huoltajina missäkin tilanteessa.
On tavallista, että perheen lapsi alkaa oireilla vasta siinä vaiheessa, kun vanhempi on jo edennyt seuraavaan vaiheeseen ja etsii uutta kumppania. Tällöin vanhempi voi luulla virheellisesti, että nuori reagoi uuteen parisuhteeseen eikä eroon.
Psykiatrisen sairaanhoitajan tulisi antaa nuorelle tilaa kertoa, ketkä kuuluvat nuoren mielestä hänen perheeseensä. Tämä voi olla ainoa paikka, jossa nuori voi kertoa tilanteesta oman ehyen kertomuksensa. Usein riittää, että lapsella on yksi kuunteleva aikuinen.
Sijais- ja uusperhekuviot saattavat kuulostaa sekavilta. Sote-alan ammattilaisen voi olla vaikea selvittää, kuka lapsista asuu, vierailee tai vuoroasuu missäkin ja keitä ovat kaikki vanhemmat. Vaikka tilanteet olisivat monimutkaisia, ne pystyy selvittämään kohtuullisen helposti, jos vanhemmat ovat keskenään hyvissä väleissä. Jos taustalla on kipeitä eroja ja selvittämättömiä riitoja, palvelutilanteet ja niistä tiedottaminen voivat olla vaikeampia.
Muista: Ammattilaisen tehtävä on kuulla nuoren tunteet ja huolenaiheet. Ratkaisut ovat tilannekohtaisia. Tärkeintä on pitää lapsen etu keskiössä. Luottoaikuinen voi olla vaikkapa kummi tai mummi.
5. Nelihenkisen perheen isä on kuollut sairastettuaan nopeasti edenneen syövän. Perheen 15-vuotias poika tulee kouluterveydenhoitajan vastaanotolle valittamaan vatsavaivojaan. Terveydenhoitaja tietää perhettä kohdanneesta surusta, mutta hän ei ota sitä puheeksi vaan kyselee vain vatsan toiminnasta.
Kuolema on vaikea aihe myös sote-alan ammattilaiselle. Helpompi on puhua vaikka vatsan toiminnasta – ja toki siitä voi aloittaa. Ensiksi voi kysyä, kuinka kauan vatsa on vaivannut. Terveydenhoitaja voi jatkaa kertomalla tietävänsä, että perhettä on kohdannut suuri suru ja että on tavallista reagoida vatsallaan. Hoitajan kannattaa kertoa, että erilaiset tunteet, kuten viha ja suru, ovat luonnollisia ja kuuluvat elämään. Ne kannattaa kohdata ja käsitellä.
Kuolemasta ja surusta kysyttäessä jokainen sana tuntuu vaikealta ja jokainen lause on typerä. On tärkeää, että asiasta puhutaan silti rehellisesti. Vanhemman, lapsen tai puolison menettäneeltä on tärkeää kysyä, mitä sinulle kuuluu.
Muista: Surusta pitää uskaltaa puhua ja kuolleita perheenjäseniä on tärkeää muistella. Ammattilaisen tulee aina varmistaa, millaista apua henkilö tarvitsee ja onko hän saanut sitä.
Kuvituksen kortit: Emma & Elias -projekti
Asiantuntijana: suunnittelija Jenni Kerppola, Monimuotoiset perheet -verkosto.
Lähteenä myös: Kaikkien perheiden Suomi: Monimuotoiset perheet nyky-yhteiskunnassa. Opettajan opas sosiaali- ja terveydenhuollon opintoihin, monimuotoisetperheet.fi
