Sairaanhoitaja Marja Takkinen ja saattohoitotiimin muut hoitajat ovat myös omaisten tukena. Nils Grotenfelt kutsuu vaimoaan hoitanutta Marjaa edelleen enkeliksi. Kuva: Paula Myöhänen

Saattohoidosta jäi puolisolle hyvät muistot – hoitajien ammattitaito teki valtavan vaikutuksen

Syöpää sairastanut Kerstin Grotenfelt halusi asua kotona elämänsä loppuun asti. Hänen miehensä Nils teki toiveesta totta yhdessä kotihoidon ammattilaisten kanssa.

Kun Kerstin Grotenfeltin syöpä uusiutui ja paheni vuonna 2017, hän ja hänen miehensä Nils Grotenfelt päättivät, että Kerstin hoidetaan kotona niin pitkään kuin mahdollista. Käytännössä se tarkoitti kotihoidon puoleen kääntymistä ja hoitosuunnitelman tekemistä.

”Vaihtoehtona olisi ollut, että Kerstin olisi raahattu toistuvasti ambulanssilla johonkin. Kaikki sujui jouhevammin tässä kotona”, Nils muistelee.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Kotihoidon fysioterapeutin kanssa Nils ja Kerstin tekivät arvion tarvittavista apuvälineistä. Kerstinin makuuhuoneeseen tuotiin sairaalasänky apuvälineyksiköstä ja yksi kaapeista tyhjennettiin lääkkeitä ja kotihoidon kautta saatuja hoitotarvikkeita varten.

Kotihoidossa ja erityisesti kotisaattohoidossa hoitajat ovat säännöllisesti potilaan kotona, tavallaan kylässä toisen ihmisen luona. Pienet asiat vaikuttavat siihen, millaisiksi kohtaamiset muodostuvat ja miten potilas ja omaiset ne kokevat.

Sairaanhoitaja Marja Takkinen Essoten kotihoidosta muistaa, miten häntä jännitti ennen ensimmäistä käyntiä Nilsin ja Kerstinin kotona Juvalla. Syynä oli kieli. Kerstinin äidinkieli oli ruotsi, Marjan taas suomi.

”Mietin, miten kommunikointi onnistuu, mutta hyvin pärjättiin suomeksi ja savoksi ja vähän ruotsiksikin. Muistan kun jossain kohtaa nauraa rätkätettiin porukalla ja ajattelin, että nyt meillä on tasavertainen ja hyvä hoitosuhde. Ollaan samalla puolella kaikki.”

”Ystävällisyys ja kunnioitus, jolla kotihoidon hoitajat kohtasivat Kerstinin, teki valtavan vaikutuksen”, Nils Grotenfelt sanoo.

Nilsiin teki vaikutuksen erityisesti se, että saattohoitovaiheessa Kerstiniä kävivät hoitamassa pääasiassa samat hoitajat. He valikoituivat häntä jo aiemmin hoitaneen tiimin sisältä. Hoitajat tulivat tarpeen mukaan, ja heillä oli mahdollisuus tehdä useampia käyntejä päivässä aamu- ja iltavuorojen aikana.

”Tiimin jäsenet olivat eri-ikäisiä, ja kaikilla oli oma taustansa, elämänkokemuksensa ja persoonallisuutensa. Mutta jokainen heistä kohtasi Kerstinin ystävällisesti ja kunnioittavasti kukin omalla tavallaan.”

Tutut hoitajat oppivat tuntemaan paikat, tavat ja Kerstinin toiveet. Nilsin ei tarvinnut selostaa samoja asioita yhä uudestaan.

Sairaanhoitaja Marja Takkisen mukaan pienet asiat ovat usein merkityksellisiä.

”Tärkeää voi olla se, miten hiuksia pestään ja miten ne laitetaan pesun jälkeen. Perheen ja läheisten tukeminen on helpompaa, kun kasvot ovat tutut ja yhteistä polkua on jo takana.”

Tärkeää on myös se, että hoidettavalle kerrotaan toimenpiteistä.

”Niistä on kerrottava aina, olipa asiakas tajuissaan tai ei. Aina kosketetaan ja sanotaan, kuka olen ja mitä sinulle teen.”

Nilsin mukaan kunnioittava kohtaaminen näkyi esimerkiksi siinä, että hoitajat aina koputtivat Kerstinin makuuhuoneen oveen ja odottivat kutsua tulla peremmälle.

”On herkkä tilanne, kun tullaan toisen kotiin, makuuhuoneeseen asti, ja autetaan hyvinkin intiimeissä asioissa. Koputus on pieni kunnioituksenosoitus ihmiselle, joka on avuton ja toisten armoilla.”

Marja Takkinen on työskennellyt kotihoidossa yli 20 vuotta, ja kotisaattohoidosta on tullut hänelle vähitellen sydämen asia. Marjan mukaan kotisaattohoitoa tekevän on oltava sinut kuoleman kanssa. Hoitaja tarvitsee kuulevat korvat, herkät kädet ja suuren sydämen.

Kotisaattohoidossa hoitajan on oltava sinut kuoleman kanssa.

Parhaillaan Marja käy palliatiivisen erityisosaamisen koulutusta, josta hän on saanut lisää eväitä työhönsä.

”Jokainen syntymä ja jokainen kuolema on ainutlaatuinen. Olen valmis tekemään kaikkeni noissa tilanteissa”, Marja sanoo.

Kotisaattohoito on yhteistyötä, joka onnistuu, kun kaikki osapuolet sitoutuvat siihen. Juvalla kotisaattohoidon ehtona on se, että asiakkaalla on omainen tai läheinen, joka pystyy asumaan saattohoidon ajan hänen luonaan. Kerstininkään saattohoito ei olisi onnistunut ilman puolison ja lasten tukea.

Kun Kerstinin tilanne huononi, hoitajat opettivat Nilsille, miten lääkkeitä annostellaan ja apuvälineitä käytetään. Nils oli myös läsnä ja käänsi keskustelua silloin, kun Kerstin oli väsynyt eikä jaksanut yrittää suomeksi puhumista.

”On tärkeää, että ihminen saa puhua omaa äidinkieltään ja tulee ymmärretyksi. Äidinkielellä pystyy sanoittamaan syvimmät tunteet eri tavalla kuin muilla kielillä”, Marja sanoo.

Kun kotihoidon hoitajat eivät olleet paikalla, Nils piti heihin yhteyttä puhelimella. Nilsin mukaan viesteihin vastattiin nopeasti.

”Ei koskaan tarvinnut miettiä, että olisimme jotenkin pudonneet tuolien väliin.”

Välillä Kerstin halusi puhua lähestyvästä kuolemasta tai muista häntä huolettavista asioista jonkun muun kuin aviomiehensä kanssa. Silloin Marja oli läsnä. Myös Nils keskusteli Marjan kanssa ja sai tukea.

”Vierellä olo ja toisen ihmisen kärsimyksen näkeminen on aika murtavaa. Joskus pitää saada tukea, ja sen Marjalta sain. Hänellä riitti aikaa istua hetkeksi alas ja kuunnella”, Nils sanoo.

Tutkimusten mukaan saattohoidosta 60 prosenttia on läheisten tukemista. Se edellyttää hoitajalta herkkiä tuntosarvia ja tilannetajua.

”Asioita pitää osata välillä poimia lauseiden väleistä ja huomata, milloin toinen ihminen kaipaa puhumista. Kullanarvoinen hetki keskusteluun saattaa syntyä vaikkapa silloin, kun omainen lähtee saattamaan hoitajaa pihakuistille tai autolle. Voi tulla tunteenpurkaus, jota omainen ei ole pystynyt aiemmin näyttämään. Silloin hoitajan on löydettävä keinot, joilla tukea omaista”, Marja sanoo.

Saattohoidosta 60 prosenttia on läheisten tukemista.

Nilsille jäi tunne, ettei hoitajilla ollut koskaan kiire, kun he olivat heidän luonaan.

”Varmasti oli toisia paikkoja odottamassa ja asioita hoidettavana, mutta he tekivät aina kaiken rauhassa loppuun asti”, Nils sanoo.

Viimeisen yhteisen kesän aikana Nils ja Kerstin matkustivat Ruotsiin, jossa Kerstinillä oli talo ja paljon muistoja. He viettivät siellä pari kuukautta kahdestaan.

”Matkustaminen oli harkittu riskinotto. Ajattelimme, että siinä vaiheessa elämää on tärkeä tehdä asioita, jotka tuovat iloa. Ajattelimme, että eihän auto ole sen huonompi paikka kuolla kuin mikään muukaan.”

Matkasta keskusteltiin ja sovittiin ennakkoon kotihoidon kanssa. Kun Kerstin kävi Ruotsissa verikokeessa, Marja katsoi tulokset läpi lääkärin kanssa ja oli muutenkin puhelimen päässä tukena.

”Muistan, kun sain valokuvan, jossa Kerstin istui Ruotsin huvilallaan kukkien keskellä. Se oli hänen toinen kotinsa, jossa hänen oli tärkeä päästä käymään. Kuvasta tuli itsellekin hyvä mieli”, Marja muistelee.

Kerstin nukkui pois Juvan kodissa vuonna 2019. Hän sai olla loppuun asti läheistensä kanssa.

”Kuoleman hetki oli rauhallinen ja kaunis, koska saimme olla kotona ja saimme tarvittavan tuen ja avun”, Nils sanoo.

”Kutsun vieläkin Marjaa enkeliksi. Hän on ihminen, jota kunnioitan syvästi. Viisas, empaattinen, rauhallinen ja hieno ihminen.”

Teksti Hanna Moilanen, kuvat Paula Myöhänen

Lue lisää:

Kotisaattohoito onnistuu, kun pieni porukka ottaa siitä vastuun

Mainos
Mainos

Kommentit

Käyttäjän Jaana Niemi kuva

Hienoa, että Juvalla toimii näin hyvin. Edelleenkin olen katkera miten kävi isäni kohdalla. Meillä ei ollut minkäänlaista sovittua hoitosuunnitelmaa, toki oli numero minne soittaa, mutta kotona ei järjestetty yhteistä palaveria tmv. Jäi sellainen kuva, että päävastuu hoitamisesta, lääkehoito mukaanlukien jäi 81v äidilleni. Hoitajat vaihtuivat jatkuvasti& kirjaamiseen meni todella paljon aikaa. Alkuun olisi ehdottomasti tarvittu infoa esim. siitä, mitä tarkoittaa saattohoito kotona& mitenkä vastuuta jaetaan. Omainen on uudessa tilanteessa& shokissa. Silloin ei ajatus kulje normaalisti.