Avi linjasi: Turku määräsi sairaanhoitajan väärin perustein hätätöihin

Sairaustapaus ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana ei ollut aluehallintoviraston mukaan riittävä syy hätätyöhön. ”Päätös on merkittävä”, sanoo Tehyn oikeuspalveluiden päällikkö Kari Tiainen.

Kuvateksti
Hätätyön taustalla on oltava äkillinen syy, jota ei voi ennalta tietää. Sellainen on esimerkiksi luonnonkatastrofi tai suuronnettomuus.
Kuva: Jari Lifländer

Lounais-Suomen aluehallintovirasto (avi) linjasi, että Turun kaupunki määräsi sairaanhoitajan väärin perustein hätätöihin.

Sairaanhoitaja määrättiin jäämään normaalin työvuoronsa päätteeksi hätätöihin 5 tunniksi ja 15 minuutiksi, kun iltavuoroon tulossa ollut hoitaja ilmoitti poissaolosta. Tämä tapahtui maaliskuussa, kun voimassa oli Tehyn ja SuPerin julistama ylityö- ja vuoronvaihtokielto.

Avin mukaan kyse ei ollut ennalta arvaamattomasta, äkillisestä tilanteesta, joka on edellytys hätätyön teettämiselle. Avi muistuttaa, että työnantajan on varauduttava työntekijöiden sairastumisiin. Työnantajan on pitänyt olla tietoinen myös työehtosopimuksen päättymisestä. 

”Päätös on merkittävä. Tehy on ohjeistanut, ettei laillinen työtaistelu voi olla hätätyön peruste. Avin päätös viimeistään vahvistaa tämän”, sanoo oikeuspalveluiden päällikkö Kari Tiainen Tehystä.

Erheellistä käsitystä asiasta on levittänyt Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT. Sen työtaisteluohjeissa todetaan virheellisesti, että työtaistelu voi muodostaa perusteen hätätyön teettämiselle.

Tiainen sanoo, että Tehy tulee jatkossa tekemään rikosilmoituksia, jos lainvastainen hätätyökäytäntö vielä jatkuu. Työnantaja voidaan tuomita hätätyösäännösten rikkomisesta sakkorangaistukseen.