Irlannin hoitajille 1 000 euron veroton koronabonus ja kaikille vapaapäivä

Irlannin hallitus arvostaa hoitajiaan pandemian ajalta tuhannen euron verottomalla bonuksella ja koko kansaa uudella kansallisella vapaapäivällä.

Kuvateksti
Irlantilaiset ovat saaneet hoitajien työtä ja koronaan kuolleiden muistoa kunnioittavan vapaapäivän.
Kuva: iStock

Irlanti muistaa hoitajiaan rahalla, joka maksetaan valtion kassasta. Sen suuruus on 1 000 euroa ja se on veroton.

Bonuksen saa hoitohenkilöstö, joka on työskennellyt kliinisissä, koronavirukselle altistavissa työolosuhteissa. Tämä tarkoittaa muun muassa julkisen sektorin hoitajia, ensihoitajia, vanhustenhuollon hoitajia ja alan opiskelijoita, jotka ovat olleet työharjoittelussa näissä paikoissa.

Koronabonuksen oikeutettuja on yli 100 000 työntekijää, joten se maksaa valtiolle arviolta 100 miljoonaa euroa.

Lisäksi irlantilaiset saavat uuden kansallisen vapaapäivän. Tänä vuonna se on 18. maaliskuuta ja sillä kunnioitetaan sote-alan ammattilaisia ja koronaan kuolleita.

Jos työntekijän pitää olla tuolloin töissä tai hän valitsee olevansa töissä silloin, hän saa kaksinkertaisen palkan tuolta päivältä tai voi pitää vapaan muulloin.

Vuodesta 2023 vapaapäivä sijoittuu helmikuuhun.

”Irlannissa on ilmeisen vähän kansallisia vapaapäiviä muihin EU-maihin verrattuna, koska ammattiliitto Forsa ilmoitti, että tämä nostaa vapaapäivien määrän lähemmäksi eurooppalaista keskiarvoa”, sanoo Tehyn kansainvälisten asioiden päällikkö Sari Koivuniemi.

Irlannin suurin julkisten palvelujen ammattiliitto Forsa on tyytyväinen, kun hallitus ilmoitti ylimääräisestä, pysyvästä yleisestä vapaapäivästä, jolla tunnustetaan työntekijöiden panos pandemian aikana.