Työnantaja tarjoaa päähuivin

Työnantajan pitää tarjota työntekijälle päähuivi, jos tämä tarvitsee sitä uskontonsa vuoksi.

Kuvateksti
Terveydenhuollossa käytetään työvaatetusta hygienian vuoksi.

Monikulttuurisuus on antanut uutta pohdittavaa suomalaiselle työelämälle. Maaliskuussa 2014 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi työnantajan työsyrjinnästä sakkoihin, kun työntekijä sanottiin irti tämän käyttämän uskonnollisen huivin vuoksi. Vantaalainen bussinkuljettaja taisteli pitkään uskontonsa edellyttämän turbaanin käytöstä työssä. Kiista ratkesi lopulta liittojen välisissä neuvotteluissa bussinkuljettajan hyväksi.

Terveydenhuollossa ei vastaavia kiistoja ole tiettävästi ollut. Terveydenhuollossa asiaa tarkastellaan aina hygienian sekä potilas- ja työturvallisuuden kannalta. Työnantajan pitää tarjota työntekijälle päähuivi,
jos hän tarvitsee sitä uskontonsa vuoksi.

Terveydenhuollossa kaikki noudattavat samoja hygienia- ja turvallisuussääntöjä.

Opiskelijat oppivat hygienia-ajattelun jo opintojen alkuvaiheessa, ja ulkomailla terveydenhuollon koulutuksensa saaneet saavat työelämään tullessaan perehdytyksen, jossa heille tarvittaessa selitetään suomalaiset toimintatavat.

– Terveydenhuollossa kaikki noudattavat samoja hygienia- ja turvallisuussääntöjä. Kenellekään ei voi esimerkiksi uskonnon tai kulttuurin perusteella antaa lupaa olla tekemättä jotain tai tehdä jotain toisella tavalla, sanoo hygieniahoitaja Anne Reiman Päijät-Hämeen keskussairaalasta.

Päijät-Hämeen keskussairaalassa huivien käytöstä työssä ei ole juurikaan tullut kyselyjä, eikä varsinaista ohjetta asiasta ole. Reimanilla on kuitenkin näkemys asiasta. Muslimityöntekijän huivi on työ- ja suojavaate samoin kuin kaikkien muidenkin työntekijöiden työpaikalla käyttämät vaatteet.

– Jos työntekijä käyttää uskonnollisista syistä huivia, hänen pitää hygienian vuoksi saada se työnantajalta, joka huolehtii sen pesusta. Tai sitten huivi on kertakäyttöinen. Omaa huivia ei voi sairaalassa käyttää. Ei hoitotyötä kukaan omissa vaatteissa tee muutenkaan.

Myös pitkät hihat ovat hygienian sekä potilas- ja työturvallisuuden näkökulmasta riski. Pitkiä hihoja on esimerkiksi lääkärien takeissa ja ”vilutakissa”, jota voi käyttää työasun päällä.

– Pitkät hihat estävät kunnollisen käsihygienian, joten hihat on tarvittaessa käärittävä ylös. Vilutakki riisutaan.

Helsingin kaupungin kotihoidossa työnantaja tarjoaa työvaatteet, joihin kuuluu pikeepaita, liivi ja housut. Niitä on noin kolmet hoitajaa kohden, jolloin vaihtoväliksi tulee noin viikko. Housuja ei riitä kaikille, mutta uusi housumallisto ratkaissee ongelman.

Muslimeille on tarjolla päähuivi. Työnantaja suosittelee sen käyttöä oman huivin sijaan.

– Päähuivit ovat ilmeisesti vähän liian nättejä, koska ne jäävät sille tielleen, eivätkä palaudu pesulaan, hygieniahoitaja Johanna Ihanus harmittelee.

Vaatteet pestään keskuspesulassa niin usein kuin tarve vaatii tai vähintään kerran viikossa. Tarkkoja ohjeita ei ole.

– Työntekijä harkitsee itse, miten usein vaihtaa vaatteita. Jos vaatteisiin on tullut tahroja tai on hikoillut, vaihtoväli on tiheämpi.

Julkaistu Tehy-lehdessä 9/2014