Tehy ja SuPer: Työnantaja antaa virheellistä tietoa suojelutyöstä

Liitot ovat selvittäneet useita mediassa esillä olleita tapauksia. Tehyn ja SuPerin mukaan suojelutyötä on annettu riittävästi, mutta työnantajat ovat varautuneet huonosti.

Kuvateksti
Lakossa olevat hoitajat osoittivat mieltään perjantaina Tampereella. Mielenilmauksia järjestettiin myös useilla muilla paikkakunnilla.
Kuva: Tomi Aho

Tehy ja SuPer kertovat työnantajan antaneen mediassa virheellisiä lausuntoja suojelutyöstä ja sen määrästä. Liittojen mukaan ne ovat antaneet suojelutyötä lakkoilmoituksen mukaisesti ja riittävästi, mutta työnantajat ovat varautuneet lakkoon huonosti.

Liitot kertovat, että suojelutyöstä neuvotellaan jatkuvasti tarpeen mukaan ja sen määrää seurataan. Työvuoroissa on paikoin saattanut olla jopa normaalitilannetta enemmän hoitajia, liitot toteavat tiedotteessaan.

Työnantaja esittää mediassa virheellisiä väitteitä asiasta. Sairaaloiden johto on nähtävästi valinnut viestintälinjan, jossa se pelottelemalla pyrkii murtamaan lakkoa ja vaikuttamaan kansalaisten mielipiteeseen hoitajien laillisesta lakosta. Tai sitten johtajat eivät tiedä, mitä heidän johtamissaan sairaaloissa tapahtuu. Kumpikin vaihtoehto on yhtä huono”, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Liitot ovat selvittäneet useita mediassa esiin nostettuja tapauksia. Esimerkiksi Ylen uutisessa ja Helsingin Sanomissa kerrottiin 1.4., ettei Turun yliopistollisen keskussairaalan dialyysissä ole ollut tarpeeksi hoitajia suojelutyössä, ja useita potilaita oli jäämässä ilman dialyysiä.  

Tehyn ja SuPerin mukaan dialyysiin on annettu suojelutyötä, miehitys on ollut lähes normaali ja kaikki hoidon tarpeessa olleet dialyysipotilaat hoidettiin.​ Hoitajien mukaan dialyysiyksikössä on lakon aikana ollut vuorossa jopa viisi suojelutyötä tekevää sairaanhoitajaa, mikä on enemmän kuin monissa vuoroissa tavallisesti.  ​

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri Veli-Matti Ulander kertoi MTV:n uutisessa 1.4., ettei suojelutyöhön ole saapunut riittävästi väkeä. Tehyn ja SuPerin selvitysten mukaan tilanne johtui kuitenkin siitä, että työantajat eivät olleet kutsuneet kyseisiä henkilöitä suojelutyöhön. Tilanne korjautui myöhemmin päivän aikana. 

TAYSin syövänhoidon vastuualueen ylilääkäri Maarit Bärlund kertoi Ylen uutisessa 2.4. merkittävistä ongelmista syövänhoidossa lakon takia.

Tehyn ja SuPerin saamien tietojen mukaan työnantaja ei kuitenkaan ole halunnut syöpäpoliklinikalle lisäresursseja perjantaille, ja iltavuoron hoitajat haluttiin pois, koska aikoja on peruttu lääkärivajeen eikä hoitohenkilöstön vajeen vuoksi.​  

Sosiaali- ja terveysministeriö on kertonut valmistelemassa potilasturvallisuuslakia, joka kaventaisi hoitajien oikeutta lakkoon.

Hoitajajärjestöt kritisoivat sitä, että sama taho, joka toimittaa viranomaisille ja ministeriölle tietoja lakon vaikutuksista ja suojelutyön määristä, on myös työriidan osapuoli. 

”On täysin selvää, ettei hoitajien perusoikeuksia kaventavaa potilasturvallisuuslakia voi säätää virheellisiin tietoihin perustuen”, toteavat järjestöt tiedotteessaan.

Seuraa neuvottelukierrosta.
Tehyn jäsen: päivitä yhteystietosi asiointipalvelussa.