Reetta Karhu nauttii rauhaisasta elämästä Medewin kylässä Balilla. Kuva: Reetta Karhun kotialbumi

Sapattivapaata Balilla viettävä hoitaja: Työarjessa väsyneenä unohtaa itsensä

Leikkaussalihoitaja Reetta Karhu myi omaisuutensa ja muutti paratiisisaarelle toteuttamaan unelmiaan.

Reetta Karhu on yltä päältä hiessä, sillä hän on ollut lenkillä katukoirien kanssa. Reetta toimii vapaaehtoistyöntekijänä balilaisessa eläinsuojeluyhdistyksessä Ubudin pikkukaupungissa. Yhdistyksen koiratarhalla hoidetaan hylättyjä, sairaita ja kaltoin kohdeltuja katukoiria.

– Sairaanhoitajan ammatista on tässä työssä apua. Tarkkailen esimerkiksi koirien hyvinvointia ja raportoin muutoksista eläinlääkärille, Reetta kertoo.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Reetta on koulutukseltaan sairaanhoitaja, lähihoitaja ja eläintenhoitaja. Lisäksi hän on suorittanut sosiaali- ja terveysalan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon johtamisesta ja kehittämisestä.

Hän on tehnyt lähes 20 vuotta vaativaa ja hektistä työtä akuutti- ja teho-osastoilla sekä leikkaussaleissa. Viimeiset vuodet hän on toiminut leikkausosaston esimiehenä.

– Kun on tehnyt näin pitkään töitä ainoina taukoinaan neljän viikon kesälomat, alkaa haaveilla pidemmästä vapaasta ja ulkomaille lähdöstä. Työarjessa väsyneenä sitä unohtaa itsensä. Mitä kaikkea sitä voisi tehdä ja oppia. Halusin kokeilla, mitä pidempi vapaa toisi pintaan.

Reetta tahtoi myös opiskella ravitsemustieteitä. Hän päätti jäädä opintovapaalle ja yhdistää siihen miehensä kanssa pitkän ulkomaanmatkan. Pariskunta lähti matkaan syyskuussa 2017. He kiertelivät Australiassa, Filippiineillä, Malediiveilla ja Sri Lankassa sekä suurimman osan ajasta Indonesian Balilla.

Alkumatkan aikana Reetan oli vaikea päästä irti työmoodista.

– Tykitin kursseja menemään ja palautin tehtäviä etuajassa. Sitten tajusin, että eihän tässä ole mitään järkeä.

Uuden, kiireettömämmän elämänrytmin löytäminen otti aikansa.

Eläinrakas Reetta oli tutustunut BAWA-eläinsuojeluyhdistykseen jo aikaisemmilla Balin-reissuillaan. Yhdistyksen kuukausilahjoittajanakin hän oli toiminut jo vuosia. Nyt hän päätti pestautua vapaaehtoiseksi.

Reetta muistuttaa, että koiranpito Balilla on erilaista kuin Suomessa. Balilla koirat kulkevat kaduilla irrallaan. Ne pärjäävät siellä hyvin, jos vain saavat ruokaa ja tarvittaessa hoitoa. Parhaimmillaan ne ovat koko kylän yhteisiä vahtikoiria.

– Bali-koirat ovat katuviisaita. Yleensä niillä on hyvä elämä siellä missä ovat, mutta jos koira on nälkiintynyt ja sairas, kannattaa ottaa yhteyttä eläinsuojeluyhdistykseen, Reetta painottaa.

BAWA-yhdistyksellä on ympärivuorokautinen ambulanssi, jonka voi soittaa paikalle. Eläimen voi myös viedä klinikalle hoidettavaksi, jos on valmis maksamaan pienen klinikkamaksun.

Alkuun Reetalle oli raskasta nähdä kaltoin kohdeltuja koiria. Huomatessaan, että koiratarha on väliaikainen ratkaisu, hän pystyi suhtautumaan tyynemmin. Niin balilaiset kuin länsimaalaisetkin adoptoivat koiria muun muassa vahtikoiriksi.

– Koira on täällä kodin paras murtosuoja. Melkein kaikki tänne tuodut koirat saavat uuden kodin.

Koiratarhalla eläinlääkäri ja vakihenkilökunta vastaavat koirien terveydenhoidosta, lääkitsemisestä ja ruokinnasta.

– Sairaanhoitajana osaisin rokottaa ja lääkitä koiria, mutta ulkomaalaisena en saa tehdä sitä. Voin vain avustaa lääkäriä, Reetta selvittää.

Vapaaehtoisten tehtävänä on muun muassa ulkoiluttaa ja pestä koirat. Yli 30 asteen lämpötilassa se edellyttää hyvää fyysistä kuntoa. Yksi tärkeä tehtävä on koirien sosiaalistaminen.

– Tänne tulee traumatisoituneita koiria, jotka pelkäävät kuollakseen ihmisiä.

Reetan mukaan koirien huono kohtelu johtuu enimmäkseen tietämättömyydestä. Eläinsuojeluyhdistys kiertääkin kouluissa opettamassa lapsille, että koiria ei saa kiusata eikä pitää liian lyhyessä hihnassa. Myös rokottamisesta ja sterilisoinnista kerrotaan.

Osaltaan huono kohtelu johtuu köyhyydestä. Koirien hoito jää retuperälle, koska kaikilla ei ole varaa hoidattaa ja lääkitä edes itseään.

Katukoirien päivittäinen ulkoiluttaminen on vapaaehtoistyöntekijöiden varassa, Reetta kertoo. Kuva: Stoorisoppi

 

Kun Reetan opintovapaa loppui viime toukokuussa, hän palasi miehensä kanssa Suomeen. Vapaan aikana Reetan työpaikalla oli tehty organisaatiouudistus, minkä vuoksi hän päätti siirtyä keikkatöihin. Viime kesän hän työskenteli opioidikorvaushoitopoliklinikalla Helsingissä.

– Päihdetyö oli minulle uusi aluevaltaus. Kun tuntee itsensä ja tietää, mihin pystyy, ei pelota tehdä uusia juttuja, Reetta miettii.

Pariskunta vuokrasi kesäksi kalustetun asunnon Helsingin keskustasta, sillä ennen vapaataan he olivat myyneet asuntonsa ja autonsa.

– Maallinen omaisuutemme on seitsemässä laatikossa äitini luona.

Omaisuuden myyminen oli osa elämänmuutosta. Reetalta on karissut matkan varrella kaikenlainen omistamisen halu.

– Rahaa voi aina säästää kulutetun tilalle, mutta kulutettua aikaa ei saa koskaan takaisin.

Kesän jälkeen pariskunta päätti jatkaa taukoa työelämästä ja palata Balille säästöjensä turvin.

Nyt he asuvat pienessä Medewin kylässä Länsi-Balilla. Arki on yksinkertaista. Aamuvirkku pariskunta herää viideltä ja lähtee surffaamaan. Vaihtoehtoisesti Reetta saattaa jäädä joogaamaan itsekseen. Illalla he vetäytyvät nukkumaan jo yhdeksän aikoihin bungalowiinsa.

Reetan miehen yhtenä tavoitteena oli oppia surffaamaan kunnolla. Siinä lajissa hän on kehittynyt jo valtavasti. Hän on löytänyt itsestään myös uuden taidon, musiikin tekemisen.

– Levänneenä luovuus lähtee liikkeelle.

Reetan koiratarhapäivät poikkeavat normiarjesta. Koska päivittäinen kulkeminen Medewistä Ubudiin ei ole mahdollista, hän työskentelee viikon putkeen aamusta iltaan. Niinä viikkoina hän asuu majatalossa koiratarhan lähellä.

Ystäväpiiri on välillä ihmetellyt pariskunnan ratkaisua, mutta Reetta pitää sitä elämänsä parhaimpana päätöksenä.

– Minulle elämän tarkoitus ei ole enää tehdä kolmen ihmisen töitä ja maata sitten zombina sohvalla, kun ei jaksa mitään muuta, kritisoi Reetta terveysalan henkilöstövajausta.

Pariskunta palaa Suomeen taas toukokuussa. Reetta uskoo, että hänelle riittää keikkatöitä niin paljon kuin jaksaa tehdä.

– Jatkuva murehtiminen on ollut minulle tyypillistä, mutta nyt olen yrittänyt opetella pois siitä ja elää hetkessä.

Nykyään Reetta pystyy tuijottamaan vaikka tunnin paikallaan huojuvaa rukoilijasirkkaa.

– On hieno tunne, kun voi olla tunnin aivan rauhassa eikä ole silti myöhässä mistään.

Teksti Tanja Harjuniemi

Mainos
Mainos