Sairaanhoitajasta tulee Suomessa hoiva-avustaja - Filippiinit tarvitsee hoitajansa itse

Euroopan ulkopuolella koulutetuilta sairaanhoitajilta puuttuu polku sairaanhoitajan tutkintoon ja ammattiin Suomessa.

Kuvateksti
Suomalaisen sairaanhoitajan tutkintoon johtava malli on jätetty hyödyntämättä. Kuva: Stoorisoppi

Filippiineiltä rekrytoidut sairaanhoitajat ovat Suomessa päätyneet hoiva-avustajiksi. Osa heistä on kouluttautunut lähihoitajiksi, mutta sairaanhoitajan ammatti on jäänyt haaveeksi kaikilla, jotka osallistuivat Tampereen yliopiston tutkimukseen

Tutkimus selvitti 36 lähtömaakoulutukseen osallistuneen ja kymmenen Suomessa työskentelevän kokemuksia. Lisäksi tutkimukseen on haastateltu muun muassa rekrytointiyritysten ja sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan yrityksen edustajia sekä kansainvälisen rekrytoinnin asiantuntijoita Tehystä ja SuPerista.

Suomeen on rekrytoitu yli 300 filippiiniläistä sairaanhoitajaa. Heille on kotimaassa järjestetty lähtömaakoulutusta, jossa on erityisesti opetettu suomen kieltä. Koska he tulevat EU/ETA-alueen ulkopuolelta, heidän tutkintoaan ei tunnusteta samanveroiseksi kuin vaikkapa espanjalaisten sairaanhoitajien.

Ensimmäiset filippiiniläiset tulivat Suomeen vuonna 2010 Husin pilottihankkeen myötä. Sen avulla suunniteltiin mallia, jolla filippiiniläisten sairaanhoitajien tutkintoa täydennettiin laillistetun sairaanhoitajan tutkinnoksi Suomessa. Mallia ei kuitenkaan ole otettu käyttöön, vaan sairaanhoitajat työskentelevät hoiva-avustajina.

Tehyn kansainvälisten asioiden päällikkö Sari Koivuniemi perää eettisen rekrytoinnin pelisääntöjen noudattamista ja väylää päästä koulutusta vastaavaan työhön.

– Ennen lähtöpäätöstä sairaanhoitajilla tulisi olla oikeat tiedot työnkuvasta, työpaikasta, palkasta ja ostovoimasta, Koivuniemi muistuttaa.

Eettinen rekrytointi on tarpeen, koska terveydenhuollon henkilöstöpula koskettaa erityisesti köyhimpiä maita. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan ammattilaisten vaje on noin neljä miljoonaa.

– Suomeen EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta muuttavilta sairaanhoitajilta puuttuu edelleen polku, jonka avulla voisi pätevöityä koulutustaan vastaavaan työhön. Polku pitäisi ehdottomasti saada, sillä lääkäreillä sellainen on.

Filippiinit on kouluttanut jo vuosikymmeniä sairaanhoitajia vientituotteeksi. Vienti vetikin hyvin vuosituhannen alussa, kunnes vuonna 2008 alkanut Yhdysvaltojen talouslama teki lopun sairaanhoitajien tarpeen kasvusta. Vielä vuonna 2010 suomalainen Opteam-rekrytointiyritys suunnitteli rekrytoivansa Suomeen 20 000 filippiiniläistä.