Ensihoitajien ilmainen työ loppuu Päijät-Hämeessä – uusi paikallinen sopimus solmittu

Ensihoitajien työaika on uuden paikallisen sopimuksen mukaan 38 tuntia 15 minuuttia viikossa. He saavat päättää, tekevätkö 12 vai 24 tunnin vuoroja.

Kuvateksti
Päijät-Hämeen ensihoitajat työskentelevät vastaisuudessa yleistyöajassa.
Kuva: Aki Rask

Ensihoitajien pitkään jatkunut ilmainen työ loppuu Päijät-Hämeen hyvinvointialueella. 

Tehyn ammattiosasto 316 neuvotteli poikkeusluvan mukaiseen työaikaan paikallisen sopimuksen. Sopimus takaa ensihoitajille yleistyöajan mukaisen viikkotyöajan eli 38 tuntia 15 minuuttia myös silloin, kun he tekevät 24 tunnin työvuoron. 

Poikkeusluvan turvin ensihoitajat voivat oman työyksikkönsä mukaisesti valita, tekevätkö työtä 12 tunnin vai 24 tunnin vuoroissa. 

Ensihoidon viikkotyöaika on ollut vuosikausia valtakunnallisesti käytännössä keskimäärin 42 tuntia. Käytäntö on johtanut siihen, että työntekijät ovat tehneet viikoittain 3 tuntia 45 minuuttia työtä palkatta. 

Työvuorot ovat kestäneet joko noin 12 tuntia tai 24 tuntia.

"Molemmilla työvuoroilla oli kannattajansa, joten tavoitteena oli säilyttää sekä työvuorot että valinnanvapaus ja tietysti päästä eroon ilmaisesta työstä", ammattiosaston puheenjohtaja Siru Heromaa-Karjalainen sanoo. 

Heromaa-Karjalainen luonnehtii neuvotteluja vaikeiksi ja pitkään kestäneeksi taistoksi. 

"Jäsenten tuen ansiosta sopimus saatiin solmittua."