Nimeltään tai ulkonäöltään samankaltaisissa lääkkeissä piilee riski.
Sisältö eri, mutta lääkepakkaukset näyttävät hämäävän samankaltaisilta. Toisinaan taas nimi kuulostaa melkein samalta, vaikka lääke on eri.
Englanniksi puhutaan look alike ja sound alike -lääkkeistä eli lasa-lääkkeistä. Turvallinen lääkehoito-opas käyttää termiä näköisnimiset. Niiden riskeistä on keskusteltu 1970-luvulta lähtien.
Yhdysvalloissa lääkitysvirheistä 33 prosenttia johtuu lääkevalmisteiden samannäköisyydestä. Valmistenimien samankaltaisuus selittää virheistä 25 prosenttia. Virheiden tiedetään aiheuttaneen pysyviä vaurioita ja kuolemantapauksia.
Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa (Oys) tehdyssä selvityksessä 87 prosenttia lääketyöhön osallistuvista oli sitä mieltä, että osastolla on sekaantumisvaarassa olevia toisiaan muistuttavia lääkkeitä.
Yleisimpiä lasa-virheitä ovat väärän lääkkeen, lääkevahvuuden, lääkemuodon tai lääkemäärän jakaminen. Virheitä voi tapahtua myös, kun potilaiden kotilääkitystä siirretään potilastietojärjestelmään.
Ihmisen tekemässä työssä on aina sekaannuksia. Niiden riskiä ei voida täysin poistaa, mutta sitä voidaan pienentää keskustelemalla asiasta työpaikalla.
Lääkkeet saavat lempinimiä ja lyhenteitä, joihin liittyy väärinkäsityksen riski. Lääkkeistä myös puhutaan sekä vaikuttavan aineen nimellä että valmistenimellä.
Virheiden poissulkemiseksi suullisesti annettu lääkemääräys pitäisi toistaa sen määränneelle lääkärille. Riskiä pienentää myös se, että lääkäri sanoo lääkkeen tietojen lisäksi käyttöaiheen.
Lääkehoidon toteuttajat saattavat siirtää lääkärin kirjallisia lääkemääräyksiä potilaiden lääkityslistoille. Virheet voivat liikkua myös kirjallisissa määräyksissä, jos niissä käytetään slangia ja lyhenteitä.
Oysin selvityksessä todettiin, että näköisnimisten lääkkeiden riskit oli tiedostettu monilla osastoilla. Tästä kertoivat varoituslaput ja punakynämerkinnät pakkauksissa ja hyllyillä.
Tosiasiassa pakkausten merkitseminen on kielletty. Pakkauksiin ei saisi merkitä tutumpaa kauppanimeä (esimerkiksi Bisoprololin kohdalle ”Emconcor”), sillä tähän liittyy sekaannuksen riski. Parasta olisi merkitä säilytyspaikkaan eli hyllyyn tai laatikkoon vahvuusaste (esimerkiksi ”vahva morfiini”) ja säilyttää se eri paikassa kuin laimeampi.
Lasa-lääkkeet kannattaa säilyttää erillään ja niiden säilytyspaikat on syytä merkitä. Yksikkökohtainen lasa-listaus on hyvä sisällyttää yksikön lääkehoitosuunnitelmaan.
Muualla maailmassa käytetään myös isoin kirjaimin merkitsemistä (esimerkiksi ”fluOXETine” ja ”fluVOXAMine”). Suomessa tätä ei tiettävästi ole kokeiltu.
Lasa-parien määrää voidaan vähentää järkeistämällä lääkevalikoimaa.
Kun kaksoistarkistus tehdään huolellisesti, lääkevirheen mahdollisuus pienenee.
Potilaan lisäksi lääkitysvirheistä kärsii virheen tekijä. Lääkehoitoprosessin kehittämisessä on potilasturvallisuuden lisäksi kyse myös työsuojelusta.
Eri vahvuudet sotkeentuvat helposti. Oulun yliopistollisen keskussairaalan selvityksessä löytyi paljon lasa-pareja, joissa vaikuttavan aineen pitoisuus on eri.
Absenorin entero-muoto ja debot-muoto sekaantuvat herkästi. Lääkkeet imeytyvät eri tavalla.
Ei näin. Tobramysiini-pulloihin on merkattu korostuskynällä vahvuudet. Parempi tapa olisi merkitä vahvuus säilytyspaikkaan.
Kaliumkloridia ja natriumkloridia säilytetään usein vierekkäin. Sekaantumisvaaraa voi pienentää huomiolapulla säilytyspaikassa.
Asiantuntijoina proviisori Outi Laatikainen, lääkehoidon koordinaattori Sami Sneck ja dosentti, erikoislääkäri Miia Turpeinen Oysista. Lähteenä myös: Suomen Lääkärilehti 25–32/2016.
