Lainsäätäjän kitkettävä hoitajiin kohdistuva työpaikkaväkivalta – ”Työnantajan on selvitettävä perin juurin jokainen hoitajaan kohdistettu lyönti, potku tai uhkaus”, sanoo Tehyn puheenjohtaja

Tehy muistuttaa kansainvälisenä väkivallattomuuden päivänä sote-alan työnantajia siitä, että työntekijöiden työturvallisuus on työnantajan vastuulla. Työnantajan pitää ryhtyä toimiin, kun työntekijä ilmoittaa väkivaltatilanteesta työpaikalla.

Kuvateksti
Tehyn Nyrkkisääntöpäivä on tänään keskiviikkona 2. lokakuuta.
Kuva: iStock

Tehy vaatii lakimuutosta, joka suojaisi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä heihin kohdistuvissa väkivaltatilanteissa yhtä hyvin kuin virkamiehiä, esimerkiksi poliiseja.

”Jokainen työssä kohdattu väkivallanteko on rikos, ja tällä lainsäädäntömuutoksella on mahdollista kitkeä ilmiötä. Tehy peräänkuuluttaa hallitusta ryhtymään tähän hallitusohjelmaan kirjattuun lainsäädäntötoimeen pikimmiten”, sanoo Tehyn juristi Inka Lehtinen.

Jo nyt laissa säädetyt työturvallisuusvastuut ovat jokaisella työnantajalla paitsi yhteisönä, myös esihenkilöillä henkilökohtaisesti. Vaikka suoja lainsäädännön tasolla on tiukka, väkivallan kohteeksi joutuneen työntekijän täytyy nykyään usein vaatia aktiivisesti näitä suojaavia toimenpiteitä työnantajalta. 

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että jokainen työntekijä tekee ilmoituksen työnantajalleen kohtaamastaan väkivaltatilanteesta.

”Tästä syystä jokainen ilmoitus on todellakin paras puolustus. Työnantajalla on lakiin perustuva velvollisuus puuttua tiedossaan oleviin työturvallisuuspuutteisiin viime kädessä työturvallisuusrikoksen uhalla.”

Väkivalta on hoitoalalla todella yleistä. Tehyn vuonna 2021 teettämän tutkimuksen mukaan 69 prosenttia vastaajista oli kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa uransa aikana. 39 prosenttia kertoi, että väkivaltatilanteesta eteenpäin kertominen ei johtanut minkäänlaisiin jatkotoimiin.

”Työnantajan passiivisuus liian usein johtaa siihen, että hoitajat nuolevat haavansa yksin. Näin ei voi jatkua! Työnantaja ei voi valita, mihin väkivaltatapauksiin se reagoi. Sen on selvitettävä perin juurin jokainen hoitajaan kohdistettu lyönti, potku tai uhkaus ja huolehdittava, ettei se ikinä toistu”, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Yksi syy ilmoitusten tekemättömyyteen oli monien hoitajien kokemus siitä, että aiemmin työnantaja ei ollut ryhtynyt ilmoituksen pohjalta mihinkään toimenpiteisiin.

”Ilmoittaminen koetaan ikään kuin turhaksi. Vaikka työntekijä oli itse asianmukaisesti ilmoittanut väkivaltatilanteesta, ilmoittaminen ei auttanut poistamaan väkivaltaa eikä parantanut työturvallisuutta.”

Tehy rohkaisee jäseniään tekemään ilmoituksia työnantajalle ja tarvittaessa poliisille. Siksi tänä vuonna Tehyn Nyrkkisääntö-kampanjan slogan on ”Ilmoitus on paras puolustus”.

Tehy aloitti vuosi sitten Nyrkkisääntö-kampanjan, joka vastustaa hoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tänään 2. lokakuuta on YK:n kansainvälinen väkivallattomuuden päivä.