Temperamentti ei oikeuta huonoa käytöstä

Itsetuntemus on työkaveruuden tärkein rakennusaine.

”Minä nyt vaan olen tällainen persoona. En voi itselleni mitään. Minulla nyt vaan menee välillä hermot.”

Hyvä työkaveri ei ajattele näin. Ei, sillä hyvä työkaveri on vastuullinen ja rehellinen. Hän ei yritä ulkoistaa vastuuta omasta käytöksestään itsensä ulkopuolelle. Hän ymmärtää, ettei temperamentti tuo kenellekään vapautta kohdella muita huonosti.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Hyvä työkaveri on avoin eikä puhu selän takana tai luo erilaisia kuppikuntia työpaikalle. Työyhteisövalmentaja Anna Pylkkäsen mielestä selän takana puhuminen kertoo siitä, ettei halua hakea asioihin ratkaisuja tai ei koe olevan siihen keinoja. Kuppikuntia ihmiset luovat usein silloin, kun samassa työyhteisössä on toisistaan liiaksi poikkeavia tekemisen kulttuureita.

Pylkkänen on koulutukseltaan myös lähihoitaja ja tehnyt vuosia töitä akuuttihoidossa sekä vanhusten ja kehitysvammaisten hoidossa.

Sosiaalinen itsetuntemus on Anna Pylkkäsen mielestä hyvän työkaveruuden tärkein rakennusaine. Pylkkänen tarkoittaa sosiaalisella itsetuntemuksella kykyä havainnoida, mitä tuo töihin mukanaan. Tuonko innostusta vai lannistusta, hyvää mieltä vai apatiaa? Onko kriittisyyteni sellaista, joka johdattelee eteenpäin vai esitänkö vain kommentteja, jotka asettavat kapuloita rattaisiin?

Monella olisi Pylkkäsen mielestä parannettavaa sosiaalisessa itsetuntemuksessa.

– Kaikki lähtee yksilön kyvystä havainnoida sitä kortta, jonka kantaa työpaikan yhteiseen kekoon. Eli miten toimin ja reagoin suhteessa työkavereihin, miten kommunikoin ja mitä teen ja jätän tekemättä, Pylkkänen kuvailee.

– Jos kaikki havainnoivat vain toisiaan, koossa on työyhteisö, jossa kaikki tietävät, kuinka toisten pitäisi muuttua.

Ihmiset saattavat muistaa samasta tapahtumasta hyvinkin erilaiset asiat.

Jokaisessa kahden ihmisen kohtaamisessa on Anna Pylkkäsen mielestä oikeastaan kuusi ihmistä. Tilanteessa on se ihminen, jona näen itseni, ihminen, joka oikeasti olen, ja ihminen, jona toinen näkee minut. Vastaavasti tilanteessa on kolme versiota toisesta osapuolesta: todellinen ihminen, oma tulkintani hänestä ja toisen tulkinta.

Kun tiedostaa, että omat kokemukset ovat ensisijaisesti tulkintoja tilanteista, eivät absoluuttisia totuuksia, pääsee jo pitkälle.

– Suodatamme vuorovaikutustilanteissa valtavan määrän sanallista ja sanatonta informaatiota ja aivomme mukauttavat sen osaksi kokemusmaailmaamme. Huomaamme etenkin ne asiat, jotka tukevat aiemmin kokemaamme ja oppimaamme ja jotka istuvat omaan maailmankuvaamme ja historiaamme.

Ihmiset saattavat muistaa samasta tapahtumasta hyvinkin erilaiset asiat, koska huomio ja tunteet voivat kiinnittyä eri asioihin. Oma versio on siis rajallinen tulkinta ja jokaisella työyhteisön jäsenellä on oma tulkintansa. Tämän ymmärtäminen voi auttaa työkavereita tulemaan toisiaan puolitiehen vastaan.

Parannettavaa työyhteisöillä on myös hiljaisten kuuntelemisessa.

– Samassa työyhteisössä voi olla ihmisiä, jotka saavat äänensä, näkemyksensä ja tahtonsa kuuluviin ja joiden mielestä työyhteisö on tosi hyvä, ja toisia, jotka eivät koe näin, koska ovat hiljaisia.

Tiimipalavereissa pitää pysähtyä kuuntelemaan jokaisen näkemys. Mielipidettä esimerkiksi uudistuksesta kannattaa kysyä myös kirjallisesti.

– Hyvä tapa nostaa vaiettuja tai vaikeita asioita esille on huhupönttö, johon voi jättää anonyymisti lapun käytäväpuheesta tai huhusta, joka mietityttää, mutta jota on vaikea nostaa esille suoraan kasvokkain.

Huhupönttö voi olla vaikka oikea linnunpönttö tai jaettu tiedosto. Viestit voi käydä läpi esimerkiksi viikkopalaverissa.

Pylkkäsen kokemuksen mukaan monessa työyhteisössä sovunhaluinen enemmistö sopeutuu liikaa yhden äänekkäimmän vallankäyttäjän tahtoon. Siksi hyväksi työkaveriksi haluavan on paikallaan pohtia, millä keinoilla saa tahtonsa läpi. Jos vastaus on tyrkyttämällä tai heittäytymällä marttyyriksi, käytös ei ole reilua ja aikuismaista.

Kuinka sitten välttää kuppi­kuntia? Yksi merkittävä keino ovat vastuujaot.

– Näen paljon epäselviä vastuujakoja, jolloin kaikkien vastuulle tarkoitetut asiat jäävät aina tiettyjen ihmisten hoidettaviksi. Samalla työyhteisössä on vapaamatkustajia ja tilanne synnyttää helposti enemmän ja vähemmän tekevien kuppikunnat.

Tällaisia kaikkien vastuulle tarkoitettuja asioita voivat olla esimerkiksi ruoka- ja tarviketilausten tekeminen tai potilaiden omaisille viestiminen.

Vaikeneminen mahdollistaa vapaamatkustamisen.

Kuppikuntia ei pääse syntymään yhtä herkästi, jos vastuut jaetaan selkeästi ja niiden tasaista jakautumista seurataan aktiivisesti.

Anna Pylkkäsen mielestä ihmisten on myös tärkeää oppia puhumaan avoimesti työyhteisössä kokemistaan epäkohdista – siitäkin, jos työyhteisön jäsenet eivät sitoudu yhteisiin tavoitteisiin sovitusti.

– Vaikenemalla tai rajaamalla ­keskustelu kuppikuntiin muu työyhteisö mahdollistaa tiettyjen ihmisten vapaamatkustamisen.

Selkeiden vastuujakojen ei tarvitse tarkoittaa ihmisten tasapäistämistä.

– Mitä vähemmän epäselvyyksiä ja tulkinnanvaraista säätämistä on perusasioissa, sitä enemmän jää aikaa ja tilaa sille, että ihmiset voivat tehdä asioita omalla tyylillään ja omaa persoonaansa hyödyntäen.

Entäs stressaantuneena ja kiireessä? Helppohan sitä on olla ystävällinen ja mukava työkaveri, jos kello ei käy eikä painetta tunnu. Olikohan sellainen viikko viimeksi viime vuonna?

– Painetilanteet ovat tietenkin koetinkiviä. Ihmisten stressikäyttäytyminen tulee niissä esiin, Anna Pylkkänen sanoo.

Työyhteisö voi hyvin, kun ongelmien ei anneta kasvaa liian suuriksi.

Ihmiset reagoivat stressiin yksilöllisesti. Yksi saattaa muuttua paineen alla ärtyisäksi, toinen taas tulee kritiikille hyvin herkäksi ja kolmas muuttuu normaalia joustamattomammaksi. On niitäkin, jotka ovat parhaimmillaan toimiessaan paineen alla.

Tilapäistä äyskimistä – omaa tai työkavereiden – voi katsoa joskus sormien läpi. Mutta jos tiuskimisesta tulee toistuvaa, kannattaa pysähtyä ja kiinnittää huomiota käytökseensä tai ilmaista huolensa toisille. Erityisen hankalaa se on stressaantuneena ja kiireessä, mutta se kannattaa silti.

Voiko työpaikan yhteiselo olla kuitenkaan koskaan valssia samassa tahdissa?

– Eivät työpaikan ihmissuhteet ole koskaan täysin kitkattomia. Ratkaisevaa on enemmänkin se, miten epäkohtia ja ongelmia osataan kohdata ja käsitellä. Yleensä työyhteisö voi hyvin, kun ongelmien ei anneta kasvaa liian suuriksi ja ihmiset eivät koe toistuvasti tulevansa kohdelluiksi epäoikeudenmukaisesti. He voivat olla omia itsejään, onnistua ja epäonnistua.

Onnistumisten pitää johtaa kiitokseen ja kannustukseen, ei esimerkiksi kateellisiin kommentteihin ja entistä vahvempien kuppikuntien luomiseen.

Katse peiliin siis, sieltä hyvä työkaveruus alkaa.

Muistilista: Näin olen hyvä työkaveri

Teksti Emmi Oksanen Kuva Stockvault

Mainos
Mainos

Kommentit

Käyttäjän Kukka-Maaria Keskitalo kuva

Hei !

Näinhän se on mutta minä ainakin vaadin jo aikuisilta naisilta ymmärrystä olla empaattinen toista ihmistä kohtaan,aivan täysin.Varsinkin jos olemme hoitoalalla, joka on vuorovaikutusala,päivät kohtaamisia täynnä.Itse olen tahkonut hoitoalalla vuodesta 1988 ja nähnyt muutoksia ilmapiirissä,niinkuin varmaan monet muutkin.Minusta on hyvä muistaa 2000- luku kun hoitoalalla alkoi ilmapiiri huonontua.Olin itse silloin psykiatrian puolella töissä ja muistan kahden Ylihoitajan sanoneen että nyt alkaa Suomessa hoitoalalla ilmapiiri huonontua,jopa heillä mitä ei niin ole ollutkaan.Itsekin huomasin hoitoalan ilmapiirin kovuuden lisääntyneen,joista alkoi kärsiä nuoremmat harjoittelijat,opiskelijat ja mitä vielä.Minä olen aina ihmetellyt Suomessa sitä, miksi hoitoalalla on huonoa käytöstä.Ala mikä on niin mielenkiintoinen,mukava, vaativakin myös niin miksi sitä on? Ei voi ymmärtää sitä.Aikuinen tietää sen ilmiöksi mutta ei se tule nuoren mieleen kun kohteeksi joutuu.Hän kokee sen väkivaltatilanteeksi,olo on mitä surkein.Voisin kirjoittaa tässä esimerkkejä mitä olen nähnyt ja vastaani on tullut, mutta en.Kannattaa muistaa sekin,niinkuin jo psykologian kirjoissa kirjoitetaan että " näkeminen voi olla rankempi kokemus kuin kokeminen " riippuen persoonasta.Olen aina halunnut kirjoittaa epäkohdista,perheväkivallasta ( mitä kaikkia siihen kuuluu )koulukiusaamisesta,oppilaitten välisestä ja myös opettaja-oppilassuhteesta,myös työpaikkakiusaamisesta ja työhyvinvoinnista.Itse jo ikää omaavana olen aina ymmärtänyt että tukea tarvivat kaikki,ketään ei saa jättää yksin.Asiat on moniulotteisia.Kun työyhteisössä on heitä jotka viestittävät hyvää,positiivista energiaa,tällainen ilmiö minkä kaikki työyhteisössä huomaavat niin miksi sitä ei aina sallita jatkumona.Meillä on tänä päivänä vielä rankemmat ongelmat kannettavana,päihteet johon kuuluu alkoholi,lääkkeitten väärinkäyttö ja huumeet.On niin tärkeätä juuri nyt oivaltaa oikean hengen luominen keskenämme,hyvien asioitten viestiminen,pienten asioitten tärkeäksi nostaminen että me kaikki huomaisimme asioitten oikean painoarvon ja vältyttäisimme vaaroilta :)