Tutkijoita huolestuttaa erityisesti alan pitovoiman heikkeneminen. Työnsä lopettamista vakavasti harkitsevien osuus on kahdenkymmenen vuoden aikana lähes kolminkertaistunut. Vuonna 2025 yli puolet (59 prosenttia) kotihoidon työntekijöistä ja 62 prosenttia ympärivuorokautisen hoidon työntekijöistä harkitsi vakavasti työnsä jättämistä.
”Luvut ovat todella korkeat. On syytä huomata, että työnsä lopettamista harkitsevista puolet ilmoitti haluavansa lähteä kokonaan pois sote-alalta. Työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen on nyt kiinnitettävä erityistä huomiota”, painottaa työvoimapoliittinen asiantuntija Mervi Flinkman Tehystä.
Hänestä selvitys julkaistiin hyvään aikaan, sillä vanhustyöstä käydään mediassa vilkasta keskustelua ja eduskuntavaalit ovat ensi vuonna.
”Nyt tarvitaan viisaita poliittisia päätöksiä.”
Jos vanhustyön kurjistuminen jatkuu, tutkijat pelkäävät, että hoivatyöstä tulee osa roskatyömarkkinoita, joilla työskentelevät jonkin aikaa vain ne, joilla ei ole muita ansiomahdollisuuksia.
Tulokset ovat kaikkiaan karuja. Työympäristön turvallisuus on vanhustyössä heikentynyt selvästi. Väkivalta ja sen uhka ovat lisääntyneet ja rinnalle on noussut myös seksuaalinen häirintä ja rasistinen ja vihamielinen puhe.
Ikääntyneiden hoidon tarve on kasvanut. Muistisairaudet, avuntarve liikkumisessa ja mielenterveysongelmat ovat yleistyneet, mikä on lisännyt työntekijöiden fyysistä ja psyykkistä rasitusta. Työntekijät ovat entistä enemmän huolissaan asiakkaidensa hyvinvoinnista ja hoivatyön laadusta.
Hoivatyön mielekkyys on vähentynyt. Mielekkyys on heikentynyt myös kotihoidossa, vaikka Suomessa kotihoidon työ koetaan edelleen hieman mielekkäämmäksi kuin muissa Pohjoismaissa. Ympärivuorokautisessa hoidossa tilanne on selvästi heikompi: vain hieman yli puolet pitää enää työtänsä mielekkäänä, mikä on selvästi Ruotsin ja Tanskan tasoa alempana.
Kokemus mahdollisuudesta vaikuttaa omaan päivittäiseen työhön on heikentynyt nopeasti. Vuonna 2025 enää 18 prosenttia ympärivuorokautisen hoidon työntekijöistä ja ainoastaan 7 prosenttia kotihoidon työntekijöistä koki, että pystyi useimmiten vaikuttamaan työhönsä.
Työntekijät kokevat aiempaa useammin riittämättömyyttä, koska eivät koe pystyvänsä tarjoamaan asiakkailleen riittävää ja yksilöllistä hoivaa. Arvostus omaa työtä kohtaan koetaan alhaisena, erityisesti poliittisten päättäjien ja hallinnon puolelta. Myös lähiesimiesten tuki on jatkuvasti heikentynyt.
Melkeinpä ainoa positiivinen tulos oli, että vakituisten työsuhteiden osuus on kasvanut ja työntekijöiden koulutustaso noussut. Työn kuormittavuus on kuitenkin kasvanut voimakkaasti, mikä on johtanut kiireen ja työpaineen lisääntymiseen. Työpaine oli Suomessa Pohjoismaiden korkein.
