Hus tutki: Toinen aalto näkyy henkilöstön uniongelmina ja psyykkisenä kuormituksena

Uudenmaan koronatilanne näkyy sairaalahenkilökunnan voinnissa. Kun tartuntoja on paljon, se huonontaa unta ja lisää psyykkistä kuormaa. Kaikkein kuormittuneimpia olivat koronapotilaita hoitavat.

Kuvateksti
Uni on hyvä hyvinvoinnin mittari. Koronan toinen aalto on vaikuttanut husilaisten uneen. Kuva: Istock

Hus tekee seurantatutkimusta koko henkilöstönsä voinnista koronapandemian aikana. Viimeksi kulunut puoli vuotta osoittaa, että psyykkisen kuormittuneisuuden määrä ja uniongelmat olivat sidoksissa Uudenmaan koronatapausten määrään.

Tutkimuksen avulla seurataan henkilökunnan psyykkisen kuormituksen lisäksi uniongelmia, psyykkistä traumatisoitumista sekä masennus- ja ahdistuneisuusoireita. Mukana tutkimuksessa on hoitohenkilöstön ja lääkärien lisäksi esimiestehtävissä, hallinnossa ja tukitoimissa työskenteleviä. 

”Uni on hyvä hyvinvoinnin mittari. Kaikille on tärkeä nukkua tarpeeksi ja pitää yhteyttä läheisiin, vaikka etänä, sekä muistaa terveelliset elintavat. Ne tukevat mielen joustavuutta stressitilanteissa”, sanoo vs. osastonylilääkäri Tanja Laukkala.

 

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Henkilökunnan ikä tai sukupuoli eivät puolen vuoden seurannassa liittyneet psyykkiseen kuormittuneisuuteen.

”Poikkeusaikaa on kestänyt pitkään, joten mikäli on epävarma jaksamisestaan ja nukkuu huonosti, kannattaa hakea tukea. Erityisesti ensilinjan työntekijät ja toisiin työtehtäviin siirtyneet voivat olla kovilla. Samoilla vastaajilla olikin oireilua monella eri oirealueella”, Laukkala sanoo.

Kyselyn puolen vuoden seurannan analyysi on vastikään julkaistu International Journal of Environmental Research and Public Health -tiedejulkaisussa.

Ensimmäinen tutkimuskysely lähetettiin henkilöstölle viime kesäkuussa. Tutkimukseen osallistui lähes 5 000 työntekijää. Vastaajista 62 prosenttia oli hoitohenkilöstöä ja 9 prosenttia lääkäreitä.

Tulosten mukaan ensilinjan työntekijät raportoivat psyykkisesti traumatisoivia pandemiaan liittyviä tapahtumia lähes kaksi kertaa useammin kuin muut. Kaikista vastaajista traumatisoivista tapahtumista raportoi 28 prosenttia. Heistä noin viidenneksellä oli traumaperäiseen stressihäiriöön viittaavia oireita.

Lue lisää:

Luottamusmies: Koronakuormitus hipoo kestävyyden rajoja Husissa

 

Hus tutki: Työntekijät riskissä tartuttaa toisiaan töissä ja vapaalla