Mustikan suotuisat vaikutukset johtuvat todennäköisesti marjan sisältämistä terveellisistä flavonoideista. Kuva: iStock

Mukillinen mustikoita miellyttää muistia

Kupillinen mustikoita päivässä saattaa auttaa iäkkäitä pitämään mielentoimintojaan kunnossa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan pari desiä mustikoita päivässä voi olla hyväksi iäkkään ihmisen muistille. Marjojen lisääminen ruokavalioon ei kuitenkaan vaikuta liikkumiseen tai tasapainoon.

Tutkimuksessa mustikoiden terveysvaikutuksia selvitettiin antamalla 13 miehelle ja 24 naiselle kolmen kuukauden ajan pakastekuivattuja mustikoita tai mustikkaa muistuttavaa lumevalmistetta. Mustikkaa syötiin päivittäin noin kaksi desilitraa.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Osallistujille tehtiin tasapainoa, kävelyä sekä muistia ja muita kognitiivisia mielentoimintoja kartoittavia testejä tutkimuksen alussa sekä 45 ja 90 päivää myöhemmin. Osallistujat olivat 60–75-vuotiaita.

Testien perusteella mustikkaryhmäläisten kognitiiviset tulokset paranivat jonkin verran seurannan aikana. Suotuisaa kehitystä havaittiin kielellistä muistia mittaavassa testissä. Vastaavaa kehitystä oli testissä, jossa mitataan, miten hyvin henkilö pärjää tilanteissa, joissa nopeasti vaihdetaan kahden eri tehtävän välillä.

Mustikalla ei ollut vaikutusta osallistujien tasapainoon eikä kävelykykyyn.

Mustikan terveellisyys on tiedetty pitkään ja samantapaisia tuloksia on saatu aiemminkin varsinkin eläinkokeissa. Nyt julkaistut tulokset perustuvat kuitenkin varsin pieneen potilasjoukkoon, joten niiden tulkinnassa kannattaa olla varovainen.

Vaikka tulokset eivät varmistuisi uusissa tutkimuksissa, mustikka on monella muulla tapaa hyväksi terveydelle, joten niitä kannattaa syödä joka tapauksessa. Suotuisat vaikutukset johtuvat todennäköisesti mustikan sisältämistä terveellisistä flavonoideista.Flavonoideja on kaikissa kasviksissa, marjoissa ja hedelmissä – usein niiden kuoriosissa.

Tutkimus julkaistiin European Journal of Nutrition -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Mainos
Mainos

Uutisia